Etusivu           Roosa           Amorodio d'Acheronte           Colorado

Valmentautumista ja lainaheppoja

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

 Oltiin Loren kanssa torstaina ensimmäistä kertaa Juhani Ehon valmennuksessa Ehon tallilla. Tykkäsin valmennuksesta ihan hirveästi ja sovittiin jo ensi viikon tiistaille alustavasti seuraavaa tuntia. Päästiin tekemään kauan kaipaamaani rataharjoitusta ja suhteutettuja välejä. Niinkuin arvelinkin, tempo ja kontrolli oli ruosteessa. Istunta on myös ruostunut tässä tauon alkana, olen kehittänyt hirveän takanojatuoli-istunnan perusratsastuksessa, ja sitten hevosen hyppäessä hyökkään kaulalle ja teen hirveän ison liikkeen selässä joka häiritsee hevosen hyppyä.

Valmennuksessa keskityttiin kolmipisteistuntaan, että nojasin vähän eteenpäin ja olin enemmän valmiina menossa hyppyihin mukaan. Laukkaa piti olla tarpeeksi jotta pystyin olemaan rauhassa ja odottamaan hyppyä. Videolta näkee että en edes ole kauheassa etunojassa, mutta minusta tuntui että olisin maannut hevosen kaulalla! Hassua.

 Suuremmaksi ongelmaksi osottautui esteiden välit, ylläri. Lore lähti aina pinkomaan tehätävän (suhteutetun) jälkeen enkä saanut sitä maneesin päätyihin. Niimpä tehtiin koko valmennus rataa rataa rataa, ja aina kun hevonen lähti käpälästä niin ympyrälle avotaivutusta ja hevonen töihin. Lore oli kiukkuinen aina kun jouduin ottamaan sen kiinni ja ohjaamaan ympyrälle. Se ei kertakaikkiaan voinut ymmärtää miksi se ei saanut laukata täysiä omia menoja esteiden jälkeen. Pikkuhiljaa se rupesi tulemaan helpommin takaisin mutta ei vielä pystytty tulla rataa ilman ympyröiden ratsastusta. Kerran se tuli sarjan jälkeen hyvin takaisin joten jatkoin ilman ympyrän ratsastamista. Oma estesilmä oli myös vähän ruosteessa mutta sekin kyllä petraantui jo yhden valmennuksen aikana.

Tajusin siinä että kisoihin ei ole asiaa ennenkuin tämä homma saadaan kuntoon. Ei ole järkeä mennä kisoihin jos meidän ratatyöskentelyä on "toisiamme vastaan", niinkuin Juhani sanoi. Esteratsastus on tekniikkalaji, ja siinä pitää ratsastajan ja hevosen tehdä yhteistyötä hyvässä yhteisymmärryksessä eikä niin että hevonen painelee täysiä ja ratsastaja roikkuu ohjissa viimestä päivää. Meillä on kotitallilla 25x45 kokoinen maneesi, joten siellä en pysty tekemään mitään hirveän suurta ratatehtävää joten ehon valmennukset ovat ihan loistojuttu meille tähän väliin. Nyt keskityn paljon kotona istuntaan ja ratsastelen estesatulalla kun se koulusatula on korjauksessa. Paljon puomikavaletti työskentelyä ja kontrollia kontrollia, tasapainoa ja hallintaa.

Tässä pieni kooste valmennuksesta:



Ystäväni Marika oli kuvaamassa, kiitos hänelle! Marika saikin idean ja kysyi jos haluisin hypätä hänen hevosellaan ja mennä mahdollisesti myös eholle kisoihin. Marika on ollut pitkään itse kipeänä eikä hevonen ole päässyt hyppäämään pitkään aikaan kunnolla. Suostuin ilman muuta, tosi kiva päästä ratsastamaan ja hyppäämään ihan erillaista hevosta.

Perjantaina kävinkin sitten Jatilassa hyppäämässä Hurricanella ja ihan mukavasti se meni. Aluksi en handalnnut ollenkaan, kun heppa oli ihan erillainen mitä olen päässyt ratsastamaan. Mutta loppua kohti meno parani ja näytti jopa ihan siedettävältä ;D Kävin myös 5vuotiaan lapsisuokin selässä ylittämässä pari tikkua. Olihan sekin kokemus sinänsä, vaikka kyseinen hevonen oli todella raaka ja osaamaton.

