Dantteraukka joutu pitämään poronsarvia jouluaattona :D |
Viime viikon maanantaina pääsin vihdoin ja viimein nousemaan satulaan 2kk tauon jälkeen! Tätä ennen oltiin hoidettu Danten liikutus juoksuttamalla ja Mira kävi aikataulujensa puitteissa ratsastamassa sitä. Missään treenissä se ei ole vielä ollut, se on pidetty vaan kevyessä liikkeessä. Tehtiin nyt niin, että Mira meni ensin ja minä menin loppuun jonkun 10-15min. Tunnustelin vähän ravissa ja laukassa ja nautiskelin. Oli niin ihanaa palata tekemään sitä mitä eniten rakastaa. Olin pelkkää hymyä!
Viikon ratsastin sitä jokatoinen päivä ja juoksutin apuohjilla jokatoinen päivä. Pari ekaa ratsastuskertaa meni ihan ok, sitten en tiedä. Taisi Dantte tajuta, että nyt pikkuhiljaa joutuu töitäkin tekemään, niin se on testannut mua pari kertaa ihan kunnolla. Maneesin päätyihin on saattanut ilmestyä vihreitä miehiä ja sinne ei vaan voi mennä :D Sillä on myös ilmiömäinen tapa yrittää horjuttaa mua irti satulasta ravissa ja laukassa. Laukassa se tekee sen usein niin, että se heittää takaa ristilaukalle pienen pukin kautta ja sitten alkaa sekoilu. Selkään se tuntuu siltä etten tiedä missä mikäkin jalka menee ja onko nyt menossa vasta- risti- vai sekalaukka. Dantte on hyvin provosoituva ja kuuma hevonen, joten aluksi kokeilin vaan olla noteeraamatta sen riehumista ja jatkaa sitä mitä olin tekemässä. Mutta se ei tuottanut tulosta ja jos en huomioinut sen riehumista niin se riehui kahta kauheammin ja pukit yltyi toinen toistaan korkeammiksi. Sitten yksi kerta mulle riitti ja komensin kerran ja kunnolla ja pistin pojanklopin laukkaamaan niin lujaa kuin kintuistaan pääsi ympäri maneesia. Kerta kerralta se on nyt parantunut ja lopettanut riehumiset ja pelleilyt nopeammin. Aina kun olen saanut sen ruotuun niin sen ratsastettavuus paranee 110% ja siitä tulee tosi kuuliainen ja keskittynyt ja ennenkaikkea rento! On tainnu pojalle nousta vaan lomahöyryt päähän, eiköhän se siitä ajan kanssa tasotu kun päästään kunnon hommiin :) Ehkä vähän tuhma mutta tykkään siitä silti <3
Mira kuvasi vähäsen mun ekasta ratsastuksesta. Ajattelin laittaa vähän joitain huonompiakin pätkiä, ettei se ratsastus ole oikeasti aina ruusuilla tanssimista. Dantte ei ole helppo ja mulla on paljon opeteltavaa sen kanssa. Se on hyvin hyvin erillainen kuin Lore oli. Itseäni tämä video suorastaan hirvittää koska näen omassa ratsastuskessa miljoonia virheitä mutta blogin hiljaiselon vuoksi ajattelin nyt teitä lukijoita ajatellen tämän tänne ladata nähtäväksi ;)
Maanantaina pääsin myös kokeilemaan ekaa kertaa hyvän ystäväni Janeten hevosta Lanttua. Kyllä, sen nimi on Lanttu! Oikealta nimeltään Laxels. Lanttu on kouluhevonen, mutta kovan epäonnenlapsi. Paljon huonoa tuuria ja "turhaa" sairaslomaa takana ja nyt toivonmukaan Janette pääsee kisaamaan Lantulla koulua tulevana kisakautena. Mun olisi tarkoitus ruveta ratsastamaan Lanttua n. kerta viikkoon kavalettien, maastoilun ja jumppahyppelöiden merkeissä. Janettea ei esteet voisi vähempää kiinnostaa joten hän ulkoistaa mielellään nämä hommat minulle.
Minä ja Lanttu v. 2013 |
Janette ja Lanttu tänä syksynä. |
Tiesin ennalta, että kyseessä on hyvin haastava ja erikoinen ratsastettavuudeltaan oleva iso hevonen. Olen monesti nähnyt Lanttua maasta käsin kun Janette on sitä ratsastanut. Maahan asti on välittynyt, että hevonen ei ole helppo, mutta kyllä mä silti koin suuren kulttuurishokin kun itse satulaan ekaa kertaa kiipesin. Iski kyllä suuri alemmuskompleksi ja "alkeiskurssilaisolo"... Iso, massiivinen ja piiiitkä hevonen. Täysin, täysin erillaisilla nappuloilla toimiva hevonen kuin mihin olen tottunut. Olin kyllä ihan pulassa alkuun ja tais mennä sormikin suuhun...
