Syyskuulumisia ja hölläilyä

Syksy on tullut ja kaunis rusko värittää maisemaa niin kauniisti. Tässä vaiheessa sitä on pakko alkaa hyväksymään että talvi on tulossa, vaikka sitä kuinka toivoisi kesän jatkuvan. Itse olen henkeen ja vereen kesäihminen, mutta osaan myös nauttia syksyn kauniista väreistä ja pistävän raikkaasta ilmasta samalla kun aurinko lämmittää palelevia jäseniä. Mielestäni syksy on parasta aikaa lenkkeilylle sillonkun ei sada. Ilma on niin ihanan raikasta ja kevyttä että hengittäminen on suorastaa kevyttä, vaikka hengästyttää.

Osaan ottaa viimeisistä auringon säteistä kaiken irti jotta jaksan sitten läpi talven kevääseen. Ainoa miinus tässä on se että palelen ulkona lähes jatkuvasti sillä itsepäisenä ihmisenä en suostu heti laittamaan sitä toppatakkia päälle vaan kärvistelen tuulitakissa ensimmäisiin pakkasiin asti ja karaistan itseäni kylmiin ilmoihin. En muuten tarkene mitenkään talvipakkasilla jos nyt otan jo toppatakit käyttöön. Onko ketään muita jotka toimivat näin? Vai olenko pöhkö poikkeustapaus? :D

Myös Lore on valmistautunut hyvin talvea varten. Se on kerennyt jo kolmessa viikossa kasvattamaan sellaisen mammuttikarvan että huhhuh! Ja mehän klipattiin se ennen PM:ejä n. kuukausi sitten... Ei siinä mitään, karva on ihanan pehmeä ja Lore on hirvittävän suloinen sen kanssa, mutta ratsastaessa siitä on kyllä pelkkää haittaa! Lore hikoaa itsensä heti läpimäräksi ja se kuivaaminen ridauksen jälkeen kestää ikuisuuden.. En millään jaksaisi taas klipata sitä mutta kai se on pakko kun ei mulla oo joka päivä aikaa venailla tuntia ratsastuksen jälkeen että se kuivuu. Vilustumisriski on myös suuri kun Lore asuu ulkokarsinassa ja jos sen pistää sinne märällä karvalla seisomaan.

Siskon tytön ja Leevin kanssa lenkillä :)

Pohjoismaiden mestaruuksien suuri pettymys on ruvennut vihdoin hälvenemään ja osaan iloita reissun hyvistä puolista. Tai ylipäätään edes siitä, että päästiin sinne asti ja sain kisata kisan loppuun eikä meitä hylätty. Kiitos kaikille ihanille kannustavista ja tukevista kommenteista. Ne merkkasi mulle tosi paljon ja tuli paljon parempi mieli niistä. Autoitte pääsemään pettymyksestä yli ja sain taas uutta uskoa itseeni ja meihin! Joten kiitos teille! (Olisin laittanu tähän sydämmen mutta koko sivu menee sitten siansaksaksi jostain syystä..)

Olen niin helpottunut että kisakausi on ohi, saadaan hetki hengähtää ja kerätä voimia siihen että ensi talvi treenataan täysillä kohti seuraavaa kisakautta. Mulla on niin paljon ideoita millä lähdetään treenaamaan lisää voimaa Loren takaosaan ja suunnitelmia millä voin kehittää omaa esteratsastustani. En malta odottaa että päästään tosi toimiin!

PM:ien jälkeen käytiin hyppäämässä Ypäjällä hallijoukkuemestaruuksissa, KERRA pyysi meitä joukkueeseen joten ajattelin että jos Lore palautuu reissusta hyvin niin voitaisiin mennä, vaikka ilmoitin kyllä heti, että meillä tulee luultavasti putoamaan puomeja. Mutta koska joukkueessamme oli neljä ratsukkoa, niin se ei varsinaisesti haitannut vaikka ottaisin kuinka monta puomia alas, sillä vain kolmen tulos lasketaan. Niimpä lähdin kisoihin sillä mielellä että tartun härkää sarvista ja lähden hakemaan sitä rataharjoitusta sillä tästä esteratsastuksesta on tullut mulle todellinen akilleksen kantapää. En tajua miten siitä yhtäkkiä on tullut mulle niin vaikeaa ja kamalaa. Vaikka talvella maajoukkueleireillä mulle sanottiin että rataesteet on mun vahvuus, no eipä ole enään.

