Nordic Baltic Eventing Championships 2013

Noniin, nyt on sitten Ruotsin kisareissu takana. Odotettua onnistumista ei taaskaan tullut. Joten sain taas kokea suuria pettymyksen tunteita kisojen aikana. Kilpailuissa mulle taas sattui ja tapahtui kaikenlaista, ja meidän porukka rupesi jo vitsillä kutsumaan kömmähdyksiä "Roosan tuuriksi". Tää kisapostaus on ehkä pisin kisapostaus ikinä koko maailmassa. Jotenkin kun rupesin kirjoittamaan tätä ajatuksella niin tästä tuli joku romaani.. Mutta en halua lyhentääkkään sitä koska haluan kertoa teille koko viikon reissusta ja omista tuntemuksista mahd. tarkasti. Joten toivottavasti jaksatte lukea :)

Lähdettiin siis matkaan tiistai-iltapäivällä. Isä ja Tomi veivät mut ja Loren Peuramaalle josta lähdettiin sitten Mimmin rekalla kohti Turun satamaa. Meitä lähti siis Minä, Mimmi ja Mimmin äiti, joten olin reissussa yksin ilman hoitajaa. Sieltä sitten lähdettiin Silja Linen baltic princess laivalla kohti Ruotsia. Samalla laivalla tuli myös Reunaset, Losviikit ja Lapinlahden porukka (Paavo, Veera, Kitta, Krisse).  

 

Lore Turun satamassa

Kun seuraavana aamuna saavuimme Ruotsiin, ajoimme satamasta suoraan Mantorpin raviradalle jossa otimme sitten hevosia ulos kävelemään ja levähtämään. Paikka oli tosi iso, siellä oli iso ravirata ja tontti oli täynnä eri yrittäjien talleja ja siellä oli myös hevosklinikka ja hevostarvikeliike. Käveltiin siellä pitkinpoikin turisteina ja sitten hevoset pääsivät hetkeksi karsinoihin syömään ja juomaan.

Kun hepat oli saatu takaisin autoon piipahdettiin siinä hevostarvikeliikkeessä nimeltä Travshopen. Ja se paikka oli täynnä kaikenlaista! Hirveä kasa loimia ja tavaraa. Varusteet ei mun mielestä ollut merkittävästi halvempia kuin Suomessa, joten en ryhtynyt shoppailuhulluksi. Siellä oli kyllä laajin valikoima blingbling otsapantoja mitä olen koskaan nähnyt :D Kokonainen hyllyllinen. Siellä olis ollut Lorelle liilan värinen ihana panta, mutta jätin sen kuitenkin ostamatta kun ei ollut ihan halpa, joka jälkeenpäin vähän kaduttaa.. Matkaani tarttui vain valkoiset pintelit ja Glitter-spray! :D Oli ihan pakko ostaa kun Suomessa en ole törmännyt. Sitä voi sitten vähän suihkauttaa lautasille kisoissa ;)
 

Lore Mantorpissa

Loppumatka meni mukavassa säässä välillä pysähdellen syömässä, vessatauoilla ja tankkaamassa. Matka kesti kokonaisuudessaan varmaan sellasen 11-12h. Pysähdeltiin aika paljon ja matkattiin rauhassa. Mantorpissa meni myös aikaa varmaan lähemmäs toista tuntia.

Päästiin perille vähän ennen pimeän tuloa, päästiin ratsastamaan Gunsgårdenin lasimaneesiin, oli aika hulppeeta! Loresta huomasi että on pitkä matka takana ja se oli aika jäykkä ja väsynyt. Koitin jumppailla sitä käynnissä ja kävin vain pikapuoleisesti askellajit läpi jotta Loren paikat vähän aukeis ja lihakset lämpenisivät matkan jälkeen. Luulin jo että kaikki olisi sujunut hyvin ja päivä olisi pulkassa kunnes..

Olin vielä illalla pimeässä syöttämässä Lorea jabatallin vieressä tien reunassa. Yhtäkkiä sen toinen etujalka jäi kiinni johonkin. Lore vauhkoontui ja rupesi rempomaan jalkaa todella rajun näköisesti. Yritin siinä hyssytellä ja rauhotella mutta kun hevonen pillastuu nii paskaako se siinä auttaa. En nähnyt pimeässä mihin jalka oli jäänyt kiinni, joten menin itsekkin paniikkiin ja pelkäsin että jos joku ei kohta petä niin se on sitten mun hevosen jalka. Siinä tilanteessa vaikka se kesti luultavasti vain sekunteja niin tuntui että kaikki se työ ja vaiva mitä olen näiden kisojen eteen tehnyt valui sormien välistä hukkaan....