Noh, Janeten neuvoilla ja hevosen vähän vertyessä homma rupes jotenkin toimimaan. En kauheasti ruvennut hevosta tuuppailemaan kun mun olisi kuitenkin tarkoitus hoitaa sen hevosen piristäminen ja monipuolistaa sen treeniä. Janette saa hoitaa sen hinkuttamispuolen! :D Tällä kertaa mun oli tarkoitus vaan vähän kokeilla nappuloita ja Janette rakensi yhden kavaletin keskelle maneesia jota tulin muutamaan otteeseen. Kyllä pisti vähän naurattamaan kuinka suloinen Lanttu oli laukatessaan pikkupikkukavaletin yli. Hän oli niin symppis ison vartalonsa kanssa.
Janette tulee olemaan jatkossa aina mukana kun ratsastan Lanttua, joten Lantusta saadaan myös varmasti jatkossa tänne videota ja kuulumisia :)
Sori Janette, oli pakko jättää äänet tähän videoon xD
Tiistaina hyppäsin Dantella ekaa kertaa tauon jälkeen ja sen perään hyppäsin tallikaverin Anskun Breegolla. Hevonen on varmasti joillekkin lukijoille tuttu Miran Pikkuaasin seikkailut - blogista. Mira treenasi ja kisasi Breegoa viimekauden saaden hevosta hyvin eteenpäin. Mira kuitenkin lopetti Bregon ratsastamisen vuodenvaihteessa ja näinollen Ansku rupeaa itse kisaamaan ja valmentautumaan sillä. Olen pitänyt nyt alkuvuoden Anskulle este- ja puomitunteja ja ainakin toistaiseksi mennään tällä systeemillä, kunnes Ansku siirtyy osaavampien valmentajien oppiin :) Ansku halusi minun kokeilevan itse Breegolla hyppäämistä jotta saisin vähän fiilistä siitä minkälainen hevonen on selästä käsin. Sovittiin myös että jatkossa läpiratsastan Breegoa silloin tällöin sileällä ja hyppään isompia muutaman kerran kuukaudessa. Joten Breegostakin saadaan varmasti jatkossa videoita ja kuulumisia! Ansku kirjoittaa myös omaa blogia, jota voit lukea osoitteesta http://www.kuningasbrego.blogspot.com
Olen käynyt nyt sairaslomalla pitämässä vakituisesti muutamille ratsastajille tunteja ja olen tykännyt hommasta tosi paljon. Olen aina tykännyt neuvoa ja auttaa kavereita hevostensa kanssa pyydettäessä ja minusta on todella palkitsevaa nähdä jos omat neuvot auttavat toista kehittymään ja ratkaisemaan ongelmia. Olen aina hiljaa mielessäni ajatellut, että olisi hienoa joskus valmentaa ja mahdollisesti ratsuttaa päätyönohella, tai miksei täyspäiväisestikkin jos homma lähtisi rullaamaan ja asiakkaita riittäisi (Mikä on kyllä aikamoinen haaste Suomessa elättää itseään ratsastamalla ja valmentamalla...). En kuitenkaan ole missään vaiheessa kokenut itseäni tarpeeksi hyväksi tai päteväksi jotta voisin mainostaa itseäni minkäännäköisenä "valmentajana". Nyt kuitenkin vuoden alusta minua on kyselty muutamiin paikkoihin pitämään tunteja enkä ole kehdannut kieltäytyä. Ratsastajat ovat vaikuttaneet toistaiseksi tyytyväisiltä, niin ajattelin että jostainhan se täytyy aloittaa ja katsoa miten homma lähtee rullaamaan (joten eikun toiminimi pystyyn, heh!). Olen myös miettinyt hakevani Ypäjälle valmentajakoulutuksiin, mutta en ole vielä perehtynyt tarpeeksi hyvin siihen, minkätasoisen hevosen sinne tarvitsisi mukaan..
Sitten vielä niihin tiistain hyppäämisiin. Dantte oli tyypilliseen tapaansa alkuun kovin innokas ja vähän villi. Aluksi se vähän ryntäili esteille ja ajauduttiin aina liian lähelle esteitä. Loppua kohden keskittyminen kuitenkin parani ja hypytkin parani, olin oikein tyytyväinen hevoseen! Danten jälkeen hyppäsin Breegon selkään ekaa kertaa. Aluksi tunnustelin nappuloita vähän sileällä ja ratsastin hevosta kuulolle. Oli kyllä taas täysin erilainen Danten jälkeen, joten meni tovi, että pääsin vähän jyvälle siitä miten Breego toimii. Dantte kuin on taipuvainen siihen että se on tyhjä ja liian kevyt ja ryhdikäs edestä, kun taas Breego juoksi herkästi alta pois ollen samalla todella vahva edestä. Sitkeä kuin taikina. Kun nappulat oli löytynyt ja breego herkisitynyt niin ryhdyttiin hyppäämään. Myös hyppy oli ihan erillainen kuin Dantella. Ensimmäiset verkkahypyt tulin vain niin että annoin hevosen laukata ja hypätä itsekseen. Breegon hyppy oli paljon laakeampi ja se haki paljon tilaa edestä. Ekojen hyppyjen jälkeen koitin vaikuttaa hyppyjen laatuun sillä, että ratsastin hevosta vähän kasaan ja takajalkoja alle ennen esteitä lähestyttäessä niin, että hypyistä tulisi vähän pyöreämpiä. Mielestäni hyppääminen sujui ihan kivasti ja oli kiva päästä hyppäämään toisella hevosella! Kiitos vaan paljon Anskulle :)
Videoita katsoessani kauhistelen omaa kehonhallintaani ja ratsastusta. Varsinkin Bregon selässä tämä korostuu kun alla on vieras hevonen. Olen saikun jälkeen vielä ihan hukassa, vinossa ja liian hidas. Mutta eiköhän se siitä palaudu ja parane kun pääsen taas valmentautumaan ja tekemään hommia.. Olin kyllä ihan rätti 2 hevosen ratsastamisen jälkeen, huomaa että kunto on vähän rapistunut sairaspedillä maatessa :D Mutta äkkiä se nousee takaisin sinne missä se oli!
