Etusivu           Roosa           Amorodio d'Acheronte           Colorado

Lapinlahti 25.-26.5

perjantai 31. toukokuuta 2013


Ei menny ihan niinku strömsöössä...


Jooh, ei mennyt meillä kauden ekat kenttäkisat ihan putkeen. En ole kerennyt aijemmin päivittämään blogia koska olen kirjaimellisesti juossut paikasta toiseen koko viikon hirveässä kiireessä. Nytkin mun pitäisi vääntää koulutehtäviä mutta päätin nyt tulla kertomaan teille kuulumisia.

Lähdettiin siis matkaan Mimmin rekalla, kyydissä oli Mimmi, minä, Johanna Pohjonen ja hänen äitinsä Hanna :) Oli mukavaa tutustua Johkuun ja hänen äitiinsä paremmin! Johku kisaa poninsa kanssa hevosten avointa helppoa eli ponien CNC* luokkia. Mimmi kisaa Rossi Puh nimisellä hevosella kans 1* luokkia :) Matka meni ihan mukavasti vaikka se kestikin n. 6-7h suuntaansa. Juttua riitti ja sää oli hyvä.

Lapinlahdella ei tuntunut onnistuvan ei sitten mikään. Koulukoe meni pieleen, estekoe meni pieleen ja maastokoe meni pieleen.

Koulukokeessa kävi niin, että olin laskenut starttaavani tauon jälkeen, mutta meninkin ennen taukoa, joten käytännössä kerkesin ravata ja laukata Loren eteen alas ja jouduin lähteä 7min kävelemään maneesiin valmistautumaan.. Rata meni ihan p*rseelleen. Hevonen oli aivan liian pitkä, löysä ja ponneton. Of course, koska olin sen kerennyt ratsastamaan pitkäksi eteen alas ja rennoksi, ei se voinutkaan olla yhtäkkiä kasassa ja terävä. Radalla sattui myös yksi rike kun keskilaukan jälkeen otin vähän liian vahvasti takaisin ja unohdin ne kultaiset pohjeavut niin Lore tiputti raviin. Prostentit huikeat 57% ja rapiat. Uujea! Toinen tuomari antoi 60% ja toinen 54%!!! Näkemyseroja kenties?

Noh, koitin unohtaa koulukokeen ja lähteä estekokeeseen uusin silmin. Otin alkuun ravista hyppyjä ja Lore terävöityi aika hyvin. Se vaikutti vieläkin vähän uniselta ja löysältä muuten. Oksereilla se teki ihan ihme hyppyjä eikä oikein ottanut venyäkseen esteen päällä. Siinä vaiheessa olin jo vakavasti sitä mieltä että se on jotenkin kyllä jumissa, kun ei tuntunut vertyvän koulukokeessa eikä esteillä suostunut oikein venymään. Olihan matka kuitenkin kisoihin todella pitkä ja ensimmäinen pitkä reissu talven jälkeen.

Coff-inin A-osa
B-osa
Lähdin ratsastamaan esterataa kuitenkin ihan rennoin fiiliksin, eka este meni ihan hyvin mutta sitten se alamäki alkokin. Tokalle estelle Lore tuli ihan unessa, se suorastaan meni esteestä läpi niin että tolpat kaatui, vaikka toin sen ihan hyvälle ponnistuspaikalle! Niin se laukkasi vain päin estettä. Tämän jälkeen herättiin vähän molemmat ja rata eteni ihan hyvin. Tokavikalla okserilla sitten tuli vähän hidas lähestyminen ja lyhyt hyppy, niin takapuomi putosi takajaloilla, joka on todella harvinaista Lorelta. Lore pudottaa lähestulkoon AINA etusilla. Tuloksena siis 8vp, ja oltiin tässä vaiheessa luokan viimeisiä.

Vitutti, harmitti, itketti, ketutti. Odotukset kisojen suhteen oli aika korkealla, koska Lore oli tehnyt hyvää suoritusta alkukauden koulukisoissa ja esteitäkin hypännyt hyvin. Nyt kaikki meni sitten pieleen :( Vitutuksesta toivuttuani seurasin loppupäivän kisoja ja hengailin kavereiden kanssa ja nautin suunnattoman lämpimästä ja aurinkoisesta päivästä. Ajattelin, että jos maasto menisi kivasti niin olisi hyvä mieli lähteä kotiin.

