Etusivu           Roosa           Amorodio d'Acheronte           Colorado

Kypärä on halpa henkivakuutus

torstai 10. helmikuuta 2011

On ollut todella tapahtumarikas viikko, vaikka se ei ole ihan vielä lopussakaan.

Maanantaina Tuusulan Viikkouutisista kävi haastattelemassa minua ja ottamassa minusta ja Loresta kuvia. Juttu ilmeistyi keskiviikon lehteen. Pelkäsin hieman että mitähän sieltä tulee, mutta ihan kiva juttuhan se oli. Kuva olisi voinut olla parempi mutta Lore ei ollut oikein poseeraustuulella.
Voit lukea jutun TÄÄLTÄ.

Sitten huonompiin "uutisiin". Tipuin alkuviikosta Lorelta pahasti. Tapaturma oli täysi vahinko, joka ei ollut kummankaan syy. Minulta oli unohtunut satulavyö kotiin pesuun ja lainasin ystäväni vyötä. Oltiin sitten Emmin kanssa ratsastamassa maneesilla ja ihmettelin kun satula tuntuu kiikkerältä vaikka vyö oli todella kireällä, mutta en sitten enään välittänyt kun rupesin ratsastamaan. Lorella oli tavallista energisempi päivä ja laukassa se teki taas pupuloikkaa kuumuessaan. Käskin sitten herraa vähän eteenpäin jotta loikat loppuisi. Sitten Lore teki isomman pompun ja satula valahti oikealle kyljelle. Siinä vaiheessa tajusin että nyt se on menoa, ei ollut mitään mahdollisuutta pysyä selässä kun satula on ihan jossain muualla!

Lore tietenkin säikähti ja lähti laukkaamaan täysiä pitkää sivua pitkin ja minä tipahdin maneesin laidan kautta jalkoihin ja sain potkun kaikista 4 kaviosta otsaan. Kaikki tapahtui sekunneissa enkä edes tajunnut kuinka vakavasti kävi. Tyypillisenä ratsastajana nousin heti ylös ja lähdin metsästämään panikoivaa hevosta. Kerkesin kuitenkin juosta vain n. 10m kun rupesin näkemään tähtiä ja sietämätön päänsärky alkoi. Polvet siinä petti alta ja itkuhan siinä tuli. Pysyin onneksi tajuissani mutta en todellakaan kyennyt kävelemään hetkeen. Emmi kauhuissaan hyppäsi pois selästä ja juoksi katsomaan että olinko ok. Tippuminen kulma näytti niin pahalta että Emmi oli hetken luullut jo että henki lähti.

kyseinen kuva ei liity tapahtumaan.

Kun siinä hetken olin puhallellut, itkenyt ja saanut selvitettyä vähän pääkoppaa niin katsoin mitä Lore tekee. Siellä se raukka tärisi maneesin nurkassa puuskutti ja potki paniikissa vatsan alla olevaa satulaa. Hiekat silmissä ja suussa sitten kävelin rauhassa rupatellen Loren luokse ja irrotin satulan. Sitten tapahtui jotain, kun rauhoittelin hevosta. Olin ihan ihmeissäni. Vaikka oma syke oli varmaan huippulukemilla, niin kun vakuutin Lorelle, että ei ole hätää, tuntui kuin se olis ymmärtänyt sen. Se rauhoittui heti. Kuulostaa todella kliseeltä ja typerältä, mutta se tuntui jotenkin "hienolta". Vaikka tilannehan oli aivan katastrofinen.

Hetken mietin ja päätin että selkään on kavuttava takaisin sekä itseni että hevosen takia, ettei kummallakaan jää pahaa makua suuhun tapahtuneesta. Ihme kyllä Lore ei ollut moksiskaan että hyppäsin takas selkään! Luottavaisena päästi mut selkään ilman ongelmia! En kuitenkaan uskaltanut kuin kävellä hetken, mutta kävimpähän kuitenkin.