Hiekkainen Lore

Noh asiaan. Lore palautui yllättävän hyvin kotimatkasta ja kisoista, se oli pirteä ja oma itsensä joten uskalsin lähteä kisoihin. Hyppäsin siis Ypäjällä sen joukkuemestaruus luokan ja sitten haimihallissa toisen 110cm. Elisa lähti mun mukaan henkiseks tueks ja auttamaan. Joukkuemestaruusrata oli aika mukava, ja esteet tuntuivat jopa aika pieniltä radankävelyssä. No onhan tätä 110cm korkeutta tahkottu jo tässä 3 vuotta, ja kotona ollaan jo pitkään hypätty isompia ratoja. Mutta tähän tilanteeseen se on oikein sopiva korkeus kun ei toi hyppääminen kisoissa tunnu sujuvan.

Verkka sujui ihan mukavasti ja Lore oli hyvin pirteä. Lähdin radan ensimmäiselle esteelle ihan hyvässä temmossa ja ensimmäinen este meni hyvin, sen jälkeen jäinkin matkustelemaan ja ratsastamaan taaksepäin kolmannelle estelle asti. Lore nappasi heti toisen esteen mukaansa vaikka etäisyys oli mielestäni hyvä ja hevonen oli suora, se ei vaan varonut sitä. Päätin sitten kolmannella esteellä näpäyttää raipalla ja siitä se sitten vähän heräsikin. Katsomosta kuului maiskutuksia ja vihellyksiä joten tajusin että voisihan tässä laukata eteenpäin ja edetäkkin eikä vaan matkustaa.. Neljäs este meni hyvin ja tulin hyvin sarjalle sisään, mutta taaskaan Lore ei noussut b-osalle, *klonks* puomi alas. Sitten seiska este taas hyvin, sitten tapahtui taas jotain ihan käsittämätöntä ratsastajan aivoissa. En nähnyt paikkaa, päätin sitten syöksyä kohti okseria, heittämään ohjat pois ja vielä pisteeksi i:n päälle läimäyttää raipalla. Niimpä Lore hyppäsi okserista täysin läpi ja mä roikuin jossain kaulalla. Kyllä hävetti, voi helvetti sentään. Mikä klassinen virhe. Tämän jälkeen keräsin itteni ja ratsastin radan ihan ok:sti loppuun.

Maneesista poistuessa teki mieli repiä suomenlippu pois hihasta ja poistua paikalta vähin äänin. Kiukuttelin Elisalle kuin pieni lapsi. "Mä lopetan, mä oon iha paska, en vaan osaa, miksi edes yritän kun tästä ei tuu mitään!!!" Elisa vaan pyöritteli silmiä ja totesi, että tiedät itekkin että toi ei oo totta. No sillä hetkellä tuntui just siltä että paskaako tässä yrittää kun aina vaan mokailee. Verkkasin Loren pois ja laitettiin se koppiin. Katottiin hetken suorituksia opistohallissa ja sitten ajettiin haimihallille toista luokkaa varten.

Olin saanut nollattua angstiajatukseni ja suunnitelmani seuraavaan luokkaan oli selkeä. Ratsastan reippaasti jokasessa välissä eteen ja en tee mitään turhaa. Keep it simple. Kun toi mun räpiköinti ja "ratsastus" ei oo tuottanu mitään tulosta niin yritän nyt sitä, että olisin mahdollisimman hiljaa ja huolehtisin vain rytmistä ja hyvästä etenemisestä. Toinen luokka menikin paljon paremmin, se tuntui paremmalta, vaikka siinäkin tarttui 2 puomia matkaan. Kaikki paikat onnistuivat hyvin, en tehnyt mitään idioottiratkasuja ja maltoin olla hiljaa niinkuin suunnittelin. Toisella esteellä Lore jotenkin kompastui ja menetettiin tasapainon joten 3. este tuli alas mikä oli ihan ymmärrettävää. Lore olis ihan hyvin voinut pysähtyä kun en kerennyt saamaan edes ohjia kunnolla käteen ennen estettä. Myös yksi okseri tuli alas pienellä kosketuksella kun hypättiin ehkä vähän läheltä sitä. Mutta olin rataan tyytyväinen ja pitkästä aikaa se tuntui helpolta, joten saatiin lähteä hyvillä mielin kotiin päin. Tässä vielä video siitä haimihallin 110cm radasta, sitä joukkuemestaruusrataa en ole edes vaivautunut lataamaan koneelle.. :D



Lokakuu onkin sitten mennyt rennoissa merkeissä. Ollaan maastoiltu paljon, lönkötelty pellolla löysin ohjin niin, että Lore on näyttänyt joltain hirveltä kun se on mennyt pää pystyssä korvat hörössä :D En ole vaatinut siltä mitään, ollaan pidetty yhdessä hauskaa ja nautittu hyvistä syysilmoista. Käytiin myös hyppäämässä meidän seuran (Keravan ratsastusseura) estemestaruuksissa. Luokkakorkeus oli 100cm, joten ajattelin että mennän sinne vaan pitämään hauskaa, ettei se olisi niin kuoleman vakavaa niinkuin viimeaikoina toi esteratsastus on mulle ollut.