Oon tositosi ilonen että saan ratsastaa nyt Danten lisäksi kahdella täysin erillaisella hevosella säännöllisesti. Se tekee tosi hyvää mun ratsastukselle ja mä hyödyn siitä myös paljon. Olisi kyllä ihan huippua jos ensi kaudella pääsisi useemmalla hevosella näyttäytymään kisaradoilla :) Mistä sitä tietää mitä kevät tuo tullessaan, löytyskö jostain toinenkin treeni- ja kisakaveri!
Toivottavasti saisin nyt myös blogia herätettyä henkiin kun on taas heppajuttuja mistä tänne kirjottaa! Motivaationi vain kasvaa ja kasvaa ja minulla on tosi kova into treenata ja valmentautua kohti lähestyvää kisakautta. Kaikki on niin erillaista ja uutta, eritavalla kuin ennen. Ei enään ole Lorea, ei maajoukkueleirejä eikä vaativan tason kenttäkilpailuja. Mutta mä olen innoissani tästä, pääsen tekemään ja kisaamaan uuden hevosen kanssa, Loren opit mielessä pitäen <3
Tätä sun blogia on kyllä aina niin kiva lukea! :) Pisti silmään että Lantulla ratsastaessa nuo muut ratsukot vaan seisovat keskellä, oliko teillä joku sopimus tästä vai miksi eivät liikkuneet? :D
VastaaPoistaVoi kiitos :) Ei me oltu sovittu mitään, he olivat aloittamassa ratsastuksiaan ja kysyttiin voidaanko hypätä pari kertaa kavaletti ja se oli heille ok. Ilmeisesti näkivät parhaaksi pysytellä keskellä ja katsoa meijän "pelleilyä" :DD
PoistaOnnea kauden tuleviin koitoksiin! Ihan huippua, että sulla on taas hevonen alla ja pääset treenaamaan! �� -Roosa
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
PoistaToi Dante on kyllä aivan loistava noiden lentelevien jalkojensa kanssa. Joka raajallaan puhuva italiaano... :D
VastaaPoistaNii kyllä on! :'D Ihan mahtava persoona!
PoistaHyvä postaus! Ja kivoja heppakavereita oot Danten lisäks myös löytäny! :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTsemppiä hurjasti tulevaan kisakauteen!! :)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaTosi kivan näköisiä heppoja sulla käytössä!
VastaaPoistaBrego ja omistajansa ovat kyllä edistyneet sun tuntien ansiosta. Odotan innolla miten teidän kisakausi Danten kanssa alkaa :)
T. Karoliina
Voi että, kiitos paljon ihanasta kommentista! Ansku kyllä kehittyy hurjaa vauhtia! Munkin mielestä nää kaikki hepat on tosi kivoja, sopivan erillaisia :) Saa nähdä miten Dantte lähtee kisoissa kulkemaan!
PoistaMietin kun sanoit että dantte on menevä heppa ja se kyllä myös näkyy niin miksi käytät kannuksia sekä raippaa? Eikö olisi parempi ratsastaa ilman noita lisäapuja, muutenkin vähän hevosystävällisemmin:)
VastaaPoistaKuuma ja menevä hevonen voi olla myös kuuro/hidas pohjeavuille ja pohkeen takana :) Aika usein törmääkin kuumiin hevosiin jotka ovatkin hitaita jalalle koska liikkuvat itse eteen mutta todellisuudessa kun pitäisi mennä käskystä eteen ne reagoivat apuun todella jäljessä, jos ollenkaan. Vaikka dantte kuumuu ja menee reippaasti, se on alkuun aina tosi hidas jalalle, pohkeen takana ja tyhjä edestä. Ja joissakin tilanteissa se saattaa olla reagoimatta kokonaan jalalle jolloin on tärkeää että pääsen korjaamaan asiaa nopeasti. Se kyllä herkistyy ja paranee kokoajan eteenpäin ja on jo jalalle paljon parempi kuin esim. Marraskuussa. Kannukset ja raippa voi olla mukana menossa vaikka niitä ei käyttäisikään :) Videolta hevosen ratsastettavuus näyttää niin erillaiselta mitä se todellisuudessa on.
Poista