Etusivu           Roosa           Amorodio d'Acheronte           Colorado

Uusi ulkoasu ja kuulumisia

torstai 18. joulukuuta 2014



Nyt vihdoin sain päivitettyä blogin ulkonäköä. Tällä kertaa tein itse ulkoasun banneria myöten, kun ennen olen laiskuuttani pyytänyt Kisamatkalla-Senniä tekemään minulle kahdet edelliset bannerit ;) Oli hankala saada tehtyä mitään multisuperhienoa banneria kun Dantesta ei ole vielä paljoa kuvia. Mutta mielestäni sain toteutettua ideani ihan hyvin. Lore on mukana muistoissa, mutta Dantte on nyt blogin "päätähtenä".

Täytyy myöntää, että useampi kyynel valui poskea pitkin editoidessani Loren kuvia. Ikävä on edelleen kova eikä varmaan koskaan häviä. Mietin aluksi, tekisinkö sivupalkissa olevasta Loren muistokuvasta mustavalkoisen, mutta sitten siitä olisi tullut synkkä ja väritön. Päätin jättää värit Loren kuvaan, sillä haluan muistella sitä hevosta ilolla, mitä kaikkea hyvää meillä oli ja miten paljon Lore antoi minulle. Itse olen ainakin tyytyväinen lopputulokseen :) Voin katsoa kuvaa hymyillen ja ajatella että siellä se pilvien päällä hyppelee maastoesteitä ilman kipuja <3

Vielä pitäisi päivittää kaikki sivut, esittelyt, kisatulokset/tuleva kisakalenteri ja Dantelle oma sivu. Minulla on tekeillä postaus Loresta, meidän tarinasta. Alusta loppuun asti, melkein 5 vuoden ajalta. Olen kirjoittanut tekstiä pala kerrallaan rauhassa. Enköhän mä jossain vaiheessa saa sen valmiiksi..

Syy blogin hiljaiseloon Danten esittelypostauksen jälkeen on se, että jouduin jalkani kanssa korjausleikkaukseen aika nopealla aikataululla, ja nyt olen ollut sitten sairaslomalla jo pari viikkoa. Kesäkuussa kun loukkaannuin Finnderbyssä lentämällä puuta päin, vasempaan reiteeni tuli sisäverenvuoto ja kovan vuodon, paineen ja kuolioriskin takia jalka leikattiin auki. Vuoto tyrehdytettiin ja lihastasku putsattiin verestä ja hyytymistä.


Yksityisellä oli aika herkulliset sapuskat leikkauksen jälkeen ;)


Nyt syksyllä jalka rupesi vaivaamaan, se turposi todella paljon ja kipuili. Varatessani painoa jalalle etureisilihas pullahti luonnottoman paljon "ulospäin". Päätin mennä sitten näyttämään sitä kirurgille ja päädyttiin yhdessä siihen, että jalka täytyy leikata uudellen. Kesäkuun leikkauksessa etureisilhaksen faskia (lihastasku) oltiin jätetty auki kovan turvotuksen vuoksi. Nyt oli sitten käynyt niin, että aina kun käytin jalkaa niin etureisilihas pullahti lihastaskusta ulos. Ja se aiheutti minulle kipuja ja turvotusta. Korjausleikkauksessa etureisilihas survottiin takaisin faskian sisään ja faskia ommeltiin kiinni. Myös vanha ruma arpi leikattiin pois ja haava suljettiin plastiikkakirurgisella ompeleella, jotta siitä tulisi siistimpi.

Vakuutuksen korvatessa pääsin leikkaukseen jo viikon sisään lääkärikäynnistä. Nyt talvellahan on kaikista otollisin aika parannella ja jalka onkin parantunut tosi hyvin ja olen tähän mennessä tyytyväinen tulokseen. Haava on todella siisti ja se järkyttävä nesteturvotus on pienentynyt puolella vaikka paranemisprosessi on vielä kesken. Toivon todella, että leikkaus auttoi ja jalasta tulee vielä toimiva. Entistähän siitä ei saa tekemälläkään mutta kunhan kenttäratsastusta kestäisi niin se olisi tärkeintä!

Tässä aika kehno ennen ja jälkeen kuva jalasta:

Aika järkky toi turvotus ennen lekkausta..