Suurin päänsärky hävisi äkkiä mutta pieni paine otsassa tuntui vielä. Kypärä oli yhtenä kappaleena mutta voin kuvitella kuinka säpäleinä se on sisältä. Tunsin kyllä itseni vähän vajaaälyiseksi ja motoriikka oli jokseenkin hidasta. Esimerkiksi minulla meni todella kauan loimittaa hevonen kotimatkaa varten. Kävely ja puhe oli matelevaa. Päätin kävellä maasta kotimatkan, jos sattuisin pyörtymään. Onneksi oloni ihme kyllä parani iltaa kohden eikä mulle edes tullut huonoa oloa mikä pitäisi tulla aivotärähdyksestä. Hartiat ja niska meni kyllä aivan lukkoon pariksi päiväksi ja vieläkin otsa on todella kosketusarka. Taas oli suojelusenkeli matkassa, kun luita ei katkennut eikä niskat taittunut..

Taas voin todeta, että onneksi oli kypärä. 100% varmaa on, että kallo olisi haljennut siinä rytäkässä ilman kypärää. En siksi kannata kypärättä ratsastamista. En todellakaan halua saarnata, se on jokaisen oma asia ja itsekkin olen pari kertaa syyllistynyt samaan. Mutta aina kun porukka sanoo "kyllä mä pysyn selässä" ja "mä tunnen tän hevosen kuin omat taskuni". Aina se ei ole siitä kiinni! Aina voi tapahtua mitä vaan, esim. tässä tapauksessa varusteet pettää! Siinä ei yksinkertaisesti ollut mitään, mitään mahdollisuutta pysyä kyydissä, vaikka yritys oli hyvä 10 (roikuin kaulassa varmaan 30metriä!).

Kypärä on todellakin halpa henkivakuutus, ja sitä kannattaa käyttää! Mikä on sinun mielipide asiasta? Kommentoi!

15 kommenttia:

  1. Hui kauhea, onneksi ei sattunut mitään pahempaa! Oli kyllä varmaan hurjan näköinen tippuminen ja pahasti olis voinut käydä.

    Kypärästä olen samaa mieltä, kannattaa ehdottomasti käyttää sillä onnettomuudet ei ole aina omista taidoista kiinni. Kypärä on halpa henkivakuutus, hevosten kanssa kun ei mikään ole 100% turvallista. Varusteet voi pettää, hevonen kompastua, mitä vain.

    Hienoa, että teistä tehtiin juttu tuohon lehteen, toivottavasti auttaa sponsorin hankinnassakin :)

    VastaaPoista
  2. Hui kauhistus,miten kauhean kuuloinen juttu teillä kävi. Oli onni onnettomuudessa, että sinulle eikä hevoselle käynyt pahemmin.Onneksi sait Loren sitten rauhoittumaan tilanteen jälkeen. Haastattelu oli muuten upea teistä lehdessä ja ihana yhteiskuva.

    Ilman kypärää olisi käynyt sinulle todellakin huomattavasti pahemmin. Itse en ikinä ratsastaisi ilman kypärää kun on niitä tilanteita tullut koettua jossa kypärästä on ollut apua välttämään suurempi loukkaantuminen.Kypärä on todellakin halpa henkivakuutus!

    VastaaPoista
  3. Kypärää vielä tärkeämpiä ovat ratsastustaito, riskien välttäminen ja kunnolliset varusteet, mutta vaikka kaikki nämä ovat kunnossa, niin silti voi sattua kaikenlaista, kuten tässä nähtiin! Itsekään en koskaan nouse hevosen selkään ilman kypärää.

    Hieno lehtijuttu sinusta ja Loresta.

    Sinun blogia lukee varmasti moni minun kaltaiseni anonyymi, eli lukijoita on paljon enemmän kuin tuo "rekisteröity" määrä :)

    -L

    VastaaPoista
  4. Huh mikä tippuminen! Kävithän lääkärissä? Jos et niin kannattaisi varmuuden vuoksi käydä.

    VastaaPoista
  5. Voi kauhistus, kävipäs pelottavan kuuloinen tapaturma :o
    Mulle tuli kans mieleen, että kai sä kävit lääkärissä?! :D
    Me ratsastajat vaan ollaan vähän liian sissejä ;) Mä putosin kerran hevosen selästä, enkä meinannut päästä kävelemään. Silti raahauduin hevosen tykö ja talutin sen karsinaan ja riisuin. En mymmärrä, miten onnistuin, mutta kai se vaan oli pakko, niin lihakset totteli :P

