Etusivu           Roosa           Amorodio d'Acheronte           Colorado

Ruotsin kisamatkalla, osa 2

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Voi että tää aika menee kuin siivillä. Huomenna on jo Mantorpin kisa ja sitten sunnuntaina lähdetään jo kotiin. Toisaalta kiva lähteä kotiin ja päästä omaan sänkyyn nukkumaan, mutta kyllä mä voisin tänne jäädä pidemmäksikin aikaa. Tää 2 viikkoa on aika lyhyt aika. Lore on aika kovilla kun menee 2 kisaa heti alkukaudesta peräkkäin ja vielä välipäivinä on ollut Piian treenejä. Mutta tän reissun jälkeen se saa vähän kevyemmän jakson ja jotain rentoa liikuntaa. Ei se kyllä ole näyttänyt merkkiäkään että se olisi ihan kypsä tähän tahtiin, työskentelee kyllä ihan mielellään ja innoissaan :) Hyvä niin.

Tiistaina mulla oli siis Piian rataestevalmennus. Mentiin alkuun sellasta ristikko-tehtävää pitkulaisella ympyrällä. Toisella sivulla oli 14m välillä kaksi ristikkoa ja toisella sivulla 10m välillä 2 ristikkoa. Niitä molempia piti tulla 3 laukalla. Toisilla reippaammin ja toisilla odottaen. Yleensä me ollaan Loren kanssa hakoja näissä tehtävissä, mutta nyt siitä ei meinannut tulla yhtään mitään. Tässä tehtävässä tuli huomattua että Lore on liikaa pohkeen takana esteillä. Niinpä sain kotiläksyksi tehdä tätä tehtävää kotona, se ei ole erityisen kuluttavaa hevoselle. Lopuksi sitten hypättiin pientä lyhyttä rataa pariin kertaan että sain rentoutta ja sujuvuutta ja harjoiteltua etäisyyksiä. Lore oli ihan hyvä mutta ehkä vielä vähän väsynyt kisoista.



Keskiviikkona meillä oli sitten aamulla maastotreenit Flyingen radalla. Samassa paikassa siis missä PM:it oli. Tosin esteitä oli paljon vähemmän ja osa oli vielä talvivarastossa. Päästiin kuitenkin tekemään tosi hyviä tehtäviä ja Piialla oli tiukkoja harjoituksia, mutta todella tarpeellisia. Sai tosiaan alusta asti ratsastaa kieli keskellä suuta. Lore hyppäs koko valmennuksen älyttömän hyvin ja oli tosi energinen! Sitä oli ilo ratsastaa ja nyt varmaan ekaan kertaan mua ei jännittänyt ollenkaa hypätä. Nautin täysillä ja otin innolla "haasteet" ja tiukat kurvit vastaan. Positiivista :)

Lopuksi Piia sanoi että mulla ja Lorella on nyt aika hyvin paketti kasassa ja meidän maastoratsastus on kuulemma vakuuttavaa eikä näytä yhtään siltä että olisi mitään ongelmia. Tarviin vaan hirveesti nyt rataesteratoja alle ja koulua pitää vielä hioa niin hyvä tulee! Oli huojentavaa saada positiivista ja kannustavaa palautetta Piialta ja tietää että ollaan oikealla tiellä :)



Torstaina ajettiin sitten tänne Mantorppiin Sissi Liljan luokse ja tämä päivä meni katsoessa Mantorpin ekaa kisapäivää. Ratsastin Loren aamulla ja sitten loppupäivä menikin kisapaikalla. Siellä oli tänään muita luokkia ja huomenna on sitten CNC*. Kävelin maaston tänään 2 kertaan ja aika erikoinen rata luvassa. Yli puolet radasta menee metsässä pikkupolkuja pitkin. On ylä- ja alamäkeä, kapeita polkuja, ylihypättäviä kiviä... Saapas nähdä miten menee :) Aamulla ratsastaessa Lore oli tosi pirteä ja hyvän oloinen, toivottavasti sama moodi jatkuu huomenna!