Maastokoe oli aika mukava, siellä oli kyllä haasteitakin ja tehtäviä, mutta ei mikään mahdoton. Koin että me voidaan siitä selvitä hyvinkin puhtaasti jos hevonen ja ratsastaja tekee vaan yhteistyötä. No joo, ei sekään sit menny iha nappiin. Alku rata sujui ihan mukavasti, mitä nyt Lore vei taas mua kuin märkää rättiä ja mulla ei ollu mitään muuta sananvaltaa kuin näyttää suuntaa. Vauhdista herra päätti itse, turvallista, eikö? 

Toiseksiviimeinen risutrakehner
Sunken roadin B-osa. Eli tässä oli alashyppy - ylöshyppy - nuolenkärki
Kuitenkin se teki hyvän alkuradan ja hyppäsi myös coff-inin hienosti, sen jälkeen tulikin sitten seuraava este, jolle Lore pysähtyi. Este sijaitsi tien vieressä, varjossa puiden alla, vettä ennen. Lähestyin esteelle ehkä liian löysästi ja hevosta pidättäessä se pääsi sujahtamaan mun pohkeen taakse. Siihen se sitten pysähtyi, ei ollut mitään mahkuja saada sitä siitä yli. 

Otin uuden lähestymisen ja ratsastin vahvasti jalalla ja koitin ärähtää sille vähäsen, mutta ei, uusi kielto. Siinä vaiheessa mua rupes jo vähän kiukuttaa, koska Lore on kyllä nähnyt erilaisia maastoesteitä ja kieltäessään nähnyt kyseisen esteen läheltä. Kolmannella lähestymisellä sanoin Lorelle että nyt muuten jumalauta mennään eikä meinata. Päätin että kannan sen hevosen vaikka kilon palasina maaliin, mutta radalle en varmasti jää. 

Hirveellä huudolla ja kannukset kyljissä sain kuin sainkin sen sitten siitä esteestä yli, ja sen jälkeen hevonen meni taas ihan normaalisti loppuun asti, paitsi veteen alashypyllä, jossa Lore jännityi ihan totaalisesti, vaikka se ei videolta näykkään ulkoisesti. Toki varmistelin jokaiselle esteelle enkä antanut sille mahdollisuutta pysähtyä mihinkään. Olin tyytyväinen että päästiin maaliin ja saatiin tulos, mutta kyllä harmitti paljon noi kiellot.

Noh, ei siinä, verryttelin ja hoidin hevosen pois, harmittelin meidän viikonlopun menestystä. Tässä päivien saatossa ja valmentajani kanssa juteltuani täytyy vaan sanoa, että ei auta muuta kuin mennä itteensä ja kattoa sinne peiliin. Mussa oli ihan yhtä paljon vikaa sinä viikonloppuna kuin hevosessakin. Ei kummatkaan oltu oikeen vireessä ja oltiin kauden ekalla maastoradalla vähän hoomoilasina. Mä toimitin alkuradan matkustajan roolia ja Lore meni miten lystäsi. 

(c) riinan.galleria.fi
(c) riinan.galleria.fi
Tuli taas huomattua ettei mulla kyllä mikään automaattihevonen oo. Ei se tee hyvää tulosta ellen mä ratsasta. Toisaalta nää hetket saa muistamaan että ne hyvät tulokset ja saavutukset mitä ollaan saatu on ihan yhtälailla mun ansiota eikä vaan Loren. Me ollaan yhdessä tehty töitä niiden eteen, eikä niitä olla saavutettu vaan koska mulla on "automaattihevonen", mitä saan kuulla aika usein... "Helppohan sun on kun sul on tommonen kone joka tekee kaiken." "Nii kyllähän sitä nousee tolle tasolle kun on tommonen automaatti eikä ite tarvii osata mitään.". Joopajoo..

