Erikoispostaus - Jafar, ensimmäinen ponini

Helsinki Pony Event 2007

Osa lukijoista on varmaan lukenut esittelysivuni jossa kerron edellisistä hevosistani ja hevoshistoriastani. Siellä kerron tiivistettynä omasta taustastani jotta pääsette vähän kärryille "kuka olen" :) Tässä postauksessa aijon nyt kertoa teille elämäni ensimmäisestä ponista Jerestä, oikealta nimeltä Jafar. Harmittaa ettei mulla ole kuvia juuri ollenkaan koska mun vanha ulkoinen kovalevy hajosi jossa mulla on kaikki materiaalit Jeresta ja Lupusta :( Mulla ei ole siis yhtäkään kuvaa "alkuajoilta" vaan nää kaikki on jotain kisakuvia.

Jere ostettiin minulle v. 2006 Toukokuussa. Sinä keväänä unelmani oli käymässä toteen ihka omasta ponista. Olin sinnikkäästi vinkunut omaa hevosta lähestulkoon koko ratsastusharrastukseni ajan ja joka ilta tulostin äitin tyynylle myynti-ilmoituksia ja kuvia ihanista hevosista :'D Muistan sen kuin eilisen.

Äitilläni paloi hermot lukemattomia kertoja noiden vuosien aikana kun ei ollut päivääkään jolloin en olisi omasta hevosesta jotain maininnut. "Muttakun äiti mä haluun....". Voin vaan kuvitella kuinka raivostuttava olen silloin ollut :'D Yksi kaunis päivä keväällä 2006 äiti sitten vastasi että no katsotaan, mutta ensin täytyy tietää tarkkaan paljonko siihen menee rahaa ja mitä mieltä sinun ratsastuksenopettajasi on. En meinannut silloin uskoa korviani, mitä kuulinkaan!

Niin ne asiat sitten jotenkin sutvaantui ja ratsastuksenopettajani oli myönteinen oman ponin hankkimisesta ja ohjeisti meitä. Muistan kuinka kierrettiin katsomassa eri talleja etsimässä tallipaikkaa tulevalle ponilleni. Noihin aikoihin tunsin olevani maailman onnellisin tyttö. Samaan aikaan paras ystäväni Saara oli myös saamassa ensimmäistä omaa hevostaan. Oltiin tuolloin parhaita kavereita ja lorvittiin päivät Enjalan tallin hoitajina ja unelmoitiin omista hevosista. Sikäli tilanne oli aika harvinaislaatuinen että saatiin yhteistyöllä käännettyä molempien vanhempiemme päät oman hevosen hankinnasta ja loppupeleissä olimme molemmat etsimässä samaan aikaan hevosta :D hah. Me oltiin päätetty se yhdessä, että mehän SAADAAN ne omat hevoset kävi mitä tahansa!

Elämäni ekat kenttäkisat, Hattula 2007, noi kisat oli iha fiasko, hävettää vieläkin :'D

En muista kuinka kauan etsittiin tallipaikkoja ja järjesteltiin asioita mutta yksi päivä kun pääsin koulusta isosiskoni soitti että "Pyöräile äkkiä kotiin, äitille soitettiin yhdestä suomenpienhevosesta ja me lähdetään katsomaan sitä heti!". En varmaan ikinä ole polkenut pyörällä niin lujaa! Yksi tallinpitäjä jonka tallia oltiin käyty katsomassa oli soittanut äitille ja vinkannut Jerestä.

Jere oli siis ensimmäinen hevonen mitä me mentiin katsomaan. Koko automatka Hattulaan tuntui ikuisuudelta ja saatoin vain unelmoida minkälainen hevonen siellä olisi vastassa. Nyt kun ajattelen paljon vanhempana ja viisastuneempana, en ikinä lähtisi enään katsomaan mitään hevosta näkemättä sitä kuvista tai videolta tai tietämättä siitä muuta kuin iän ja rodun :D Mutta asiat meni silloin vähän toisin..