No, sitten kuului poks ja joku paikka petti ja Lore pääsi irti. Se laukkasi ympärilläni liinan päässä vauhkoontuneena ja näin että sen jalasta roikkui n. 3m pitkä vaijerinpätkä. Hevonen ei meinannut rauhoittua sillä sen juostessa vaijerinpää hakkasi sitä jalkoihin ja jokapuolelle. Sitten paikalle tuli muitakin ihmisiä ja tallimestari ihmetellen tilannetta. Siinä itkunsekaisena yritin selittää englanniksi ihmisille mitä oli tapahtunut ja että tarvitsen luultavasti kengittäjää. Vaijeri oli jollain ihmeen kaupalla ujuttautunut kengän ja kavion väliin, aivan kavion kärkeen!!

Tilanteesta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Vaijeri saatiin kengän alta pois ja seuraavana aamuna kisakengittäjä tuli tarkastamaan kavion ja laittamaan kengän uudestaan paikalleen. Lore ei onneksi satuttanut itseään eikä reväyttänyt mitään paikkaansa. Onneksi olin ollut ratsastamassa juuri ennen sitä joten lihakset olivat vielä lämpimät ja joustavat.. Luultavasti olisi joku paikka revennyt ja pahasti jos tämä olisi käynyt suoraan matkan jälkeen.. Kilpailujärjestäjät pahoittelivat tilannetta todella paljon ja totesivat etteivät todellakaan tieneet miten se vaijeri oli sinne joutunut ja sen ei olisi kuulunut olla siellä. Niinpä he tarjoutuivat maksamaan kaikki kengityskulut.

Torstaina meillä oli aamupäivästä ennen ensimmäistä trot-uppia kevyt ratsastus Piia Pantsun silmän alla. Ratsastettiin Piian tallin kentällä hevosia rennosti eteen alas jokasessa askellajissa. Piia halusi nähdä miten hevoset liikkuvat. Mua jännitti kamalasti että ontuisiko Lore eilisen tapahtuman jälkeen, mutta onneksi se liikkui täysin puhtaasti ja mielellään. Tämän jälkeen letittämään heppoja ja siistimään trot-uppia varten.

Kansainvälisissä ja arvokilpailuissa vet-check (eläinlääkärintarkastus) on todella tärkeä. Sen voi laskea kilpailun yhdeksi osakokeeksi. Pitkissä kilpailuissa niitä on kaksi. Ensimmäinen on ennen kilpailuja ja toinen on ennen viimeistä osakoetta, eli estekoetta. Hevosen täytyy olla todella siisti, letitetty, harjattu, kiilotettu, kaviot pesty ja lakattu. Esittäjällä täytyy olla siistit vaatteet ja hiukset. Toki voit mennä trot-uppiin epäsiistinä, mutta se ei anna kovin hyvää kuvaa itsestäsi ja siitä voi tulla myös sanomista. Trot-upissa esittelet miten pidät ja hoidat hevostasi. Joten siinä pitää pyrkiä antamaan mahdollisimman hyvä kuva itsestäsi ja hevosestasi.

Jännitin jostain syystä tarkastusta todella paljon. Kun vuoroni tuli, Loren FEI:n passissa oli jotain vikaa. Uudessa FEI:n passissa ei ollut enään tunnistesivua siruttamis-säännön myötä. Tunnistesivua kuitenkin vaadittiin, joten siitä sitten lähdettiin juoksemaan ja penkomaan rekasta Loren oikeaa passia. Onneksi se löytyi ja sen jälkeen asiat sujuivat ongelmitta, mitä nyt Lore teki jonkun koikkaloikan takas ravatessa ja meinasin kaatua kumoon...noloa! Mutta kyllä siinä pieni hätä taas nousi että mitä nyt taas, enkö pääse kilpailemaan! Tiedänpähän jatkossa pitää samantien molempia passeja mukana.




