Etusivu           Roosa           Amorodio d'Acheronte           Colorado

Never stop dreaming

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Joukkueet on nimetty PM-kilpailuun, joka ratsastetaan Flyingessä 19.-22.9.2013

Juniorit/Nuoret
- Elmo Jankari - Asam
- Marliina Iranto - Rossi Puh
- Aino Lavonen - Escorialblue
- Roosa Lappalainen - Colorado
- Eirlin Losvik - Faith

Eli minä ja Lore päästään Pohjoismaiden mestaruuksiin!!!! TÄÄ ON NIIN UPEETA!!

Sain tietää tästä jo viime viikolla, mutta olen pimittäny tätä tietoa blogiin koska jotenkin pelkään että kun jotain kerron ja julkistan ja sitä hehkutan, niin sitten kaikki menee pieleen. Mutta pakkohan mun on teille kertoa, ellette tiedä jo! 

Olen salaa pienesti unelmoinut, että joku päivä ehkä voisin päästä kilpailemaan ja edustamaan Suomea pohjoismaidenmestaruuksissa. Se olisi ratsastusurani huippu ja yksi isoista saavutuksista. Sitten olisin oikeasti saavuttanut jotain. Haave on kuitenkin tuntunut niin eeppiseltä ja kaukaiselta. Vasta tänä vuonna uskalsin asettaa sen hiljaiseksi tavoitteeksi maajoukkueleirillä Piian kysyessä mikä on mun kauden päätavoite. 

Kausi ei oo mennyt mun mielestä suunnitelmien ja tavotteiden mukaan. Ylä- ja alamäkiä on ollut ihan liikaa ja epäonnistumisia tärkeissä kisoissa. Joten olin todella skeptinen että pääsisin edes PM:iin, mutta päätin ilmoittaa itseni kuitenkin halukkaaksi sillä olihan mulla kvaalit kasassa. Pessimisti ei pety, ajattelin. 

Kuitenkin tiedän, että jos mulla ja Lorella on hyvä päivä ja kaikki menee nappiin ja planeetat osuvat kohdalleen niin me pystytään todella hyvään suoritukseen. Me ollaan näytetty tällä kaudella että pystytään hyvään kouluun, me pystytään hyvään maastoon, me pystytään myös hyvään rataestekokeeseen. Joten ei ole epärealistista tai mahdotonta että voitaisiin onnistua sitten juuri siellä PM:eissä.


Mutta nyt se on totta, meidät on valittu ja lauttamatkat varattu Ruotsiin. Pääsen myös näkemään Flyingen ja vielä ratsastamaan siellä! Unelmani on toteutumassa ja se ilahduttaa ja ahdistaa. Mitä jos kaikki menee pieleen tai unohdan jotain tai mitäjosmitäjosmitäjos. Pääsen onneksi kisoihin Mimmin kyydillä, joten voin olla vain kyytiläisenä ja turistina matkassa näkemässä miten homma toimii. Itsehän en ole koskaan ollut Ruotsissa, ikinä, en edes ilman hevosta.

Tiesin alunalkaen että reissu tulee olemaan kallis ja siihen uppoaa rahaa. Olen säästänyt siihen pitkään pikkuhiljaa laittanut rahaa sivuun ja hankkinut rahoitusta muualta. Mä olen ajatellut sillä mentaliteetilla, että 
jos mulle annetaan tilaisuus päästä näihin kisoihin, niin ne rahat kaivetaan vaikka p*rseestä. 
Tää on mulle niin once in a lifetime reissu, että en todellakaan aijo jättää sitä väliin. 

Anyway, lopetan nyt tän hössöttämisen. Reissuun me lähdetään 17.9 Tiistaina. Olen vaan niin innoissani ja odotan reissua kuin kuuta nousevaa! Tää tuntuu niin epätodelliselta. Ja kokoajan musta tuntuu, etten ole ansainnut tätä tilaisuutta, siksi en ehkä osaa uskoa sitä todeksi. Mutta totta se on.


Se joka ei halua tehdä jotakin, keksii kyllä selitykset. Se joka haluaa jotakin, keksii kyllä keinot.