Marika otti vähän videota kun hyppäsin Hurrilla, tässäpä teille:


Meen vielä ensviikolla hyppäämään Hurrilla niin katsotaan eksytäänkö kisoihin asti.. :)

EDIT
Marika lähetti pari hyppykuvaa meistä :) Joo en tajuu miten oon tommosissa ihme asennoissa tuolla selässä ja noi ilmeet x] Huomaa että oli vähä erillainen hyppy kun lorella niin en oikee osannu olla siellä selässä :D 


Mietteitä ja kokemuksia yrteistä

tiistai 21. helmikuuta 2012

Muistan, kun vuosi takaperin naureskelin hyväntahtoisesti yhdelle tallikaverilleni, joka vouhotti yrteistä. Kuinka ihmeellisiä ja hyviä ne ovat. "Kokeile säkin, ne auttaa siihen ja siihen ja tähän ja tuohon!". Joopajoo... Ajattelin, että taitaa olla koko yrttitouhu hyväuskoisten kukkahattutätien rahastusta. Uskoin kyllä, että niistä varmasti olisi jotain pientä hyötyä, mutta ei kovin merkittävää, mahtavaa tai välttämätöntä. En todellakaan aikonut tuhlata tiukassa olevia rahoja joihinkin kuivattuihin rehuihin joista on ehkä pientä hyötyä.

Jotkut lukijat varmaan muistaa, kun keväällä 2011 Lorelle tuli paha rivi jalkoihin. Samaan aikaan tuli myös sädemätä. Myös ylempänä jaloissa n. suojien kohdalle tuli ihmeeliisiä pieniä nuppineulanpään kokoisia rupia. Ajattelin ettei se ollut iso juttu, olinhan ennenkin riviä hoitanut edellisilläni hevosilla, ja saisin sen kyllä hoidettua ihan kotikonstein parissa viikossa. Vaan empä saanutkaan. Rivi vaan paheni ja paheni, tein sille mitä tahansa ja ostin mitä tahansa salvoja. Tilanne kävi epätoivoiseksi ja soitin klinikalle ja kysyin mitä teen, sieltä käskettiin tuoda heppa paikan päälle. Noh, tästä koko episodista tuli pitkä juttu ja sitä hoidettiin paljon ja klinikalla käytiin 2 kertaa. Ikinä ei selvinnyt mikä niissä jaloissa oli, ei kuulemma tavallinen rivibakteeri koetulosten mukaan. Jotenkin ne lähti sitten vaan paranemaan hoitojen myötä. Kesä saatiin olla rauhassa ja olin unohtanut jo koko ikävän vastoinkäymisen, kunnes syksy ja sateet, mutaiset tarhat tuli....

Hain yksi päivä Loren tarhasta, joka oli vähän märkä, ei mitenkään uppomutainen. Harjatessani jalkojani järkytyin tuntiessani sormilla rupea vuohiskuopissa. Ei, ei taas! En todellakaan halunnut laittaa samaa määrää rahaa, aikaa, vaivaa ja käymään samaa episodia läpi niinkuin keväällä. Tulin epätoivoiseksi ja juttelin yhden tuttavan kanssa pitkästä aikaa facebookissa. Vaihdoimme kuulumisia ja kerroin ikävästä tilanteesta hänelle, ja hän kertoi omia kokemuksiaan yrteistä ja suositteli niitä. Siinä vaiheessa ajattelin että hitto, syteen tai saveen mutta kokeillan nyt sitten!

Sain Heidiltä, tältä tutultani Päivin yhteystiedot, keneltä voisin kysellä yrttejä ja kertoa hevosen oireista. Lähetin Better Choisen kautta hänelle tiedot hevosestani ja oireista. Juttelin Päivin kanssa paljon hevosen sairashistoriasta ja oireista. Kävi ilmi, että luultavasti kyseinen "rivi" ei ollutkaan tavallinen rivi. Vaan Loren kroppa oli täynnä kuona-aineita ja lymfanesteet olivat sekaisin (mul on hirveen huono muisti, saatan kirjoittaa nää jutut vähän väärin tai ei ehkä mennyt prikulleen noin mutta kuitenkin asiat elimistössä oli rempallaan). Elimistö työnsi tätä kuonaa läpi ihon=jaloista. Sen takia samaan aikaan tuli rivi, sädemätä ja ylempänä jaloissa oli näitä ihmeellisiä "rupipesäkkeitä"

Päivi teki Lorelle omat puhdistavat yrttiseokset ja pisti postiin Unkarista. Odotin yrttejä innoissani toivoen niistä olevan apua. Paketti tuli ja rupesin syöttämään yrttejä Lorelle. Voin sanoa, että n. viikko syöttämisen jälkeen rivi ei enään pahentunut. n. 3vk:n jälkeen ruvet olivat tippuneen pois kaikkialta jaloista, säteet olivat paljon kovemmat. Olin aivan ihmeissäni. Miten se on mahdollista?

