Suomenmestaruus HOPEAA!!!
torstai 29. syyskuuta 2011
Jep, hopeaahan sieltä tuli! Ihan uskomatonta! Ei ole tässä 4 päivän aikana vielä oikeen iskenyt tajuntaan. Vuosien ajan olen unelmoinut osallistumisesta Junnu SM:iin, ja se mitalli on tuntunut todella kaukaiselta ja pilvilinnaunelmalta. Tossa se nyt seinällä kiiltää kunniapaikalla!
Lore oli koulukokeessa ihan mielettömän hieno. Rento, kuuliainen, nöyrä. Tehtiin yhdessä rataa ja kerkesin hymyilläkkin pariin kertaan ja muistin nauttia radasta. Minulla ei käynyt mielessäkään miten hirveältä näytän tai mitä muut ajattelevat. Me tehttiin Loren kanssa sitä kahdestaan, eikä sillä ollut mitään väliä mitä muut ajattelivat! Olen niiiin iloinen, NIIIIN iloinen että olen päässyt yli siitä hirveästä jännittämisestä ja paineesta. Pitkästä aikaa kouluratsastus tuntui mukavalta ja hyvin sujuvalta. Hevonen oli tyytyväinen, minä olin tyytyväinen.
Radan jälkeen meinasi tulla itku silmään mulla sekä Janetella, siitä miten hyvin rata onnistui kaikkien vaikeuksien jälkeen. Kukaan ei olisi uskonut että tekisimme hyvää suoritusta tämän kauden tulosten perusteella, ja moni tulikin kehumaan ettei ole ikinä nähnyt meidän menevän noin hyvin, ja että mulla on todella upea hevonen!
Ekaa kertaa koulutuomaritkin olivat samaa mieltä, ja molemmilta tuli 62,6%!!! Koulukokeen jälkeen oltiin junnuista toisiksi parhaita eli hopeassa kiinni! Estekokeessa tuli 1 puomi alas, joka oli niin oma moka, lähdin työntämään sarjalle kun en nähnyt etäisyyttä ja tietenkin väli jäi sitten ahtaaksi ja b-osa tippui. Mutta pronssilla ollut ratsukko otti myös puomin joten se ei vaikuttanut sijaan.
Maastokoe meni myös aivan mahtavasti, nautittiin radasta ja annoin hevosen vaan edetä, Lore kiiti täysiä ja selkeästi nautti siitä, mikään este ei tuottanut ongelmaa ja tultiin maaliin 30sekuntia alle ihanneajan! Eli toisinsanoen 1* tempoa. Olo oli kuin maailmanmestarilla maastokokeen jälkeen, sillä tiesin että olimme voittaneet loren kanssa itsemme, sekä junioreiden SM hopeaa!
Kirjoitan tänne kun minulla on aikaa niin pidemmän postauksen koko reissusta. Mutta tässä vähän fiilistelyjä ja pääpointit suorituksista! MULLA ON MAAILMAN PARAS HEVONEN!!!!!!!
Kiitos kaikille 306 (!!!!) lukijalle, ja kaikille jotka ovat tukeneet kun on tuntunut että kaikki on niin vaikeaa ja mahdotonta. Kiitos paljon valmentajilleni, Janetelle ja tukijoukoilleni!!! Mahdottomasta tuli mahdollista, vaikka en vieläkään sitä usko! Ehkä jossain vaiheessa sen tajuan :)
Unelmat voivat toteutua jos niihin uskoo ja tekee niiden eteen töitä!
maanantai 19. syyskuuta 2011
Heiipparallaa! Taas oikein hienosti ja tyylikkäästi kirjoitan viikon myöhässä Niinisalon kisoista! Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan ;)
Eli oltiin tosissaan Niinisalon kansallisissa 10-11.9. Lähdettiin ajamaan jo perjantaina, minä olin kuskina ja napattiin Huuhtasen Eveliina, hänen orjansa (:DD) Jenny ja hänen uljas ratsunsa Viper Sälinkäältä kyytiin ja jatkettiin heidän kalustolla (traikku + auto) kohti Niinisaloa. Niin ja mulla oli orjana Emmi mukana, tutummin 3mmmi youtubesta :) Kiitos hänelle paljon avusta ja huippuseurasta! Ei muuten voittanu kertaakaan ristiseiskassa ;)
Seuraavana aamuna herättiin letittämään pollet ja pakattiin ne autoon ja ajettiin kisapaikalle. Yövyttiin hevosten kanssa n.20km:n päässä kisapaikalta. Tuli halvemmaksi ja saa olla omassa "rauhassa". Kisapaikalle päästyämme käytiin ilmottautumassa ja käveltiin esterata. Rata vaikutti todella tekniseltä, paljon suhteutettuja, tiukkia mutkia, puita...! Lisäksi oli luvattu sadetta, joten pohja tulisi olemaan hmm varsin mukava! Tämän jälkeen laskin näppärästi että koulustarttini olisi 11:40, tauon jälkeen, koska minua ennen oli sellainen väli, tiedättehän , ja minua seuraavan ratsukon starttaika oli 11:45.
