Etusivu           Roosa           Amorodio d'Acheronte           Colorado

24.-25.8 Kangasalan kenttäkilpailut

tiistai 27. elokuuta 2013

Elisa ja pojat.

Viikonloppuna oltiin Kangasalalla kisailemassa. Lauantaina ystäväni hevonen Eemeli meni harrasteen ja sunnuntaina oli Loren vaativa. Olin viime viikolla ennen vklp:ua kuumeessa ja kipeenä, mutta sain kuumeen laskemaan ja halusin silti ehdottomasti lähteä reissuun vaikka olin puolikuntoinen räkänokka. Reissu oli ihan loistava, yllätyksellinen ja kokemusrikas. Sää suosi todenteolla ja meillä oli tosi mukavaa! Luvassa siis pitkä postaus, toivottavasti jaksatte lukea! :D

Saara ja Minä ensimmäisenä päivänä, Subscriben ihanat toppaliivit päällä!
Lauantaina starttasimme klo 6:00 kohti Kangasalaa. Ensin haettiin Lore ja sitten Eemeli ja päästiin matkaan. Perille päästyäemmä olimmekin hyvin ajoissa vaikka luulimme että meille tulisi kiire. Kerkesin verrytellä Eemeliä aika sopivasti koulukokeeseen ja aluksi se oli kireä kuin viulukieli. Onneksi hevonen rentoutui juuri ennen radalle lähtöä.

Rata sujui aika mukavasti ja Eemeli oli tosi kuuliainen! Olipa mukavaa ratsastaa hevosta kouluradalla joka ei ollut vahva edestä eikä pure kuolaimeen tai säädä omiaan. Se teki juuri niinkuin minä pyysin! Olin ihan tyytyväinen rataa, tein kyllä pari tyhmää mokaa siirtymisissä ja niiden ajoituksissa, mutta nekin johtui vaan siitä että Eemeli oli niin herkkä että reagoi liian vahvasti valmisteluapuihini ja ennakoi liikaa. Mutta aika hyvin siihen nähden etten ollut ratsastanut Eemelillä sitten Keravan kisojen muuten kuin maastotreeneissä mistä kerroin edellisessä postauksessa. Prosentteja tulikin jotain 63% ja rapiat. Odotin kyllä hieman enemmän, sillä Eemeli suoritti radan hyvin, mutta tuomari ei sitten oikein mieltynyt. Keravalla se sai 64% vaikka aina tuomarinpäädyssä ravasti pää pystyssä poikittain..



Estekokeen verryttelyssä otin vain muutamia hyppyjä ja Eemeli tuntui aika hyvältä. Lähdinkin melkein aika suorilta radalle ja se meni oikein hienosti. Mitään suurempia mokia ei tapahtunut ja puomit pysyivät ylhäällä joten 0 - rata ja ennen maastoa olimme varmaankin jossain sijalla 10.



Tässä välissä oli muutaman tunnin tauko käydä tutustumassa maastorataan. Olin aika yllättynyt että harrasteen maasto oli tosi reilusti rakennettu ja eikä mitään ylläreitä ollut. Hyvin selkeä ja mukava rata. Edes vedellä ei ollut estettä, vaan sen läpi piti vain laukata. Tutustumisluokan rata ei juuri poikennut harrasteesta kuin muutamalla lisäesteellä ja trakehnerilla.

Lähdin siis maastokokeeseen ihan luottavaisin mielin mutta vakavasti ottaen. Eemeli oli jäänyt viime Keravan kisoissa maastossa 3. esteelle Saaran kanssa. Se ei ollut vain suostunut jatkamaan 3. esteen yli rataa toiselle pellolle. Eemelin ekoissa kenttäkisoissa jouduin aika lailla tekemään töitä että sain hevosen radalle ja etenemään siellä, joten en pitänyt nyt tulevaa maastokoetta itsestään selvyytenä.