Tämän puhdistuskuurinajan Lore oli ilman väkirehuja ja kevyellä käytöllä. Hevosesta hävisi kaikki "epämääräinen". Sen talvikarva kasvoi kiiltävänä ja harja vahvempana. Se oli (ja on edelleen) pirteämpi ja iloisempi. Lore näytti yksinkertaisesti terveeltä ja hyvinvoivalta hevoselta. Olin onneni kukkuloilla, ja kiinnostuin yrteistä enemmän ja nyt todella uskoin niiden tehoon ja apuun.

Keskustelin Loren voinnista aktiivisesti Päivin kanssa ja kerroin aina kuulumisia. Päivi suositteli Lorelle uudenlaisen ruokinnan jolla lähdettiin kasvattamaan Lorelle massaa. Siihen sisältyi sinimailasta, melassia ja yrttejä. Tunnetusti hevonenhan on hoikkapoika ja vielä kisakauden jälkeen se laihtui entisestään.

Mitä tässä 2 vuoden aikana olen oppinut, Lore stressaa selkeästi tiheän treenin ja kisakauden "yhtäkkistä" loppumista. Se ei ole tyytyväinen saadessaan olla kevyellä liikunnalla. Se rakastaa tehdä töitä ja kiertää kilpailuja, se on se sen juttu. Tuntuu että hevonen voi huonommin mitä pidempään se on "lomalla". Nyt kun olemme palanneet taas pikkuhiljaa treeneihin niin Lore kukoistaa päivä päivältä enemmän ja on päivä päivältä miellyttävämpi ratsastaa ja työstää. Olen kuullut tätä samaa myös tapahtuvan muille kisahevosille. Ne selkästi nauttii siitä hommasta, ja eikai Lorekaan tekisi noin hyviä suorituksia kisoissa jos se ei siitä pitäisi. Ei kai se joka kerta juoksisi yhtä innokkaasti traileriin korvat hörössä jos se ei sitä hommaa rakastaisi.

Mutta palaten vielä näihin yrtteihin, olen todella iloinen että uskalsin kokeilla näitä yrttejä ja otin yhteyttä Päiviin ja Better Choiseen. Voin koko sydämmestäni suositella Better Choisen yrttejä teille muillekkin! Niistä saa apua hevosen vaivoihin ja ne ylläpitää hevosen elimistön terveyttä ja tasapainoa. Olen oppinut hirveästi Päiviltä hevosen kehon toiminnasta, ruokinnasta ja kaikesta. Olen kuullut myös tutuilta paljon hyviä kokemuksia yrteistä, kuinka se on vaikuttanut hevosen vireystilaan ja luonteeseen jne.

Tähän päivään mennessä, kun Lore on syönyt n. 3-4kk yrttejä ja Päivin suunnitelemalla ruokinnalla, hevonen on saanut tähän mennessä paljon massaa ja se on terveen oloinen. Osteopaattikin kehui muutama päivä sitten hevosen nähdessään, että se on saanut todella paljon massaa ja lihaksia, ja näyttää hyvinvoivalta. Ainakin meille yrteistä on ollut pelkkää apua, ne voivat auttaa myös sinun hevostasi!

Tutustu lisää:
http://www.betterchoice.fi/

Kuvapostaus ja video

tiistai 14. helmikuuta 2012

Noniin! Täältä tulee sitten hyvitystä ja lepyttelyä teille lukijoille kerrakseen ;) Uusia kuvia ja video! Olen ylpeä itsestäni :D hah!

Emmi oli kuvaamassa meitä lauantaina :) Ratsastin vähänaikaa ulkokentällä jotta saatiin pari ratsastuskuvaa ja sitten käytiin vähän pellolla revittelemässä ja Lorella meinas pää haljeta innosta. Se energia sitte suuntautu vähän ylöspäin...

Tuitui, siellä se on tarhassa korvat hörössä<3

Lähtövalmiina!

Leeviki oli mukana... :D


Mitähä tässäki tapahtuu?

Ensin vähän verryttelyä kentällä, hieno mies!

ja sitten laukkaa..

"täs mä ajelen täl mopol" :DDD

    
Hieno lore<3


Nonii ja tästä se sitten lähti! Energiaa ku pienessä kylässä.

Jipii! Loimi lähös lentoon.
Leeviki spurttaili


ahahahah xDD


Siis kattokaa noita JALKOJA!!

TÄSSÄKI O.O

Noni siinä oli kuvapläjäys!! :) Sitte sain vihdoin valmiiksi meistä 2 vuotisvideon. Väänsin videota monta viikkoa aina pätkittäin kun oli aikaa, sitten se eka versio jonka vaivalla tein katosi jonnekkin bittiavaruuteen, sain niin hirveet raivarit ettei mitää rajaa :D Mutta jaksoin sitten tehdä tämmösen kakkosversion.. Ei yhtään niin hieno mutta saa nyt kelvata :) Hope so tykkäätte! Saapi kommentoida, se merkkaa mulle paljon!