Perillä vastassa löytyi 141cm korkea pörröinen rautias suomenpienhevonen. Sillä oli niin paksu harja että hyvä kun silmiä löysi sieltä alta. Olin aivan myyty. Se oli niin söpö ja ihana. Myyjä näytti Jereä ensin meille ja sitten kapusin itse selkään. Enhän mä sillä osannut mitenkään mennä, olin aika kokematon ja vailla tietoa perusratsastuksesta. Silti ihastuin poniin totaalisesti ja halusin juuri sen.

En siis käynyt kokeilemassa mitään muita hevosia, vaan munkin kohdalla tää meni aika klassisesti että ostetaan eka mikä löytyy. Koska ekan ponin kohdalla se hinku on vaan niin kova että ei silloin osannut ehkä ajatella niin järkevästi eikä siinä ollut ketään kokenutta hevosihmistä jarruttelemassa. Kun ostin Loren kävin kokeilemassa yli kymmenen hevosta ja Loren jälkeenkin kävin ratsastamassa monia hevosia.

Niinpä sovittiin alustavat kaupat ponista ja sille varattiin kliininen eläinlääkärintarkastus. Tarkastus meni puhtaasti läpi ja niin minusta tuli poninomistaja juuri kuin kesäloma oli alkamassa.

Nyt kun jälkeenpäin muistelen niin monet asiat olisi voinut tehdä toisin ja järkevämmin. Olin aika kokematon nuori tyttö ja tänäpäivänä ajattelen etten todellakaan olisi ollut heti valmis omaan poniin. Ainekset moneen katastrofiin oli siis olemassa ja kyllä se Jere ekoina viikkoina kuskaskin mua pitkin tallin pihoja voikukkien perässä...

Mutta mulla oli kuitenkin aina lähellä aikuisia kokeneita hevosihmisiä. Osasin kysyä aina neuvoa jos en jotain tiennyt tai olin epävarma. Jeren kanssa kävin aika monet hevosmaailman "kusetustilanteet" kun ammattilaiset häikäilemättä kusettaa tietämätöntä. Mulle myytiin epäsopiva kallis satula kun sinisilmäsinä uskottiin että ammattilainen tietää ja siihen voi luottaa. Lukemattomia muita epäreiluja sattumuksia kävi mutta kaikesta selvittiin ja opittiin kantapään kautta.

Mun perhe ei millään tavalla ole hevosihmisiä, joten niiden rooli mun harrastuksessa oli alussa rahapussina ja kuskina oleminen. Mutta 14 vuotiaana rupesin tekemään jo tallitöitä koulun oheella jolla maksoin omat ratsastustuntini ja varustehankintani. Minun hevosillani on aina ollut vuokraajia, jotta vanhempani saavat "apurahaa" tallivuokraan. Se on ollut yks sellanen vättämätön ehto mikä mulla on aina ollut, että jos mulla on hevonen niin sillä on oltava vuokraaja. Olen myös tehnyt 14 vuotiaasta asti töitä koulun oheella rahoittaakseni tätä harrastusta.

Jeren kanssa opin siis paljon hevosen omistamisesta, vastuusta ja pääsin kokemaan sen vapauden kun sai ratsastaa itsekseen ja "tehdä mitä lystää", vaikka toki eihän me mitään älyttömyyksiä tehty, en mä mikään tyhmä kakara ole ollut. Sillon mua ei hirveesti kisaaminen kiinnostanut mutta 2007 vuoden alusta mua rupesi sitten kiinnostamaan kun vaihdettiin tallia ja tutustuin siellä muutamaan tyttöön jotka kilpaili poneillaan. Niinpä vuoden 2007 kisasin seura- ja aluekisoja Jerellä. Kisakärpänen puraisi ja tykkäsin käydä kisoissa. Reissasin siis muiden kyydeillä aina, sillä isäni ei ollut kovin innokas kuski :'D Kyllä se pari kertaa lähti viemään kun tarpeeksi vinguin.