Trot-upin jälkeen ruuvattiin hokit jalkaan ja mentiin ratsastamaan hevoset koulukokeen verryttelyalueelle. Oli tosi kiva että päästiin tunnustelemaan vähän nurmella ratsastusta. Lore oli edelleen aika raskas ja hidas. Ei taipunut oikeen mihinkään ja kaikki tuli vähän viiveellä. Mutta ainakaan se ei ollut jännittynyt ja vastentahtoinen, vaan väsynyt. Piia kerkesi tulla ihan loppuajaksi katsomaan ja kannusti ratsastamaan vielä tiiviimmin istunnalla ja tunteella ja kevyemmällä kädellä. Vaihdettiin siinä Piian kanssa sitten pari sanaa ja sain kuulla että jään junioreiden/nuorten joukkueen ulkopuolelle. Meitä siis lähetettiin Ruotsiin 5 mutta joukkueeseen otetaan 4. Tottakai se pisti harmittamaan, mutta syy oli ihan selvä. Meillä on Loren kanssa niin epätasaisia tuloksia tältä kaudelta, joten ymmärsin päätöksen täysin, sillä eihän Piia tuntenut meitä ennestään ratsukkona ollenkaan.

Perjantaina alkoi itse kilpailut ja koulukokeet lähtivät pyörimään 8:00 kahdella eri radalla. Toisella menivät CIC** menijät ja toisella CCI* eli meidän luokka. Kävin 7 aamulla ratsastamassa Loren. Se oli edelleen hidas, mutta vähän pirteämpi. Sain sitä aavistuksen notkeammaksi ja rennommaksi, joten päätin lopettaa siihen ja tehdä loppuviimeistelyn sitten kouluverkassa. Mulla oli startti vasta iltapäivällä, joten sain jännittää koko päivän omaa suoritustani katsellen muiden suorituksia. Suomalaisilla meni koulukokeet aika hyvin, kukaan ei jäänyt tuloslistan häntäpäähän ja kaikki saivat yli 60% :)
 

Kun oma suoritus koitti, meinasin lamaantua verryttelyssä taas ihan kokonaan. Vikisin ja valitin että tää on nii raskas ja vahva ja ää tää vetää ja tää on huono ja yyh.. Kunnes Piia tuli aidalle vähän tsemppaamaan ja neuvomaan. Sain sitten hyvän tatsin päälle ja rupesin oikeasti ratsastamaan sillä istunnalla ja jalalla enkä vain vetänyt takaisin Loren ollessa vahva. Pikkuhiljaa Lore ryhdistäytyi sieltä ja tuli herkemmäksi. Mulla oli pitkästä aikaa oikeesti ihan hyvä ja valmis fiilis lähteä suoritukseen.

Kun pääsin kiertämään rataa, Lore vähän jännittyi mutta sain yllättävän hyvin sen takas mun alle ja niskasta rennoksi, eikä se jäänyt puskemaan vastaan. Radan raviosuus meni aika hyvin, mitä Lorelle nyt tuli kakkahätä kesken toisen ravivoltin (-.-') ja pakka meinas hajota diagonaalilla kun tuntuma piti heittää pois puolivälissä. Muuten ohjelma oli suh rikkeetön ja siisti. Laukassa ja siirtymisissä meinas koko paketti valua sormien välistä ja niissä huomasi että Lorelta oli jäänyt viimeset paukut matkalle. Itse mokasin myös lopputervehdyksen, sillä selkään tuntui että Lore seisoi iha vinkkelissä vaikka todellisuudessa se oli tasapysähdys.. Nii mä sitten rupesin korjailemaan niin pieleenhän se sitten meni... äh! Niin turha moka, olis pitänyt luottaa Loreen! :D

Mutta fiilis ja ratsastettavuus oli taas 10x parempaa verrattuna Kangasalan koulukokeeseen joka oli täysi fiasko. Pitkästä aikaa pääsin jopa ajoittain nauttimaan radan suorittamisesta eikä se ollut ihan kamalaa. Prosenttejä tuli 64,5%. Olisin toivonut ehkä himppasen verran enemmän mutta kerrankin olin täysin samaa mieltä koulutuomareiden kanssa papereita lukiessani. Molemmissa papereissa luki Great horse, more power! Tottahan se on. Sain Piialta kehuja istunnasta ja että rata näytti hyvältä. Mun ratsastus on kuulemma tehokkaan näköistä enkä vaan matkusta selässä. Lorelle pitää saada vielä paljon lisää voimaa takaosaan että se jaksaa kisoissakin liikkua näyttävämmin ja rehellisemmin. Olin ihan yllättynyt kommenteista, sillä odotin kauheaa kasaa kritiikkiä.