    VastaaPoista
  6. ;o onneks ei teille kummallekkaan käyny pahemmin tossa, todellakin suojelusenkeli oli mukana! ja ihan samaa mieltä oon, kypärää pitäis käyttää. tosin, erikoistilaisuudet esim, jotkut rippikuvat on ehkä eriasia :D mutta juu, kypärä on halpa ja tehokas.. : )

    VastaaPoista
  7. Onneksi ei käynyt pahemmin! Ratsastaessa olen aina pitänyt itsestäänselvänä, että kypärä on päässä. Kärryillä ajaessa oli jotenkin turvallisempi olo ilmankin, kunnes pari vuotta sitten hevonen säikähti lenkillä jotain ja polkaisi takajalkansa aisan yli, minkä seurauksena päädyimme yhdessä solmussa ojaan. Ei onneksi sattunut hevoselle tai kuskille mitään, mutta katastrofin ainekset olivat olemassa.

    Pieni pelko jäi kummittelemaan vielä kuukausiksi, enkä nykyään uskaltaisi lähteä matkaan ilman kypärää :)

    Hieno lehtijuttu!

    VastaaPoista
  8. Hui ! :o Ihan lukiessani mietin että mitäköhän viellä että ootko kunnossa varmasti mutta onneks kuitenki näin. Kypärä ont tosiaan halpa henkivakuutus joka suojaa ainaki osittain :)

    VastaaPoista
  9. Hui kamala, tuossa olisi voinut käydä pahastikin, onneksi oli onni matkassa!

    Hieno lehtijuttu teistä, olette kyllä upea pari. Olen sivusta seurannut sinua ratsastajana jo siitä lähtien, kun sait Lupunn, mutta en ole ikinä kommentoinut minnekään. Täytyy kyllä sanoa että olet kyllä kehittynyt kamalasti ja lahjakaskin olet. Varmasti teistä olisi Loren kanssa vaikka mihin! :-)

    Tsemppiä treeneihin ja tulevalle kaudelle!

    VastaaPoista
  10. Onneksi ei käynyt pahemmin!

    Ite oon tippunut maastossa kivikasaan pää edellä, tuloksena kypärä halki, muisti pätkäsi ja ilmat pihalle. Ilman kypärää en olisi varmaan hengissä.

    En ikinä mee selkään ilman kypärää ja käytän myös ajohommissa/erittäin rajujen hevosten kanssa maastakäsin. Onnistunut saamaan kaviosta päähäni myös maastakäsin...

    VastaaPoista
  11. moi, oon kohta 14 -vuotias tyttö espoosa ja kirjottelen tommosta lifestyle -blogia. haluisitko käydä kattomassa, jos vaikka innostuisit lukijaksi ? :)

    http://loveyourlife-lotta.blogspot.com

    VastaaPoista
  12. Voi apua Roosa! Onneksi ei käynyt pahemmin, mutta kannattais varmaan käydä lääkärissä ihan siksikin, että jos niskaan tai muualle tulee myöhemmin jotain niin sulla on vakuutuksen kannalta helpompi todistaa tapahtunut, kun olet käynyt lääkärissä.

    Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että ilman kypärää ratsastaminen on ehdottoman typerää. Ja vaikka vaikuttaisin kuinka tiukkapipoiselta (hih, tiukkakypäräiseltä) tahansa niin muistan aina muistuttaa kaikille, että pitäisivät sitä kypärää päässä. Ei paljoa lohduta, että se on tallissa kaapissa, jos jotain sattuu. Päävammat voivat olla vakaviakin ja kuinka kurjaa on saada esimerkiksi pysyvä muistihäiriö, joka voi estää työssäkäymisen ja opiskelun. Niih. Eli kypärät päähän, jokaiselle!

    Muista ostaa uusi kypärä!

    VastaaPoista
  13. Kiitos kaikille hurjasta kommenttimäärästä! Onneksi selvisin säikähdyksellä.

    Jotkut kysy meneekö vakuutuksesta. Se juttu on vielä kesken. Toivottavasti saadan uuden potan vakuutuksen piikkiin.

    Kiitos tuhannesti kommenteista! :)

    VastaaPoista
  14. Olis ollu mielenkiintosta lukee toi lehtijuttu, mutta taitaa olla vaan mun koneessa vikaa kun oon näemmä ainut jolle se ei aukee.. höh. Mut jokatapauksessa tsemiä kaudelle 2011! ;)

    VastaaPoista