Edustusvaatteita
tikkiliivi - takki - ratsastushousut
Lorelle edustuloimi ja huopa
Vaatekassi :)

32 kommenttia:

  1. WAU! ONNEA IHAN HIRMUPALJON!
    ja tsemppiä, hyvin se menee!

    VastaaPoista
  2. Jee mahtavaa! Tsemppiä sinne :):)

    VastaaPoista
  3. onnea!!! upeeta! tsemppiä :)!

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea matkaan, täällä pidetään huikeesti peukkuja! Äläkä tyhmiä höpise, oot kyllä paikkas ansainnut :)

    VastaaPoista
  5. Hienoa Roosa ja Lore! Paljon tsemppiä kisaan! :)

    VastaaPoista
  6. Vau onnee!! Itelläni vähän sama et jos ennakkoon hehkuttaa nii sit kumminki käy jotain :-D mut hei tsemppiä matkaan! Muista ainaskii kamera et nähdään tunnelmia :--)) !

    VastaaPoista
  7. Hurjasti onnea valinnasta!! Ja paljonpaljon tsemppiä kisoihin :)

    VastaaPoista
  8. Mihin aikaan ja mistä meette Ruotsiin? :) kun me lähdetään myös tiistaina :D Mutta hirveesti onnea ja toivottavasti teillä menee hyvin! :)

    VastaaPoista
  9. Voi vitsit, onnea iha sikapaljon ja tsemppiä! Kuvataanko kisoja telkkariin? :DD olisi kiva kattoa.. (:

    VastaaPoista
  10. Onnea Roosa, ootte kyllä todellakin tuon ansainneet! :)

    VastaaPoista
  11. Onnea matkaan! Ootte paikkanne ansainnut, täällä ainakin pidetään peukkuja teille! :)

    VastaaPoista
  12. Hurjasti onnea ja tsemppiä kisaan!

    VastaaPoista
  13. Ihan mahtavaa!!!! Onnea onnea onnea Roosa ja Lore \o/ Pärjäätte ihan varmaan superisti.

    VastaaPoista
  14. Huomasin tän jo aikaisemmin ja blogia seuranneena ajattelin, että jes! Upea juttu, olet ansainnut paikkasi. :)

    VastaaPoista
  15. OnneaOnneaOnnea! Ootte kyllä ansainneet ton paikan!(:

    VastaaPoista
  16. huippua!! paljon onnea matkaan ja toivottavasti kaikki menee hyvin :)

    VastaaPoista
  17. Sairaan siistiä, onnea tosi paljon! Pidän peukut pystyssä :)

    VastaaPoista
  18. hurjasti onnea matkaan! :) ihan huippu juttu :)

    VastaaPoista
  19. Onnittelinkin jo FB puolella mutta tsemppaan täälläkin! Mä uskoin aina teihin ja tiesin, että pääsette kyllä pitkälle!! :) paljon paljon onnea ja tsemppiä Ruotsiin! :)

    VastaaPoista
  20. Paljon onnea valinnasta! Olet ahkera ja päämäärätietoinen ja osoittanut, että hermot pitää, vaikka vastoinkäymisiäkin on tullut. Olette paikkanne ansainneet! Nyt vain hyvillä mielin kisoihin suorittamaan. Te osaatte kaikki kolme lajia! Pidän teille kovasti peukkuja!

    VastaaPoista
  21. Wau, miten hienoa ! Paljon onnea ! :) Mulla on just semmonen tunne, että teillä menee PM:eissä ihan täydellisesti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun meniskin! Mäkin toivon niin paljon! Kiitos <3

      Poista
  22. Huippua! Oon tosi onnellinen teidän puolesta! :) Seurasin sun ratsastusta jo youtuben kautta silloin kun sulla oli Jafar, ja on ollu mahtava seurata sun edistystä ! Jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
  23. wau, hieno juttu, paljon onnea teille! kysyisin vielä tälläisen pienen lisäkysymyksen että ootko ite missään koulussa tai töissä? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Oon sekä koulussa että töissä. Opiskelen mediaopintoja ja niistä pitäisi saada paperit vuoden loppuun mennessä. Koulun ohella teen ilta ja vklp töitä, kesän toki tein kokopäivävuoroja.

      Poista
  24. wau, tosi hienoa, paljon tsemppiä teille!! :)

    VastaaPoista
  25. tsemppiä ihan älyttömästi!! :)

    VastaaPoista