On tavallaan turhauttavaa tietää kuinka paljon laatua ja paukkuja tossa hevosessa olis, mutta mulla ei ole taitoa puristaa niitä ulos. Lore keräis kaikki pisteet kotiin jos saisin sen toimimaan kisoissa täydella kapasiteetillaan, nyt se laahustaa vain puoliteholla lompsien tyytyväisenä. Se on näyttänyt sellaisia väläyksiä kotitreeneissä että oksat pois! Se on niin hieno! Mutta minkäs sille mahtaa, mikä on kun ei taidot riitä.. Täytyy toivoa että pysytään terveenä talvi ja saadaan ehjä treenikausi jotta niitä lihaksia ja voimaa pääsee syntymään ja että ne koulupisteet olisivat paljon parempia ensi kaudella!

Perjantai-iltana oli sitten vuorossa Welcome Partyt. Sinne myytiin lippuja johon kuului ruokailu ja juomatarjoilu sekä esiintymisiä. Eli mukavaa illanviettoa teltassa hyvän ruoan parissa. Yllätysyllätys olin taas mattimyöhänen enkä kerennyt käymään suihkussa ennen juhlia. Olin ollut kävelemässä maastorataa ja siivoamassa Loren karsinaa tajuamatta ajan kulua. Kiireessä vaihdoin vaatteita rekassa ja heitin hupparin päälle pään yli. Kun yritin vetää poninhäntää paidan alta pois, hiukseni tarttuivat johonkin.. Ihmettelin että mitäs hittoa, koitin ottaa hupparia pois päältä mutta se roikkui mun hiuksissa kiinni! Sitten kävelin peilin eteen ja huomasin että paitaan ja hiuksiini oli tarrautunut kärpäspyydys, joka oli TÄYNNÄ kuolleita kärpäsiä!

Siinä sitten huusin Mimmin ja Eirinin apuun jotka odottivat pihalla. Tytöt ratkesivat nauramaan ja Eirin kaatui melkeen maahan nauramaan :D Mimmi yritti repiä liimapaperia irti mun tukasta huonoin tuloksin. Loppupeleissä mulla meni hermo ja leikkasin saksilla pyydyksen irti, hyvästi tukka :( Kiepautin sitten liimasen kärpäsraatolettini nutturalle ja eikun juhliin. Siellä taas kaikki nauroivat että miten voi olla mahdollista! "Just Roosa's luck!".

Juhlat olivat ihan mukavat, saatiin ruokaa mahat täyteen ja tunnelma oli ok. Seuraavana iltana olisi sitten vielä Rider's partyt. Kekkereiden jälkeen aika pian lähdin suihkuun liuottamaan hoitoaineella tukkaani. Luojan kiitos hoitoaine puri siihen liimaan mitä tukkani oli täynnä. Joten ei tarvinnut leikata polkkatukkaa mitä pelkäsin. Latvathan siitä kärsi urakalla kun jouduin repimään ja leikkaamaan sen paperin irti.. :(
 

Lauantaina oli luvassa maastokoe. Mun startti oli muistaakseni joskus klo 13 jälkeen. Olin kävellyt radan neljään kertaan, 2 kertaa perjantaina ja 2 kertaa vielä kisa-aamuna. Pituutta oli 4,3km ja ihanneaika 8min. Eli melkein puolet pidempi maasto mitä Suomessa ollaan koskaan menty. Tää oli mulle ja Lorelle eka pitkä maasto. Tehtäviä ja tiukkoja paikkoja riitti. Vaikein oli heti alkuradasta viides ja kuudes este. Siinä hypättiin metsän puolelta banketille, siitä reilu alashyppy 13m ja kapea nuolenkärki.

Síinä alahypyllä aukeaa metsän jälkeen iso pelto, teltta-alueet, verryttelyalue ja yleisö. Tehtävä oli todella vaikea olosuhteet huomioon ottaen ja TIESIN että paikka tulee olemaan meille tiukka sillä Lore on aina vähän puolikuuro alkuradasta kun se on vielä niin innoissaan. Se lämpenee aina radan edetessä ja tulee paremmaksi, siksi sille sopii radat joissa tiukat tehtävät ovat vasta loppuradasta. Muuten uskoin että selviämme hyvin muista radan esteistä.