Lorella tuli n. viikko sitten jostain iso haava vasempaan suupieleen. Kuolaimesta se ei ollut tullut, mutta oli kuitenkin sellaisella paikalla ettei suuhun voinut kuolaimia laittaa ennenkuin haava on parantunut. Niimpä hankin hackamoret ja niillä ollaan menty. Niillä mentiin myös noissa mestaruuksissa... Noh, niinkuin arvata saattaa niin eihän se kauheen kuulolla ollut ja pidätteet menivät tosi hitaasti perille jos ollenkaan. Mutta meillä oli hauskaa, niinkuin oli tavoitekkin. Lore oli ihan tohkeissaan ja vaikka paikat eivät aina osuneet se teki teräviä hyppyjä irti puomeista. Radalla sattui tulemaan yksi puomi alas tokavikalla esteellä kun ajauduttiin ihan liian lähelle niin että etupuomi tipahti, mutta muuten meni tosi kivasti ja pitkästä aikaa saatoin nauraa kesken radan ja nauttia siitä että Lore oli ihan innoissaan! Harmi vaan rata ei tullut videolle kun videokamerasta loppuikin akku :(

Yllättäen luokassa tuli vain kolme nollasuoritusta ja meillä oli Loren kanssa nopein 4vp rata, joten tultiin luokassa neljänsiksi. Luokassa sijottui kuitenkin vain kolme, joten ei saatu ruusuketta. Mutta yksi sijottuneista oli toisesta seurasta, joten saatiin Loren kanssa kilpailijoiden seuramestaruus pronssia! Wuhuu :) Naureskelin vähän vitsillä että saatiin säälimitalli, mutta kyllähän se seuramitallikin mieltä lämmittää näiden lukuisien epäonnistumisien jälkeen. Mitallia ei kuitenkaan vielä saatu, sillä ne jaetaan sitten seuran pikkujouluissa.

Metrin jälkeen hypättiin rata vielä 110cm korkeudessa kisojen ulkopuolella. Aluksi Lore lähti ihan lapasesta ja keilasi esteitä ihan mennen tullen samalla kun yritin itse jotenkin vaikuttaa (lue: kiskoa ohjista) menoon esteiden välissä. Sitten otettiin pari linjaa uusiksi niin että olin IHAN hiljaa, en ottanut yhtäkään pidätettä, että Lore sai itse miettiä ja selvitä esteistä. Molemmilla linjoilla ennen toista estettä Elisa sai aina huutaa "HILJAA, HILJAA SAAKELI!". Meinasin kokoajan nyplätä ohjista ja ruveta säätämään, mutta maltoin olla hiljaa ja hypyt meni ihan täydellisesti! Lore oli terävä ja hoiti hommat kun annoin sille siihen mahdollisuuden enkä puuttunut peliin. Siihen oli hyvä lopettaa :) Nyt meillä onkin sitten hyppytaukoa ja ruvetaan hyppäämään vasta sitten ennen maajoukkuekatsastuksia.

Loren kanssa loppukäynneillä, kattokaa sen nallekorvia! :')

Ja tyytyväinen ratsastaja, haha :D

27.10 meillä on vielä koulumestaruudet. Niiden piti olla vasta joulukuussa, mutta niitä aikaistettiinkin maneesiremontin takia. Naureskelin tallilla että mitähän siitäkin tulee kun ollaan Loren kanssa vaan puskailtu koko Lokakuu. Eilen kuitenkin kun ratsastin pitkästä aikaa kentällä ja tein vähän perusjuttuja niin Lore oli ihan älyttömän hyvä! Se oli niin positiivinen, vastaanottavainen ja rento. Kuunteli pelkkää istuntaa ja saatoin vaan ratsastaa täysin rennoilla hartioilla ja käsillä ja vaikuttaa hevoseen vain jaloilla ja istunnalla. UPEETA! Ei tehty kun n. puolti tuntia hommia ja sitten käytiin kävelemässä metsälenkki Aadan ja Kurren kanssa auringon paisteessa.

Olin niin tyytyväinen ratsastukseen ja Loreen. Pitkästä aikaa musta tuntui, että hei mähän osaan ehkä ratsastaa. Lomailu on siis selkeästi tehnyt hyvää niin hevoselle kuin ratsastajalle. Toivottavasti tää moodi jatkuu ja tästä ei ole kuin tie ylöspäin! Onneksi syksy on ollut tähän asti aika lempeä. Toki ilmat on viilentynyt urakalla, mutta sateisia päiviä on ollut aika vähän ja aurinko on ollut paljon läsnä. Nyt kaikki nautitaan näistä viimeisistä kauniista päivistä! :)