Hengissä ollaan

torstai 9. helmikuuta 2012

Heipparallaa :)
Päätin että tuun kirjottamaan vähän kuulumisia pitkästä aikaa kun ei yhtään jaksaisi noita koulutehtäviä vääntää... hyihyi! Hmm.. mistäs sitä aloittaisi :D

Lore on palannut lomilta treeniin, olen yrittänyt saada sitä lihomaan keinolla millä hyvänsä. Ja pikkuhiljaa hevosessa näkee jo vähän lihomisen merkkejä. Ikinä tää hevonen ei ole ollut pyöreä, aina se on ollut sellanen silakka. Näin treenikaudella sitä massaa olisi hyvä olla mistä tehdä sitä lihasta.. Lore on muutenkin tosi huono juomaan talvella, että joudun pitämään sillä karsinassa 50l vesiastiaa jonka täytän kuumalla vedellä päivittäin. Herra ei nimittäin juo kylmää vettä automaatista! -.-' Kesällä onneksi ei ole ongelmaa.

Lore saikun jälkeen 2010 talvi, kyllä kaulasta huomaa..
 Aluksi Lore oli hirmu hankala ja vastentahtoinen ratsastaa, mutta yllätykseksi nyt tuntuu että se paranee päivä päivältä ja on yhteistyöhaluisempi ratsastaa :) Se hevoshieroja/osteoppaatti on käynyt hoitamassa sitä nyt 2 kertaa, ja hoitaa varmasti jatkossakin. Lore paranee aina ihan huimasti ratsastettavuudeltaan hoidon jälkeen! Ihan uskomatonta :) Nyt hiotaan paljon perusjuttuja ja tän kevään tavote on saada väistöt avot sulut sujumaan hyvin kaikissa askel-lajeissa ja saada siirymiset tasapainoisiksi. Niin ja se mun istunta...

Noh, mutta mitäs huomasinkaan tässä alkuviikosta. Meidän koulusatula on rikki! : ( Ihmettelin, että miksi satula levisi hevosen selkään vaikka kuinka laitoin romaaniin täytepaloja. Se aina tuntui liian leveältä ja painui säkään kiinni mikä ei voinut olla mahdollista! Sitten otin satulan ilman huopia ja romaaneja syliin ja koitin taivuttaa etukaarta... Se levisi niin paljon kuin käsillä sitä levitin, eli toisin sanoen etukaari on jotenkin rikki/katkennut. Kyllä vatuttaa. Eikä mitään hajua missä se olisi voinut hajota! Nyt joudun lähettää satulan maahatuojalle ja se luultavasti lähtee ulkomaille tehtaalle korjaukseen, koskahan saan sen takaisin? Kyllä tää on aina niin nähty jos joku tavara tehtaalle lähtee niin se on sillä matkalla KAUAN! Nyt mulla on tän viikon loppuun asti Janeten satula lainassa mutta joudun senkin palauttamaan enkä tiedä mistä saisin koulusatulan lainaan...

Sillä ajattelin osallistua 19.2 Jokelan koulukisoihin :) Mutta estesatulalla en kyllä lähde Helppoa A:ta tuuppaamaan mistään hinnasta. Joten jos en löydä lainasatulaa jää kisat väliin, vaikka haluisin kyllä ihan sikana pitkästä aikaa kisoihin. Eli jos jollakin on turhanpanttina kapeaa, suht. suorarunkosta ja isolla säkätilalla olevaa koulusatulaa nii pistäppä kommenttia tai viestiä mun sähköpostiin roosa_l_@luukku.com niin voisin lainata/vuokrata sitä siksi aikaa että saan omani takaisin! Esimerkiksi uskoisin että passier ja kieffer voisi istua parhaiten. Tai toi janeten satula on passier ja istuu tosi hyvin. Muitakin malleja saa ehdottaa!

Ajattelin että menisin noihin jokelan kisoihin, sitten 3-4.3 Lohjalle estekisoihin. Sitten olis 25.3 Ypäjällä hallikenttäkisat! :) JEE! Toivottavavsti päästäisiin osallistumaan, mutta on tullut tässä opittua että aina joku menee pieleen ja kisat jää väliin. Viimevuonna meidän alkukausihan meni ihan plörinäksi....

Maaliskuun jälkeen meidän kuviot muuttuukin aika radikaalisti, joka vaikuttaa mun treenaamiseen ja kisaamiseen... mutta pidän vielä teitä jännityksessä.

Olisi vielä paljon kerrottavaa mutta taidan säästää seuraavaan postaukseen... :) Adios!