Alkuradalla jouduin kyllä taas tekemään kaikkeni että sain Eemelin esteistä yli ja etenemään omalla moottorilla. Perse tiukasti penkissä ja pohkeet kyljissä ja apinan raivolla yli. Videolta se ei juurikaan näytä siltä että selkään hevonen todella tuntui siltä että se yritti pysähtyä/mennä ohi esteistä. Neljännelle esteelle asti sain sitä patistaa, ja sitten lähti moottori käyntiin ja saatoin vaan ohjata esteeltä toiselle ja nauttia kyydistä ja kehua. Aina kun Eemeli lähti itse omatoimisesti laukkaamaan eteenpäin kehuin sitä vuolaasti. Niimpä Eemeli teki puhtaan maaston ihanneajan sisään ja pokkasi harrasteesta 6. sijan!




Kyse on vain siitä että on hirmu jännittävää lähteä yksin pois kavereiden luota kohti tuntematonta. Se on aika normaalia kokemattomilla kenttähevosilla ja yleensä kun ne tajuaa homman nimen niin ongelma vähenee. Lore oli ihan samanlainen silloin alussa, sitäkin sai patistaa kaikin voimin ekoista esteistä yli ennenkuin se lähti itse etenemään. Nykyään se suorastaan lähtee räpylästä lähtökarsinasta :D

Vielä myöhään illalla tultuamme pohtiolammen kisakentän viereen asuntoautolla yöksi löysimme kissanpennun metsän reunasta. Olimme huomanneet sen jo aijemmin päivällä Eemelin estekokeen jälkeen mutta se silloin lähti karkuun eikä antanut kiinni. Nyt kun kävelimme iltahämärässä Elisan kanssa huomisen vaativan esterataa, alkoi kuulumaan sydäntä riipivää kissan huutoa ohittaessamme saman kyseisen kohdan. Siellä se pentu oli edelleen ypöyksin, paniikissa ja kylmissään. Puoli tuntia me sitä odotettiin kyykyssä että se antaisi kiinni ja lopulta saatiin se kiinni. Annettiin sille ruokaa ja vettä ja se nukkui meidän asuntoauton vessan lattialla pyyhkeiden kanssa. Seuraavana päivänä yritettiin kysellä kissasta muilta kilpailijoilta ja toimihenkilöiltä mutta kukaan ei tiennyt siitä mitään eikä ketään tuntunut kiinnostavan (!!!), joten päätettiin ottaa oikeudet käsiimme ja otimme sen itsellemme. Pentu lähti meidän mukaan Kangasalta ja sai hyvän kodin ystävältäni Marikalta.


Seuraavana päivänä meinasimme nukkua pommiin, sillä mun puhelin oli sammunnut itsekseen yöllä eikä herätyskello soinut. Joku random kärpänen sitten herätti mut istuessaan jatkuvasti mun nenän päässä!! Aikani siinä huiskiesssa tajusin että on valoisaa ja ulkoa kuului ihmisten ja autojen ääniä. Ampaisin heti ylös ja huusin "ELISA! PALJONKO KELLO, OLLAAN NUKUTTU POMMIIN!!!".

Elisa säpsähti samantien ylös ja rupesi paniikinomaisesti etsimään puhelinta kun samalla Saara kuorsasi tyytyväisesti vielä sängyssä vailla huolen häivää :D Onneksi selvisi että nukuimme vaan 20min pommiin ja lähdimme äkkiä ruokkimaan hevosia ja laittamaan Lorea kuntoon.

Ratsastin Loren edeltävän iltana Eemelin kisojen jälkeen. Lore oli aivan kamala, siis ihan hirveä. Se ei ole IKINÄ ollut niin sotajalalla ja provosoituva. Se ei suostunut taipunaan suuntaan eikä toiseen, ei kuunnellut istuntaa ei pidätteitä. Tuntui kuin hevonen olisi täysin vieras, ja en saanut edes koulurataa ratsastettua läpi. Lopulta heitin hanskat tiskiin ja ravasin muutaman kierroksen pitkin ohjin ja lopetin ratsastuksen siihen.

