Tähän asti olen antanut sen vähän "viedä" minua läpi kaarteiden suu kovana koska niin se on pysynyt suht tyytyväisenä ja tasaisena ilman ylimääräisiä kierroksia. Mutta jos ajatellaan että ensi kaudella pitäisi päästä sinne 120cm luokkiin ja 1* kenttäkisoihin, pitää kontrolli ja yhteistyö olla kunnossa. 120cm radalla pitää pystyä jo vaikuttamaan hevoseen pehmeästi ilman että hevonen protestoi koska se on niin innoissaan että haluaisi vaan mennä täysiä kohti seuraavia keppejä.
No, nytkun sitten Dantte tulee pidätteistä läpi esteiden jälkeen niin se prostestoi kontrollia pukittelemalla. Toki ainahan se on pukitellut jos sitä hidastaa hypätessä. Mutta säännöllisessä valmennus- ja kisarytmissä ne pukit ovat jääneet aika vähälle. Nyt kun on ollut taukoa isommista esteistä ja kunnon treenistä niin pylly tuntuu lentävän tiuhaan kun kättä vastenkaan ei voi enään juosta :') Dantte ei siis malta pysyä nahoissaan, kirjaimellisesti.
Tänään oli siis todella tapahtumarikas eka valmennus 1,5kk tauon jälkeen. Alkuverkka meni ihan ok mutta sitten kun ruvettiin hyppäämään puomi-kavaletti-puomi yhdistelmää pääty-ympyrällä, osottautui se vaikeaksi vasempaan suuntaan. Dantte painoi aina ensimmäisen puomin jälkeen täysin vasenta pohjetta päin ja hyppäsi kirjaimellisesti ihan yhdistelmän sisäreunaan. Siinä kun sitten yritin jumpata kylkeä ja saada sisäpohjetta läpi se protestoi sitä ristilaukalla ja potkuilla. Voi olla että se oli vähän jumissa, ja ehkä olikin, mutta paljon me kyllä saatiin tehtyä töitä että saatiin hevonen avuille ja rauhoittumaan. Valmennusvideosta tuli tosi pitkä vaikka yritin ediotoida näistä pääty-ympyröistä aina alkupätkät ja sitten onnistuneet loppupätkät. Oikeasti niitä pääty-ympyröitä tuli ratsastettua 10x enemmän että saatiin asiat läpi :D
Loppua kohden meno rupesi tuntumaan jo ihan miellyttävältä ja Danttekin malttoi keskittyä itse asiaan eikä kumipalloiluun. Lopputunnista kun hypättiin vähän isompaa niin mokasin yhden lähestymisen pystylle. Valuin ulos kaarteesta ja mitään etäisyyttä esteelle ei ollut. Dantte oli onneksi fiksu eikä lähtenyt hyppäämään läpi vaan loikkasi oikealle. Melkein tipahdin tässä yhteydessä sillä kumiohjat olivat ihan kuin öljytyt kun Dantte oli hikoillut. Ohjat suorastaan liukuivat nyrkeistäni ja meinasin tipahtaa selälleni maahan mutta sain kun sainkin tasapainon haltuun ja pysyin kyydissä :D Hah! Vielä ei mennyt "tippumisneitsyys" Danten kanssa. Kyydissä ollaan pysytty jo vuosi. Nyt kuitenkin kun sanon näin niin tipahdan huomenna *kopkopkop*.
Eipä siinä kummempia. Mun mielestä loppujen lopuksi valmennus oli onnistunut sillä pitkän työstämisen jälkeen Danten ratsastettavuus tuli hyväksi ja pehmeäksi. Vaikka mäkin mokailin pari kertaa niin osasin ottaa ne huumorilla. Joskus vuosia sitten olisin ajatellut että koko tunti meni päin peetä koska mokailin niin paljon. Olisin angstannut ainakin viikon ja katsonut videot 100 kertaa tuijottaen virheitäni. Nyt osaan ajatella että hups keikkaa virheitä sattuu ja eikun uudestaan! Vahinkoja sattuu paremmissakin piireissä, joten niistä on turha ottaa liikaa paineita, niinkun joskus otin. Ensi viikolla meidän olisi tarkoitus mennä hyppäämään Riders Innin maneesiin Marjon tunnille. En malta odottaa! Saa nähdä rauhoittuiko Dantte vähän tästä valmennuksesta vai onko menohaluja vielä yhtä paljon viikon päästä ;) Tätä ne hyppytauot teettää..
Jos verkka ja ympyräralli ei kiinnosta, hyppääminen alkaa kohdasta 4:20 -> :)
Teijän reenaamista on kyllä ilo kattella vaikkakin jännittää iha samalla tavalla ku kuvajaa, ettet vahingossa putoo. Siulla on kyl iha jäätävän hyvä tasapaino ja ihailen tuota siun kärsivällisyyttä Danten kuumapäisyyden kanssa :) näihin sun videoihin ei koskaan kyllästy!
VastaaPoistaVoi kiitos paljon! Ihana kommentti. Onhan tossa tasapainossa vielä parantamisen varaa ja Danten pukit eivät onneksi ole niitä kamalia köyrypukkeja, niin niissä on helpompi pysyä ja tietysti tunnen hevosen ja sen liikeradat aika hyvin :) Kuuman hevosen kanssa on pakko olla kärsivällinen, muuta tulee vaan pahaa jälkeä ja takapakkia jos hermostuu.
PoistaTota menoa hyppäätte pian 150cm luokkia;) Todella hyvää työtä olet tehnyt!
VastaaPoistaHaha ei nyt ehkä ihan! Jos nyt niihin 120cm luokkiin pääsisi :D kiitos!
PoistaVoi mahoton noita sen jalkoja ! :D Hieno pari ootte! :)
VastaaPoistaJoo Danten jalat ei aina meinaa löytää paikkaansa x) kiitos!
Poista