Käytiin sitten laittamassa Lore kuntoon ja lähdin verkkaamaan. Kerkesin ravata rennosti taivutellen eteen alas ja ottaa aavistuksen laukkaa, kun tuomari huusi, "Numero 22! Sun pitäs olla radalla!!!!!". Jaa, no sepä kiva, taas aikataulut meni päin peetä. Viimekerralla Niinisalossa esteaikataulu aikaistui ja meinasin myöhästyä estekokeesta.. Juupajuu, tai sitten mä olen todella tyhmä blondi enkä vaan osaa laskea :D
No ei siinä sitte ku suojat pois ja radalle. En yhtään kerennyt ratsastaa harjoitusravia tai koota hevosta/ratsastaa takaosaa alle. Keräsin narut kätee ja lähin radalle. Lore tuntu yllättävän muksalta ja rennolta, se taipui hyvin kulmiin ja oli kuuliainen. Rata meni tosi hyvin, ei mitään rikkeitä! Olin supertyytyväinen. Joo, se oli ehkä liian rento ja pitkä, mutta kuuliainen ja rikkeetön. Se oli huippujuttu Lorelta, koska sillä on vähän tapana lähtee suorittaa yksin rataa ja sitten se ignooraa mut kokonaan, ei tuu takasin pidätteistä jne.
Tämän jälkeen hyvillä fiiliksillä oli estekoe, välissä kerkesi sataa tunnin verran vettä putkeen, joten nurmi oli aiivan järkyttävä! Estekoe meni kuitenkin hyvin! Itse ryssin pari lähestymistä huolella, mutta Lore uskomattomasti vaan keräsi itsensä ja ylitti kaikki puhtaasti! Olin ihan äimänkäkenä, WITSI, mikä hevonen! Kaikki oli tähän mennessä mennyt todella hyvin, ja loistin kuin hangonkeksi!
Tämän jälkeen käytiin ELL tarkastuksessa ongelmitta ja sitten polle loppukävelyn jälkeen traikkuun syömään. Eveliina starttasi harrastetta, joten odoteltiin monta tuntia kisapaikalla kun he suorittivat koulukokeen ja estekokeen. Tämän jälkeen päästiin lähtemään majoituspaikalle.
Seuraavana päivänä olikin sitten maastokoe. Maasto oli miltein sama kuin heinäkuun kisoissa, mutta muutamia uusia esteitä oli tullut. Toivoin että Lore olisi hyvä ja saisi taas itseluottamusta takaisin kangasalan kisan jälkeen. Vaikka maasto meni siellä puhtaasti oli se aika epävarmaa menoa, heppa ei hirveesti tuntunut luottavan itseensä.
Noh, kun sain käskyn ratsasta, Lore taas tyypillisesti veti kapriolet (keulii->pukki) että en saanu kelloa päälle kun makasin kokoajan kaulalla.. :D Senkin tuhmuri, tuppaa innostumaan vähän liikaa siellä lähtökarsinassa. Noo lähdin sitten laukkaamaan ja nappasin siinä kellon päälle. Lore meni aivan törkeen hyvällä fiiliksellä ja imulla koko radan. Missään vaiheessa ei tarvinnu patistaa eteen tai varmistella! Kaikki lähestymiset ja suunnitelmani onnistuivat, ja olin supertyytyväinen kisaan! Tän kauden paras maastorata :) Missään ei tullut minkäänlaista virhettä! Hyvä LORE<3
Lore teki siis todella todella hyvän kisan! Se oli innoissaan ja nöyrä joka osakokeessa. Siltikin taso oli kova, ja jäätiin sijoituksetta. Eli lopputuloksissa 8/24. 6 ratsukkoa sijottui. Lore olisi kyllä ehdottomasti ruusukkeen ansainnut! :)
Eilen mulla oli viimenen estevalmennus ennen "suurta koitosta". Hypättiin meidän suht pienessä (22x50) kokosessa maneesissa, koska ulkona oli aivan törkeä myrsky. Ei tehty mitään ihmeellistä, vähän tarkkuuslinjaa kavaletti-120cm pysty-kavaletti ja sitten pientä rataa. Lore oli aluksi tosi vahva ja menevä, mutta kun se tajusi ettei maneesissa voi mennä yhtä lujaa kuin ulkona, niin se tuli tositosi hyväksi ja hypättiin lopuksi jotain 100-120cm rataa :) Ehkä maneesireeni teki ihan hyvää, niin se on nyt tarkempi ja kuuliaisempi. Ja varautuu nopeasti tuleviin tehtäviin.
Tää viikko nyt sitten vielä viimeistellään koulurataa ja perjantaina lähdetään sitten ajamaan kohti Pudasjärveä :) Koitan ottaa isän pikkuläppärin mukaan ja kirjoittaa sinne reissun aikana, niin saattaa tulla erikoispitkäpostaus siitä reissusta :) Mutta EN LUPAA MITÄÄN!
Huii, JÄNNITTÄÄ IHAN PIRUSTI!!! Pitäkää peukkuja hurjasti, niitä tarvitaan :) Adios!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)