Etusivu           Roosa           Amorodio d'Acheronte           Colorado

Kovaa treeniä ja istunnan kanssa painimista

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Heippa! Mua niin ärsyttää kun tää bloggaaminen ei tunnu onnistuvan millään. Ette arvaa kuinka monta aloitettua tekstiä multa löytyy! Mutta en IKINÄ kerkeä niitä tekemään valmiiksi (lisäämään kuvia ja videoita niihin). Sitten kerkeeä tapahtua jo paljon lisää ja haluaisin kertoa näistä kaikista teille mutta hommat kasaantuu ja ÄÄH! On tämä VAIKEAA!!

Ajattelin nyt sitten kirjoitella tähän meidän alkuvuoden kuulumisia ja muuta höpönhöpöä, että tämän postauksen jälkeen voisin taas YRITTÄÄ päivittää blogia ajallaan jotta tapahtumat ja hommat ei kasaantuisi kamalaksi paakuksi ja sitten en enään taas jaksa kirjoittaa blogiin. Mun piti höpöttää nää kuulumiset videopostaus part 2 muotoon, mutten sitäkään nyt saanut aikaiseksi.

Elikkäs, me tosiaan muutettiin uudelle tallille vuodenvaihteessa. Nybackan tallille Keravalle. Tallilla on aivan ihanat uudet puitteet, uusi täysipitkä maneesi täydellisellä kuitupohjalla ja LED-valaistuksella. Tallihenki on ihan mahtava, kaikki ihmiset ovat niin iloisia ja positiivisia, ryhmähenki on tiivis ja kaikki tseppaa toisiaan. Olen niin onnellinen, harrastus tuntuu taas 100 kertaa mukavammalle ja tallille on kivempi mennä kun sieltä löytyy kavereitakin ja hyvät puitteet missä harrastaa.

Hyppyjä kotimaneesissa (c) Emmi Eskelinen

Hain myös liiton maajoukkuevalmennuksiin. En päässyt vuoden lopussa olleisiin katsastuksiin enkä tammikuun leirille, joten minut katsastettiin helmikuun leirillä. Siitä kirjoitan seuraavassa postauksessa. Olin siis Ypäjällä 8-10.2.

Alkuvuosi ollaan nyt sitten treenailtu ja kasvateltu peruskuntoa. Yritän kovasti saada Lorea lihomaan läskipossuiksi, mutta ei se vaan onnistu! Silakka mikä silakka. Se vaan laihtuu niin paljon kisakaudella että se olisi hyvä saada alkukaudesta vähän tuhtiin kuntoon. Mutta minkäs sille mahtaa, terve se on kuin pukki, ruoka maistuu ja energiaa riittää, mutta laiha se on ku mikä.. Kaikki valmentajat aina antaa palautetta että lisää massaa lisää massaa!!!

Aira Toivola kävi pitämässä meille ratsastuspilates-kurssin 2.-3.2. Lauantai-aamuna meillä oli mattopilates tunti ja teoriaa 4 tunnin edestä. Teoria ja pilates oli todella hyödyllistä. Tämän jälkeen menimme tallille ja Aira tuli pitämään meille valmennukset hevosten kanssa. Tämän lisäksi meillä oli vielä sunnuntaina Airan valmennukset, eli kunnon tehopaketti.

Istunta laitettiin ihan uuteen asentoon ja uuteen uskoon. Olo oli kuin Guasimodolla konsanaan. Asento oli vieras ja outo, ja tuntui ettei siinä asennossa voi tehdä yhtään mitään! Joten koko vklp meni ihan asentoa hakiessa ja ihmetellessä. Siinä oli hyvät eväät lähteä parantamaan istuntaa kotitreeneissä. Hevosen liikkeet ja työskentely muuttui todella paljon. Lore kantoi itsensä ihan eri tavalla ja oli paljon tasaisempi. On sillä istunnalla suuri vaikutus!

Tämän jälkeen olen kovasti keskittynyt istuntaan ja käsien rentouteen. Lore on ruvennut liikkumaan paljon rennomin ja kantamaan itseään paljon rehellisemmin. Satulassa oleminen on ruvennut helpottumaan ja omat alaselän säryt ovat hävinneet kokonaan! Vatsalihakset ja kyljet ovat olleet jatkuvasti jumissa, mutta niin pitääkin!!