Ei aikaakaan kun olin jo verryttelemässä Piian ohjeistuksella. Jännitys oli kova, olin nähnyt tuolla kyseisellä tehtävällä enemmän kieltoja ja hylkyjä kuin onnistuneita suorituksia. Sanoin Piiallekkin että jännitän sitä tehtävää todella paljon. Yritin nollata ajatukset ja unohtaa näkemäni epäonnistuneet suoritukset kyseisellä esteellä.
 

Viimeiset odotteluminuutit lähtökarsinan lähellä tuntuivat ikuisuudelta. Kun vihdoin pääsin matkaan, Lore lähti kuin ammus ja syöksyi ekalle esteelle. Se eteni todella hyvin ja oli tosi innoissaan. Alkurata meni mallikkaasti ja lähestyttiin tätä 5-6 tehtävää. Sain Loren hyvin kiinni ja ohjan ja pohkeen väliin, banketti sujui hyvin, alashyppy tasapainossa, mutta Lore jäi täysin tyhjäksi, ohjien päässä "ei ollut ketään". Se tuijotti taustalla olevaa verryttelyä ja yleisöä eikä edes noteerannut tulevaa estettä. Koitin viimeiseen asti puristaa jaloilla ja istunnalla Loren kohti estettä, ja ponnituspaikkakin oli ihan hyvä mutta vasta esteen edessä Lore huomasi sen ja melkein kompastui siihen. Se siis juoksi siitä ohi ja kielto tuli. Voi että mua v*tutti.

Ei muutakuin paketti kasaan ja uusi yritys. Huomasin heti Loresta että se säikähti itsekkin ja oli heti uudestaan lähestyessä tosi kuulolla ja keskittynyt. Kääntäessäni esteelle se heti tiesi mihin ollaan menossa ja hyppäsi sen ongelmitta. Tässä kohtaa moni ratsukko hylättiin, sillä hevoset eivät suostuneet hypätä estettä ollenkaan. Karkeasti sanottuna varmaan puolet luokan ratsukoista ottivat ohimenon tälle esteelle, joten paikka oli tiukka..

Kiellon jälkeen mun jännitys purkaantui kokonaan. Päällimmäisenä oli v*tutus ja keskittyminen että nyt muuten mennään puhtaasti maaliin. Lore eteni koko radan hyvin ja omalla moottorilla, missään muualla ei ollut minkäänlaista ongelmaa! Kaikki meni kuin vettä vaan. Niimpä tultiin maaliin yhdellä kiellolla (20vp) ja aikaan! Saatiin aika kiinni vaikka meillä tulikin ohimeno, siitä olin todella yllättynyt, sillä rata oli tosi pitkä. Maalissa kaikki kannusti ja hurrasi, itse en iloinnut yhtään. Mua harmitti, ärsytti, ketutti, kiukutti. Kirosin vain sitä kieltoa ja että paskasti meni. Siinä purin kamat pois päältä ja hevonen kylmäykseen suihkuun. Sitten paljon kävelytystä ja talliin.

Videon kuvannut Sauli Jankari  

 
Olo oli paska. Olin epäonnistuja, olin ainoa Suomalaisista nuorista joka ei tehnyt puhdasta maastoa. Mä niin olisin halunnut saada puhtaan maaston ja onnistuneen kisan ja siinä se nyt oli. Fiilis oli maassa ja teki mieli päästä jonnekkin itkemään paha olo ja pettymys pois mutta tollaisissa kisoissa se oli lähes mahdotonta, kun ei ollut edes sitä omaa autoa mukana minne mennä murjottamaan. Joten ei auttanut kuin purra hammasta ja niellä kyyneleet, act normal.

Illalla oli sitten ne Rider's Partyt, voitte kuvitella kuinka juhlatuulella olin. Olisi tehnyt mieli jättää juhlat väliin ja mennä nukkumaan, mutta kun olin ostanut jo lipun, joten oli pakko mennä. Kävin juhlissa tyyliin syömässä, juomassa ja lähdin tallille. Esitysohjelma oli spiikkejä myöden täysin sama kuin perjantaina, joten ei kiinnostanut jäädä enään sinne. Martina tuli mun mukaan tallille ja mentiin taluttelemaan yhdessä heppoja laulaen Abban Dancing queen biisiä, joka kaikui juhlista tallialueelle :D Siitä sitten suuntasin yksin rekkaan purkamaan pahaa oloa ja miettien huomista estekoetta. 