Kisa-aamuna verrytellessäni koulukoetta varten olin jo valmiiksi aikataulusta myöhässä ja kerkesin verrytellä vain hetken aikaa. Lore oli edelleen ihan täysin kamala. En saanut siihen mitään otetta, en hyvällä enkä pahalla :( Niimpä lähdin koulukokeeseen paskalla fiiliksellä ja yhteistyöhaluttomalla hevosella. Koulurata oli mielestäni täys fiasko. En saanut taipumaan sitä yhdellekkään voltille tai kulmiin. Avotaivutukset olivat ihan kamalat, menivät ihan penkin alle. Ja lisätyssä käynnissäkin tuli ravirikko kun Lorella oli niin kiire. Kun se käynti on yleensä meidän bravuuri..

Päästyäni pois koulukokeesta yritin vain pidätellä kyyneleitä autolle asti. Kun pääsin hevosen selästä pois ja tytöt rupesivat vaihtamaan estekamoja purskahdin itkuun ja lähdin keräilemään itseäni autoon. Olin niin pettynyt. En muista milloin viimeksi olin ratsastanut niin kamalan tuntuista rataa että ihan hävetti. Olin niin pettynyt koska Lore on ollut aivan mieletön tähti kotona viime aikoina, ja nyt se teki ihan pohjanoteerauksen kisoissa. Olin jo hetken ajan valmis heittämään hanskat tiskiin ja lähtemään kotiin, sillä olin niin kyllästynyt ja pettynyt siihen että miksi kisoissa aina menee joku pieleen. Sain kuitenkin keräiltyä itseni ja hermoni ja sitten lähdimme kohti estekoetta.


Saapuessamme pohtiolammelle oli vaativan estekokeen korkeutta jäljellä enään 15min. Sunnuntaina pyöri samaan aikaan siis helppo ja vaativa, joten estekokeessa he joutuivat vaihtamaan 30min välein estekorkeutta. Lähdin siis pikaisesti kävelemään radan läpi ja sitten verkkaan. Lore tuntui vähän väsyneeltä eikä turhia poukkoillut tai intoillut. Meillä oli verryttelysuunnitelmana se, että tuon sitä ihan rennosti tekemättä mitään verkkaesteille, jos se pudottaa, niin se pudottaa. En rupea liikaa säätämään sitä verkassa vaan tuon sitä vain esteille.

Yllättäen Lore hyppäsi aivan älyttömän teräviä hyppyjä irti esteistä eikä ottanut kertaakaan puomia alas verkassa. Koitin kerran tuoda sen todella lähelle pystyä ja se kielsi!! :D Kavuttuani kaulalta takas selkään ajattelin että jaahas, nyt se on varovaisella tuulella, että pitää ratsastaa.

Radalle lähtiessä hevonen tuntui rennolta mutta tahdikkaalta. Rytmi löytyi helposti ja esteille oli mukava lähestyä. Lore oli kyllä väsynyt, ja se hipsuttelikin vähän miltein jokaiseen esteeseen, mutta puomit pysyivät ylhäällä. Ainoastaan 4. este tuli kunnolla alas, sillä en kerennyt saamaan 3. esteen jälkeen Lorea tarpeeksi ajoissa kiinni niin se hyppäsi kättä vasten. Eli me siis saatiin estekokeesta VAIN 4 VIRHEPISTETTÄ!!! WUHUUU! Tulos tuntui mahtavalta Keravan 16vp:n jälkeen! Sain myös tietää että sain kuitenkin 58%, vaikka oletin että saisin paljon vähemmän.


(c)  Heidi Lammi



Onnistuminen estekokeessa kohensi mielialaani kummasti enkä enään jaksanut miettiä koulukoetta. Toki se harmitti pitkin päivää, koska tiedän, että jos Lore ja minä oltaisiin suoritettu omalla tasollamme olisimme olleet jo heti alussa kärkikahinoissa, ehkä jopa johtaneet kisaa. Nyt pidimme ennen maastokoetta 7. sijaa.