Nyt Aira kävi maanantaina 25pv. pitämässä meille valmennuksen. Aira sanoi että muutos on suuri, hevonen liikkuu paljon paremmin ja rennommin kuin ekalla kerralla. Mun istunta on paljon vakaampi ja ratsastan paljon siistimmin. Nyt keskityttiin enemmän mun jalkojen asentoon, samalla muistellen keskivartalon hallintaa ja hartioiden rentoutta.Nyt se iänikuinen kaamea takanoja on kadonnut, kannan itseäni oikeasti keskivartalonlihaksilla enkä selällä. Myötään liikettä lantiolla enkä selällä. Vuosia kestäneet alaselän säryt ovat hävinnet kokonaan :)

Harmi kun mulla ei oo kuvamateriaalia näistä Airan valmennuksista, mutta voisin yrittää saada kuvaajan seuraavalle tunnille, niin vähän näkisitte :)

Olen niin onnellinen, että vihdoin olen saamassa siitä punaisesta langasta kiinni miten siellä selässä kuuluu olla ja miten sen hevosen saa istunnalle kuuliaiseksi. Nyt tiedän mitä harjoitella ja mitä tavoitella, kun ennen se on ollut vain harjoitusravissa istumista ja toivomista että kyllä se siitä istumalla paranee. Kyllähän se on vieläkin ravissa hölskymistä ja hakemista, mutta uuden opettelu on aina hankalaa ja vieraissa vesissä liikkuminen on vaikeaa.
(c) Emmi Eskelinen
Tiistaina kävin Minna Leppälän luona vielä katsastuksissa. Liitto vaatii aluevalmentajan katsastuksen ja suosituksen kun hakee maajoukkueeseen. Mulla tää meni vähän takaperosesti, sillä kävin jo Ypäjällä katsastuksissa, ja sitten sieltä ilmoitettiin että mun pitää käydä vielä Minnalla.. Noh, homma hoidettu ja Lore hyppäsi hyvin. Rytmissä ja tasapainossa oli hakemista ja se oli enemmän siitä kiinni että mun piti pitää itteni kasassa. Viimeinen rata menikin sitten tosi hyvin ja Lore hyppäsi tarkasti. Minna sanoi lähettävänsä suosituksen liitolle ja perjantaina lähdenkin sitten toiselle maajoukkueleirille Ypäjälle! :)

Eipä tässä kummempia, nyt oon ympäripyöreesti kertonut kuulumiset. Koitan lisäillä joku päivä kuvia tänne loppusyksystä ja talvelta :) Koitan kirjoittaa edellisestä maajoukkueleiristä teille ennen seuraavaa leiriä!

6 kommenttia:

  1. Mukava kuulla teistä jälleen ! :)
    ps. onko nybackantallilla mtn kotisivuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo tällä hetkellä, ja tuskin tuleekaan :) On kuitenkin niin yksityinen talli pitäjän kotipihassa.

      Poista
  2. Hyvä Roosa! =) Meijän pitäis muuten nähä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin pitäs!! ei olla nähty taas aikoihin, pitää rupee selaa kalenteria! ;D

      Poista
  3. typerä kysymys mutta miksi vaihdoitte uudelle tallille? :) paljonko kervalla maksaa hevosen täysihoito yleensäkkin maneesitallilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellinen talli oli paljon pidemmällä enkä kokenut sitä oikeaksi paikaksi meille. Siellä oli paljon harrastehevosia ja olin ainoa joka kilpaili tosissaan ja valmentautui vakituisesti.

      Lisäksi Ada (jonka perheen talli tämä uusi paikka on), on mun kaveri, niin kun hän tarjosi mulle paikkaa niin otin sen mielelläni vastaan. Ajan tälle uudelle tallille 5-10min liikenteestä riippuen (edelliselle 30min pimeitä pikkuteitä) ja uudella tallilla on paljon enemmän ystäviä ja samanhenkistä porukkaa :) Ja hoito ihan ykkösluokkaa!

      Tässä keski-uusimaalla ja pk-seudulla maneesitallin vuokrat pyörii 580e-> hinnoissa :) Eli kallista on..

      Poista