Sunnuntai-aamuna mieli oli edelleen maassa. Heräsin todella aikasin ja lähdin suoraan ratsastamaan ennen toista trot-uppia. Lore vaikutti ihan ok energiseltä. Odotin paljon väsyneempää hevosta, mutta se olikin aika hyvin palautunut ja kuuliainen. Yhtään ylimäärästä energiaa sillä ei kyllä ollut, mutta onko nyt ihmekkään. Ratsastin ihan lyhyesti vaan kaikki askellajit läpi ja sitten Letittämään. Koitin olla ripeäa mutta silti mulla tuli kiire! Lore jäi kyllä viimeistelemättä kun jouduin jo pyörällä lähteä vaihtamaan omia vaatteita. Joten ei kyllä nyt oltu ihan siistejä vikassa vet-chekissä :( Siinä vaiheessa mua ei kyllä pahemmin kiinnostanut kun angstasin edelleen sitä maaston kieltoa.

Päästiin onneksi hyvin läpi ja sitten sai hetken hengähtää. Lore sai loput aamuruoat ja me lähdettiin Martinan ja hänen äitinsä kanssa aamu kahville ja pullalle estekentän viereen. Ponien estekokeet alkoivat heti kymmeneltä ja kerettiin katsella niitä siinä. Valjakan Veera teki upeasti puhtaan estekokeen! Taisi olla ainoa joka teki nollan poneista? Joten tosi hieno päätös kisalle vaikka hänelläkin tuli harmillisesti maastossa kaksi kieltoa, mutta sai silti puhtaan rataestekokeen! Johanna Pohjonen otti vain yhden puomin alas ja voitti henkilökohtaista PM-hopeaa, ihan mieletöntä! Onnea Johanna! :)
 

Sitten kävin vaihtamassa omat kisakamat päälle ja kävin äkkiä laittamassa Loren kuntoon. Sitten kävelemään rataa. Siellä oli tosi paljon tehtävää ja linjoja. S-kiemuroita oli 2 heti alkurataan. Pohja oli kuitenkin täydellinen ja sääkin suotuisa. Kävelyn jälkeen juostiin talleille hakemaan hevoset ja verkkaamaan. Minä ja Martina startattiin luokan alkupuolella joten meillä oli suht kiire. Verryttelyssä Lore oli ihan ok, kävi taas aika hitaalla. Ei oikeen noteerannut mitään. Huomasi että maastokoe painoi jaloissa mutta se teki kyllä välillä hyviä hyppyjä verryttelyssä.

Radalle lähtiessä se tuntui tosi hyvältä ja kevyeltä. Lähdin hyvällä moodilla kohti ekaa estettä. Klonks, puomi putosi. Huoh, hieno aloitus radalle. Päätin kuitenkin pysyä suunnitelmissani ja ratsastaa loppuun asti kävisi mitä tahansa. No, Lore päätti ottaa sitten 6 puomia alas. Mitään radikaalia ei tapahtunut, se vaan hyppäsi 10cm liian matalalta. Välillä se oikeesti keskittyi ja teki hienoja puhtaita hyppyjä, sitten se taas upposi ajatuksiinsa katselemaan maisemia ja yleisöä korvat tötteröllä ja hyppääminen jäi jonnekkin toisaalle.

Videon kuvannut Sauli Jankari

Radan päätyttyä olin niin pettynyt, niin pettynyt.. Mä vielä elättelin toiveita että mun pahan mielen voisi pelastaa hyvä estekoe. Edes 2 pudotusta ei olisi haitannut, mutta KUUSI! KUUSI!!!! Pohjanoteeraus... Loppuverkkasin Loren pois ja vein talliin. V*tutti, itketti, teki mieli heittäytyä kakaraksi ja kiukutella. Olin niin epäonnistuja, ihan paska. Heitin Lorelle päiväheinät ja lähdin katsomaan loppusuorituksia. Suomen joukkueella meni hienosti ja he voittivat joukkuekisassa kultaa ja Mimmi voitti henkilökohtaista pronssia. Myös sennut saivat joukkuepronssia ja Sanna voitti kultaa! Ihan upeeta, onnittelut kaikille mitallisteille!