Tässä välissä oli miltein 6h maastokokeiden alkuun. Hoidimme ja ruokimme hepat, hoivasimme pitkään kissaa ja pidimme sylissä kun se kehräsi vuolaasti ja tyytyväisenä. Miltein nukahti syliin. Sitten kävimme vähän syömässä ja kävin kävelemässä maastoradan moneen kertaan. Rata näytti ihan mukavalta. Kapeita ja sarjoja oli paljon. Alkuradasta oli myös alamäkeen ihan järkyttävän kokoinen avohauta. Se oli 160cm leveä ja varmaan reilu metrin syvä. Se että hauta oli jo todella massiivinen, niin lähestyminen alamäkeen vaikeutti asiaa entisestään. Tämä kyseinen hauta oli todella monelle meidän luokan ratsastajalle pala kurkussa. Myös coff-in oli aika jyrkkä, mutta selkeä. Eli tehtävää kyllä riitti, mutta luotin siihen että jos mun ja Loren yhteistyö toimii niin selvitään maastosta maaliin.

Verkassa oli todella jännittävät tunnelmat. Tuntui että ratsukko toisensa jälkeen jäi maastoon ja epäonnistumisia sattui. Traagisin oli ehkä Renjan ympäri kaatuminen vedellä. Onneksi hänelle ei käynyt yhtään pahemmin.. Luojan kiitos en saanut tietää siinä vaiheessa tarkemmin kuin sen että hänet oli hylätty. Yhdessä Hennan kanssa hoilattiin verkassa "Me kuollaan me kuollaan!" :D No, onneks ei kuoltu.

Lore meni koko radan ihan mielettömän upeasti. Haudalle karjasin kuin pieni tarzani, mutta muuten rata meni ihan hujauksessa! Lore todellakin tiesi mitä oli tekemässä ja musta tuntu että radan vaikeimmat tehtävät meni kaikista parhaiten!! Se ilon ja onnistumisen tunne kun ylitettiin viimeinen este ja saavuttiin maaliin ilman estevirheitä ja aikaan! Olin niin onnellinen, tyytyväinen ja huojentunut. Me selvittiin, ja vielä todella tyylikkäästi ilman suurempia kommelluksia!






Kun Lore oli hoidettu ja jäähdytelty pois lähdettiin kanslian läheisyyteen selvittämään tuloksia. Maastokokeessa oli todella sattunut paljon virheitä ja onnettomuuksia, onneksi pahimmilta loukkaantumisilta vältyttiin. Kuitenkin olin noussut maastokokeen jälkeen 7. sijalta kolmanneksi!! Jipiii! Palkintojen jaossa kieltämättä hymyilytti, että sijoituttiin näin hienosti vaikka koulukoe menikin ihan penkin alle. Kun meidän luokan palkinnot oltiin jaettu, jaettiin samalla Racing trophyn kolmelle parhaalle ruusukkeet. Racing trophy on siis kenttäratsastuksen sarjakilpailu jossa on 4. osakilpailua pitkin kilpailukautta vaativalla tasolla.

Siinä vaiheessa jo vähän huokailin että hohhoijaa sanokaa nyt ne äkkiä että haluan päästä lähtemään kotiin. Luokan voittaja Eirin Losvik voitti myös Racing trophyn! Siinä on kyllä upea ratsukko ja taitava nuori ratsastaja, onnea hänelle! Toiseksi tuli Aki Karhapää, joka ei ollut paikalla. Sitten kuulutettiin kolmanneksi tulleen ratsastajan nimi.. Samalla katselin maata ja olin hukkunut omiin ajatuksiini. Kun havahduin siihen että oma nimeni kuulutettiin, tajusin että olin tullut Racing trophyssä kolmanneksi! Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun leuka tippui maahan. "Mi-mitäh.. minäkö?!". En vaan voinut uskoa että olisin ollut edes pisteillä kyseissä sarjakilpailussa. Mutta näköjään!