Nyt olen vielä sairaslomalla töistä pari viikkoa, hevosen selkään saan yrittää vasta loppiaisen jälkeen. Lääkäri suositteli kuntoutukseksi kuntopyöräilyä ja vesijuoksua. Toivon että vakuutus korvaisi fysioterapialähetteen niin pääsisin ammattilaisen silmänalle kuntouttamaan jalkaa.

Dantte on luonnollisesti ottanut kevyemmin sairaslomani ajan ja kasvatellut olemattomia rasvavarastojaan.. Dantte kävi myös sunnuntaina Geertillä hoidattamassa selkäänsä. Nyt on hyvä huoltaa hevosta kun on ratsastajakin sairaslomalla! Loppusairaslomani ajan Pikkuaasin seikkailut - Miran olisi tarkoitus toimia stunttiratsastajana Danten kanssa ja muuten hoidan liikutuksen sitten juoksuttamalla. Toivonmukaan päästään sitten molemmat tammikuussa täysin voimissamme uudestaan treenaamaan kohti kesää ja kisoja! Tässä pieni kooste vikoista itsenäisistä jumppahyppelöistä ennen mun jalkaleikkausta! Vitsi mä tykkään tosta hepasta!


Aivan ihanaa miten moni jaksoi kommentoida edelliseen postaukseen! Piristi mieltä tosi paljon että niin moni on vielä lukijana ja läsnä vaikka olen ollut maailman huonoin bloggaaja koko syksyn :) Kiitos teille!

Mitä pidätte uudesta ulkoasusta? 

20 kommenttia:

  1. Huh pahan näkönen toi ennen-kuva jalasta! Tsemppiä kuntoutukseen :)

    VastaaPoista
  2. Hyi kamala toi ennen-kuva!:o
    Mutta tsemppiä kuntoutukseen, hiljaa hyvä tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo oon koittanutkin ottaa rauhassa ja varmanpäälle :)

      Poista
  3. Tsemppiä paranemiseen!

    Dantte on kyllä upean näköinen!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä paranemiseen ja ihanaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
  5. Huhhuh toi sun jalkajuttu on kyllä niin hurja! Toivottavasti se nyt paranee ja ei enää vaivaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä toivon kanssa... en jaksais yhtään uhrata enään päiviä sen paranteluun.. :)

      Poista
  6. voi parane ja voimisia!♥

    VastaaPoista
  7. Ihanaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta sinulle ja Dantelle ! Voimia ja tsemppiä tulevaisuuteen, teistä tulee vielä jotain suurta! -Viivi

    VastaaPoista
  8. Huh, kun meinasin pelästyä eilen, kun yritin avata blogiasi, että olet laittanut sen vain rajatuille/kutsutuille lukijoille. Blogia ei löytynyt ja ilmoitus kertoi että vain kutsutut saavat lukea sitä. Mutta mikä ihana yllätys täällä olikaan nyt :D, kiitos tästä!!
    Toivon sulle hyvää toipumista leikkauksesta ja hyviä treenejä Danten kanssa. Oot mahtavan rohkea tyyppi ja tää sun blogi on mun suuri suosikki ja päivän pelastus! Kiitos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, juu tosiaan rajasin sen hetkeksi pois kun tein muutoksia blogissa ja säätelin ulkoasua.. :D Kiitos paljon ihanasta kommentista!

      Poista
  9. Tulen niin hyvälle mielelle noista Danten hyppyvideoista ja sen vallattomista tikkujaloista :) Siinä hevonen joka todella rakastaa liikkumista, vilpittömän iloinen hevosenpoika!

    Toivottavasti jalkasi toipuu nyt kokonaan ja pääset heti alkuvuodesta täysillä treenaamaan. Hyvää joulua!
    T. Karoliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Dantte on kyllä ihana villiviikari :) Toivon kanssa että jalka tulee nyt kokonaan kuntoon!

      Poista
  10. Sillon jossain vaiheessa kirjoitit että aiot tehdä postausta painonpudottamisesta, niin onko sulla vielä suunnitelmissa tehdä se postaus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on kyllä :) Haluan vain että ajakohta sille postauksella on oikea :) Aijon kyllä tehdä sen!

      Poista