Mutta ainakin saatiin nyt Lapinlahden kisoista kokemusta SM:ejä varten, ja eikun leuka taas rintaan ja nöyränä lisää treeniä ja kohti uusia kisoja. Välillä pitää mennä ihan perseelleen että ne onnistumiset tuntuisi sitten taas entistä makeammalta :)

Tässä pieni koostevideo maastosta. Mun kamera rupee oikeesti vetää viimesiään. Ihan kamala laatu, mut kyllä siitä jotain selvää saa. Onhan se mua jo 5 vuotta heppakamerana palvellutkin..

19 kommenttia:

  1. kenttä on mulle vieras laji, eikö kahdesta kiellosta tule hylkyä? (ilmeisesti ei?) Kieltoja lukuun ottamatta meno näytti ihan hyvälle ja teillä on ainakin supermageet suojat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kenttäsäännöt poikkeavat siinä estesäännöissä, että vasta kolmannesta kiellosta tulee hylky

      t. toinen anonyymi

      Poista
    2. Maastokokeessa kolmannesta kiellosta hylätään :) Ja kiitti, itekki tykkään noista suojista! ;)

      Poista
  2. Oivoi et oo ainoo jolla meni noi kisat perseelleen, taisit olla peräti kattomassa ku oma ratsuni otti hypähti kouluaitojen yli :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa en ollut enään muistaakseni maneesissa kun suoritit, mutta näin teijät kyllä vilaukselta : ) Tosi kurjaa että teijän kisat päätty jo koulukokeeseen, mut ens kisoissa sitten paremmin!

      Poista
  3. Meillä käytettiin ala-aste ikäisinä tota "ratsusi on automaatti" juttua. ;) Ken on ken ei. Älä siitä huoli. Hyvännäköistä meininkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jooh.. ikäväkyllä sitä kuulee vieläkin :DD Mutta kiitos :)

      Poista
  4. ei hätää, kisoja on varmasti vielä edessä <: eikse niin mee, et virheistä opitaan ja ne korjataan? tsemppiä tuleviin koitoksiin, parempi epäonnistua nyt, niin loppukausi menee hyvin! Sekä tärkeät kisat vasta lopussa :> ps. Mites tämä sinun poikakaverisi, onko hän kisoissa mukana vai saiko hän jo tarpeeksi hevosista ? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin :) Toivottavasti opittiin näistä kisoista ja Keravalla menisi sitten paremmin. Mun poikakaveri jäi tällä kertaa kotiin kun mentiin Loren kanssa muiden kyydillä. Ei se kyllästyny oo, varmasti tulee seuraaviin kisoihin taas mukaan :D

      Poista
  5. Paljon Lore on maksanu?
    Itse en varmaan koskaan uskaltaisi kisata kenttää, hui näyttää pelottavalta!
    ootko koskaan menny hevosne kanssa nurin kenttässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ikinä kaatunut hevosen kanssa maastoesteillä, on ollut suojelusenkeli matkassa :)

      Poista
  6. Ne jotka sanoo, että sulla olisi automaatti allasi on vaan kateellisia sun ratsastustaidoista ja hevosesta. Älä niistä välitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en välitäkkään, kun tiedän itse mikä totuus on :) Mutta kyllä se välillä pistää naurattamaan :DD

      Poista
  7. Mitkä noi teijän suojat on? Ihan super hienot

    VastaaPoista
  8. tsemppiä seuraaviin kisoihin, toivottavasti menee paremmin! Pakko muuten sanoa, et oot mun mielestä (ainakin näin kuvien perusteella) hoikistunu ihan sikana! Mikä on sun salaisuus tähän? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, toivotaan! :) Voi kiitoksia, kyllähän mä oon laihtunu, nyt kyllä tuntuu et on taas persus ja vyötärö vähän levinnyt mutta koitan taas ottaa itseäni niskasta kiinni! Mulla on suunnitteilla tehä joku postaus tähän aiheeseen liittyen, kun moni on kysellyt ja ihmetellyt laihtumistani.. :)

      Poista
  9. Todella on löysä hevonen, pitäisikö alustan jousituksia kiristää ja ohjaustehostinta herkistää myös?

    VastaaPoista
  10. Mutta en pahalla tarkoita, komea on elikko!

    VastaaPoista