Mutta siinä tilanteessa, kun itellä oli mennyt ihan perseelleen, oli todella vaikeeta olla iloinen ja iloita muiden menestyksestä. Vaikka tottakai iloitsin Suomen menestyksestä, mutta oma epäonnistuminen painoi niin raskaasti että eipä multa kauheasti hymyä irronnut.

Enpä saanut tälläkään kertaa onnistunutta ehjää kisaa. Se tuntui niin epäreilulta ja väärältä. Tuntuu edelleen. Mutta ei auta kuin hyväksyä faktat, ottaa oppia ja kohti seuraavaa vuotta ja kisakautta. Kun joku oli kommentoinut edelliseen postaukseen että onko mulla noussut kusi hattuun. Niin voi kuule, ei tässä kerkeä kusi nousta hattuun kun näitä epäonnistumisia tulee näin tiheään tahtiin. Pidän itseäni kaikkea muuta kuin hyvänä. 

Kilpailut päättyivät, kaikki olivat onnellisia ja iloisia Suomen menestyksestä. Itse olin kuin maani myynyt ja purin kokoajan hammasta että sain pidettyä itseni kasassa. Toivoin vain että huominen koittaisi mahdollisimman pian ja lähdettäisiin pian kotiin. Huominen onneksi tuli, ja klo 7 starttasimme Flyingen kisapaikalta kohti Tukholmaa. Olin niin väsynyt kisoista että nukuin koko matkan Mantorppiin. Siellä otettiin taas heppoja vähän kävelemään ja rekat siivottiin. Siitä sitten jatkettiin Tukholmaan ja siellä pysähdyttiin vielä Ratsastus-stadionilla, joka sijaitsi ihan Tukholman keskustassa. Aivan mielettömän upea paikka! Siellä oli monta kenttää, derbykenttä, maneeseja, talleja. Niiden ympärillä oli paljon nurmea ja puita ja maastoesteitä, tontin ympäri myös kiersi ratsastusrata. Siellä oli maastoesteitä siellä täällä ja paikka oli todella kaunis! Vaikka juuri olimme tulossa kenttäkisoista niin esteet olivat niin houkuttelevia että olisi tehnyt mieli mennä hyppelemään niitä. 

Harmitti että mun puhelimesta oli loppunut akku niin en saanut ikuistettua kuvia tästä paikasta. Eirinin isä Lars otti kyllä siellä kuvia, ehkä saan joskus niitä tänne tielle nähtäväksi.. Käveltyämme hevosten kanssa pakkasimme kamat ja ajoimme satamaan. Laivaan päästyämme menimme syömään buffettiin ja sitten käytiin tax-free myymälässä ostamassa karamellia tuliaiseksi ja sitten jotain vahvempaa, hehheh.

Sitten käytiin katsomassa vielä että hepoilla oli kaikki ok. Mimmi ja hänen äitinsä menivät jo nukkumaan mutta minä, Veera ja Kitta lähdettiin vielä muutamille :D Eipä maanantai-iltana laivassa ollut oikein meininkiä, mutta oli ihan hauskaa turista niitä näitä ja nauttia drinkeistä. Siitä sitten nukkumaan ja aamulla oltiinkin jo Suomessa. Torkuin vielä matkan Turusta Peuramaalle ja siellä sitten purettiin hevoset pois autosta. Iskä tulikin hakemaan meitä ja päästiin jatkamaan matkaa kotiin. Olin ihan poikki, kaikkensa antanut ja pettynyt. Iskä yritti piristää mutta eipä multa oikein hymyä irronnut.

Tämä oli meille oppimismatka. Tällä kertaa me Loren kanssa tultiin, nähtiin, koettiin, opittiin. Ei auta kuin nöyrtyä, ryhdistäytyä, maistella pettymystä hetken aikaa ja sitten sylkäistä pois. Nyt on talvi aikaa treenata ja unelmoida taas paremmasta vuodesta. Mulla on nyt molemmat nuorten vuodet mennyt ihan pipariksi, lukuunottamatta satunnaisia sijoituksia. Kaudet ovat olleet rikkonaisia ja molemmissa SM-kisoissa on mennyt ihan perseelleen. Mä niin toivon ja unelmoin että meidän ensi kausi, mun vika nuorten vuosi menisi hyvin. Ensi vuonna PM:itkin on Suomessa Keravalla elokuussa, joten mikä olisi sen hienompaa kuin onnistua kotikisoissa.

No, ainahan sitä saa unelmoida...