Sunnuntaina oltiin Keravalla kisaamassa. Osallistuin 100cm tyylimestaruuteen ja 115cm nuorten mestaruuteen. Päivä oli pitkä, olin jo 9 jälkeen aamulla kävelemässä rataa kisapaikalla, ennenkuin menin edes tallille hakemaan Lorea. 100cm lähtö oli joskus puolen päivän aikaan, sillä olin luokassa vasta 75. 115cm oli vasta n. klo 17. Joten odottamista ja luppoaikaa riitti. Oli ihan mukavaa kyllä vaan katsella pitkästä aikaa estekisoja ja suorituksia, Lore sai torkkua traikussa ja syödä heinää. Sääkin oli loistava ja saatiin nauttia kesän viimeisistä lämmöistä.
100cm oli tyyliarvostelu. Korkeus on kuitenkin meille jo aika läpihuutojuttu, joten ajattelin että ratsastan mahd. siistin radan. Noh, rata oli muuten ihan ok mutta sössin yhden suhteutetun välin tuomarin edessä ja lähdin työntämään ja Lore hyppäsi ihan pohjasta seuraavan esteen, ei kovin rentoa ja siistiä. Räpelsin myös ennen sarjaa, joka oli radan vika este. Lore ei tullut kunnolla pidätteestä läpi enkä ottanut sitä kunnolla kiinni vaan jäin nypläämään "siististi". Sehän sitten keilas sen A-osan alas kättä vasten. Tämän jälkeen vielä ratsastin päin aitaa koska hevonen oli menossa vasemmalle ja minä oikealle.. Huah, niin tyhmää toilailua multa. Hevonen oli hyvä, itse sekoilin huolella. Homma meni varmaan puihin siinä, että mietin liikaa miten ratsastan. Olisi vaan pitänyt posottaa menemään.
Tää video on ihan järkyttävän laatunen puhkikulunu pätkä. Mut ajattelin et näätte tästä edes jotain..
Suoritus itsessään ei ollut huono, sain aika mukavan arvostelupaperin, istunta 8,5, kaikki muut 8. Puomin pudotuksesta tule -2 joka vei meiltä sijoituksen, oltiin sitten ensimmäisiä ei sijottuineta. Ilman pudotusta olisin ollut jossain siellä top 7 (luokka jaettiin kahtia). Mua vaan vee-itutti tajuttomasti oma huono ratsastus ja mokailu noin helpolla radalla. Niin turhaaaa...
Nooo, tässä välissä oli pitkä odottelu 115cm luokkaan ja sain psyykattua itteeni parempaan suoritukseen. Rata oli aika kiva, paljon suhteutettuja mutta aika sujuva rata. Lore oli verkassa ihan naatti. Toisaalta se oli tosi hyvä asia, koska silloin se keskittyy itse olennaiseen eikä ohjien kiskomiseen ja sekoiluun. Pelkäsin kyllä vähän, että onkohan se jo LIIAN väsynyt, ettei puomit pysy ylhäällä. Se pudotti aika monta kertaa verkassa mutta pidin pääni enkä ruvennut säätämään, vaan se itse sai korjata virheensä.
Radalla se sitten piristyi juuri sopivasti. Löysin laukassa heti hyvän rytmin, tarpeeksi reipas tempo mutta Lore ei kuitenkaan päässyt liian pitkäksi. Lore hyppäs koko radan ihan älyttömän hyvin ja kuuliaisesti! Sitä oli suorastaan ilo ratsastaa ja pitkästä aikaa esteratsastus tuntui mukavalta! Lore olisi varmasti hypännyt 0-radan, mutta itse tein taas liikaa sarjalla. Kun Lore pudotti sen A-osan ekassa luokassa, niin nyt yritin korjata lähestymistä liikaa ja tulin ehkä kuitenkin vähän paineella sarjalle, joten B-osa tuli aika reilusti alas.
Olisi pitänyt olla vaan hiljaa ja antaa Loren itse tulla. Muihin esteisiin se ei edes hipassukkaan ja teki tosi hyviä hyppyjä! Oon niin ylpee! Taas tuuletin maalilinjan jälkeen yhden pudotuksen rataa, vain yhden! Se on meille saavutus mistä osaan iloita ja olla tyytyväinen. Lore on viime- ja tällä kaudella suurimmaksi osaksi ottanut aina 2-4 puomia alas. Joten yks puomi on meille loistojuttu!
Radasta jäi siis hyvä maku suuhun. Tottakai vatutti, että piti taas ite mennä räveltämään sille sarjalle, uusintaan olisi ollut mukava päästä, mutta olin niiiin tyytyväinen hevoseen. Kerrankin se oli oikeesti terävä ja hereillä KOKO radan! Keskittyi olennaiseen ja teki kaiken juuri niinkuin pyysin! Hieno Lore!
Tässä vielä 115cm rata. Siitä nyt saa vielä selvää kun aurinko ei paista. 100cm radan aikana aurinko paistoi niin kirkkaasti että video paloi ihan puhki.. Mun pitäs oikeeesti hankkia se uus videokamera.. Ärsyttää itteeniki kattoo tommosta kakkaa..
Harmittaa etten saanut yhden yhtä kuvaa kisoista. Kukaan ei ilmeisesti kuvannut nuorten mestaruutte ja tyylimestaruudessa just musta ei oltu otettu kuvia.. harmi :/ Tiistaina meillä on PITKÄSTÄ aikaa Airan istuntavalmennus! Voi että odotan innolla, mä oon niin ikävöiny Airaa kun oon koittanu tota kouluratsastusta treenata.. Huomenna pääsen siis taas hommiin! Jesh!
Jos saanen kehua niin on muute teidän parhaat radat. kaikista sujuvimmat! Annat laukan rullata eteenpäin :)
VastaaPoistahttp://zoomilude.net/index.php?gallery=1&id=684 Tuolla on muutamia kuvia teistä, ei ole mun ottamia vaan tutun. :) en tiedä että oletko jo huomannut
VastaaPoistaVoi kiitos, en oo huomannut!
PoistaMulla on kanssa muutamia kuvia teistä, onko sulla vaikka sähköpostia johon voisi laittaa? :)
VastaaPoistaJoo laita vaan! :) roosa.lappalainen@live.com , kiitos!
VastaaPoista