Vuoden 2007 jälkeen oli pakko tiedostaa se fakta että Jere oli minulle liian pieni. Olin tolloin jo 173cm pitkä joten päätettiin perheen kanssa että poni on parempi myydä sopivammalle ratsastajalle ja mulle sitten etsitään hevonen. Päätös oli mulle oikeasti tosi rankka ja sitten se päivä kun Jere lähti oli mulle tosi musertava. Olin aika maassa koko sen talven.

Tämän kuvan löysin IRC-gallerian syövereistä. Olin muokannut tän kun Jere oli myyty.

Jere oli mulle tosi tärkeä poni. Elämäni ensimmäinen oma poni. Mun sydäntä lämmittää vieläkin kun muistelen sitä karvakorvaa. Se oli kyllä semmonen persoona. Energia ei loppunut ikinä ja enemmän sillä taisi osottaa korvat taaksepäin kuin eteenpäin. Mutta loppupeleissä se oli tosi kiltti ja ratsastaessa rehellinen. Hyppäsi aina, vaikka läpi mutta se ei pysähtynyt juuri ikinä. Ikinä se ei purrut tai potkinut. Lukemattomia kertoja se pääsi mulla kisapaikoilla ja kotitallilla irti kun se lähti vaan jyräämään ja monet itkut sen kanssa on myös käyty läpi. Mutta myös niitä onnellisia hetkiä on paljon.

Jos jälkeenpäin kokemksia rikkaampana mietin, niin ehkä Jere oli vähän pikainen ostopäätös alun alkaenkin. Mulle olisi voinut ostaa heti paljon isomman ja kokeneemman hevosen. Myös meidän pieni budjetti vaikutti siihen, ettei meillä ollut yksinkertaisesti varaa ostaa mulle hienoa opetusmestaria. Mutta päivääkään en ole katunut että ostettiin Jere. Se poni antoi mulle niin paljon! Lämmöllä muistelen meidän yhteisiä hetkiä ja ilolla seuraan aina sen nykyisiä kuulumisia. Riemulla menen sitä aina rapsuttamaan jos sitä kisoissa näen, vaikka narun päässä olisikin joku tuntematon henkilö niin silti olen mennyt sitä aina taputtelemaan :) Se on niin pieni! En ymmärrä miten olen sillä joskus voinu ratsastaa ja tai hypätä :D

Jerestä tein aikoinaan paljon videoita Youtubeen. Jotkut ehkä saattavat muistaakkin Jeren niiltä ajoilta ;) Harmikseni huomasin että Youtube on poistanu suurimman osan videoista tekijänoikeuksien vuoksi.. Mutta tässä Jeren myyntivideon joka on vielä säilynyt:

Jere oli mulla siis 6.5.2006-1.2.2008 ajan. Multa se myytiin Tuulia nimiselle tytölle ja Tuulian perhe möi sen sitten Suvin perheelle. Ja siellä se on edelleen ja toivottavasti loppuelämänsä :) Pyysin Suvia kirjoittamaan teille terveisiä mitä Jerelle nykyään kuuluu, joten annan puheenvuoron hänelle.

Olen Suvi, ensi kesänä 16v. täyttävä tyttö Nurmijärveltä, Jeren nykyinen omistaja. Jere tuli minulle huhtikuussa 2010 omaksi opetusmestariksi, ja sen kanssa pääsimmekin jo nopeasti etenemään esteillä. Kiersimme pääosin estekisoissa, alkuun seuraluokkia ja siitä pikkuhiljaa alueluokkia 90cm asti. Kävimme myös muutamat kenttäkilpailut vuonna 2013, viimeisimpänä suomenpienhevosten kenttämestaruus, jossa sijoituimme kolmanneksi Jere asuu nykyään meillä kotona. Sillä on kaverina nykyinen kisahevoseni suomenhevosruuna Harri, ja ne ovat keskenään aivan erottamattomia. Jere käy kuitenkin säännöllisesti mukana valmennuksissa ja kisoissa toisen ratsastajan kanssa, vaikka ikää onkin jo yli 18 vuotta. Lisäksi se toimii erinomaisena opetusponina 7-vuotiaalle pikkuserkulleni ja osaa vähän lännenratsastustakin!