Lisään tähän nyt kuvia mitä Tomi on ottanut meistä Flyingessä. Suurin osa nyt on tommosia posekuvia mutta koittakaa kestää! Siellä oli vaan monia niin kivoja paikkoja missä kuvata :)















Mitäs pidätte kuvista? Onko joku ehdoton lemppari? :)


Matkaa tukemassa:

15 kommenttia:

  1. Aivan upea paikka! Kaikki kuvat oli tosi hienoja! Tsemppiä Matroppiin :)

    VastaaPoista
  2. Tykkään hurjan paljon katsoa sun treenivideoita, niistä saa todella paljon oppia itsekin kun et ole leikannut valmentajan ääntä pois. Kivoja tehtävävinkkejä jopa meidän kotitreeniin, tietysti helpommalla tasolla! Tsemppiä kisoihin, täällä ollaan peukut pystyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva jos saat hyötyä itsekkin niistä! :)

      Poista
  3. Hienoa Roosa. Oot kyllä taitava! Kysymys kuolaimista? Mitä käytät sileellä, entä esteillä ja maastossa? Tuntuuko koskaan, että tarvisit maastossa enemmän jarrua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Käytän sileellä normaalia sprengerin anatomisesti muotoiltua kolmipalakuolainta, ja esteillä & maastossa samaa kierrenivel kuolainta. Eipä juuri, Lore on tosi kuuliainen ja herkkä isoksi hevoseksi, toki vähän vahva maastossa hallittavissa. Pelhameilla olen joskus joutunut menemään jos Lorella on noussut kierrokset liian korkeiksi, mutta se on ollut aina väliaikaista :) Mut mun perusperiaate on se että hevonen pitäisi saada toimimaan ihan perusvehkeillä, mahd. pehmeillä kuolaimilla!

      Poista
  4. Näitä postauksia on tosi kiva lukea, näistä kuultaa läpi se ilo ja onni mikä teillä on. Huippua nähdä onnistumisia ja kuulla sun omia ajatuksia siitä kaikesta, ihan selkeästi positiivisempaan suuntaan on ne mietteetkin viime aikoina tulleet. Hyvä te!

    Ja todellakin, tuo ristikkoharjoitus on varsin tervetullut treeni meillekin.

    VastaaPoista
  5. tsemppiä kisoihin, lore näyttää olevan vedossa :)

    VastaaPoista
  6. Onnee kisoihin, meette ihan sika hyvin :)

    VastaaPoista
  7. ootte Super! onnea menestyksekkäästä reissusta! <: hienoja kuvia tomi ottanut, kerro kehuja! miten te pystyitte olee siel yhessä? :D vai tuliko ero?.. Ps. itte en sais poikaystävää raahattua ees väkisin mukaan ! :<< tsemppiä tulevaan kauteen, super kiva postaus jälleen sulta -jasminn

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Ei tullut ero, yllättävän kivuttomasti meni, ei tullut juuri yhtäkään maailmansotaa, vaikka vikana iltana oli kyllä pinna kireällä kummallakin ja saatiin pieni riita aikaseks. Tomi on kyllä ollu alusta asti itse kiinnostunut mun harrastuksesta ja halus Ruotsiinkin lähteä itse mukaan, pyytämättä :)

      Poista
  8. Mun leppari on maastoesteradat jotka kuvaat kypäräkameralla! Ihan huippua ja tulee tunnelma kuin olisi itse satulassa. Mutta kaikki sun kirjoitukset ja kuvat ovat hyviä, ja musta on myös mukavaa että kerrot hyvistä että huonoista jutuista... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo pyrin olemaan aina rehellinen, tää laji on kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista!

      Poista
  9. Hienoja kuvia kaikki! Ehdottomat suosikit kuitenkin eka, toka ja vika :)
    Tsemppiä jatkoon!! Ootte hieno pari!

    VastaaPoista