Niinpä pääsimme lähtemään Kangasalan kisoista hymy korvissa, väsyneinä mutta tyytyväisinä, 3 ruusuketta ja kissa mukana. Ääni lähti reissussa kokonaan ja olin todella kipeä ja väsynyt. Tuntuu niin hyvältä onnistua näiden kaikkien epäonnistumisien jälkeen. Nyt taas jaksaa yrittää ja treenata enemmän. Kyllä se luokkasijoitus ja ruusuke piristää kilpailijan mieltä kummasti, ja sitä kolmattakin sijaa oppii arvostamaan mielettömästi kaiken tällaisen epäonnen jälkeen mitä mulle on käynyt. Vielä tämä racing trophyn palkinto oli piste i:n päälle ja todellinen yllätys!

Seuraavat kisat ovatkin 2 viikon päästä Keravalla 8.9. Siellä olisi tarkoitus mennä 100cm tyylimestaruus ja 115cm nuorten mestaruus. Sen jälkeen katsotaankin suuntaammeko PM:eihin Ruotsiin Flyingeen vai Niinisaloon. Aika näyttää, ja saa nähdä valitaanko meitä Suomen joukkueeseen..


 (c) Heidi Lammi




27 kommenttia:

  1. Paljon onnea menestyksestä! Tuli huonokin päivä paremmaksi tätä lukiessa, tsemppiä jatkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! :) Kiva jos paransin päivääsi!

      Poista
  2. Onnea sijoituksista, ootte ihan huippuja! :) Se on aivan valtavan hieno fiilis, kun vihdoin onnistuu monen epäonnistumisen jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Joo kyllä se sijoitus aina sydäntä lämmittää ja kannustaa jaksamaan eteenpäin kaikkien epäonnistumisien keskellä!!

      Poista
  3. Onnea sijoituksista, hienosti meni! Toivottavasti pääsette skabailemaan Ruotsiin.. (:

    VastaaPoista
  4. Minkä korkusia rataesteey on vaativassa?

    VastaaPoista
  5. Onnea roosa!!! Oot niin ansainnut ton<3!

    VastaaPoista
  6. mitä toi väri loren jaloissa on? :) siis noissa kenttäkuvissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellastan Eventing cream - geeliä. Sitä käytetään noissa vaativimmissa luokissa. Sen tarkotus on liukastuttaa jalat niin että jos hevoset ottaa osumaa maastoesteisiin niin se ennaltaehkäisee kiinnijäämistä, haavojen syntyä yms. Eli on ns. liukkaria jaloille :) Lorella pyrin käyttämään sitä maastokokeessa koska se on välillä aika kohelo noilla maastareilla kun on niin innoissaan että lyö niitä jalkojaan miten sattuu :)

      Poista
  7. Onnea, teillä meni hienosti! Toivottavasti pääsette Ruotsiin lähtemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Joo toivotaan :) Teille lähtö varmaan onkin varmaa, kun on kvaalit kasassa? : )

      Poista
  8. Mahtavaa, onnittelut upeasta suorituksesta! Ootte mahtavia!
    Oliko sulla kypäräkamera maastokokeessa? Jos, koska saadaan nähdä se täällä? ;D

    VastaaPoista
  9. Jes, mahtavaa! Paljon onnea menestyksestä, vaikeuksien kautta voittoon!!! =)

    VastaaPoista
  10. Upeaa, onnea! Ihana lukea tällainen postaus. :) Pidän peukkuja, että olisitte joukkueessa mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Joo ois kyllä niin siistiä päästä mukaan!

      Poista
  11. Hienoa ja paljon onnea! Olet niin ansainnut menestyksen :) Toivon että sut valitaan PM-joukkueeseen.

    VastaaPoista
  12. Ihan mahtavaa :)) Onnea mielettömästi!

    VastaaPoista
  13. Onnea, hienosti ratsastettu! Ihanat värit noissa kaikissa kuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Joo itekki tykkään tosi paljon noista väreistä!

      Poista