Etusivu           Roosa           Amorodio d'Acheronte           Colorado

Peikin harjoituskilpailut ja maastotreeniä.

maanantai 22. kesäkuuta 2015



Viimeviikolla käytiin Danten kanssa Peikin iltakisoissa hyppäämässä 100cm ja 110cm. Käytiin hakemassa taas rataharjoitusta tauon jälkeen. Dantte oli ihmeen hyvä verryttelyssä, alkuun oli tosi jännittynyt mutta sitten rupesin läpiratsastamaan sitä niinkuin olisin kouluradalle menossa. Siirtymisten ja istunnalla vaikuttamisen kautta sain sen todella hyväksi ja rennoksi! Verryttelyesteitä oli todella miellyttävää hypätä kun Dantte odotti viimeiseen askeleeseen asti rennolla suulla ja niskalla eikä rynninyt yhtään. Radalla alku oli tosi maltillista mutta loppua kohden kierrokset kasvoivat. Yhtä estettä Dantte ei meinannut hahmottaa kun aurinko paistoi ikävästi vastaan siinä kohdassa enkä itsekkään meinannut estettä nähdä. Siihen tuli sitten aika iso ja laakea loikka. Tuloksena kuitenkin 0vp ja olin tosi tyytyväinen.

Kävin metrin jälkeen ottamassa vielä muutamia hyppyjä verryttelyssä 110cm korkeudella. Dantte oli tosi pinkeänä ekan radan jälkeen ja kuumui verryttelyssä. Pylly rupesi taas lentämään ja maltti unohtui kokonaan. Koitin ratsastaa rauhallisesti ja saada sen vain laukkaamaan kohti tuntumaa rennosti ilman pukittelua. Kun sain rentoa laukkaa pari kierrosta lähdin radalle. Jännitys kuitenkin palasi ja Dantte pusersi vasenta pohjetta vasten. Aina kun yritin saada pohjeapua läpi perse lensi. Rata ei siis todellakaan ollut tyylipuhdas mutta silti puhdas rata vaikka aika selviytymiseksi se suoritus meni ja siitä puuttui se rauhallisuus ja rytmi.

Olin tosi tyytyväinen Dantteen, se suoritti noinkin hyvin tauon jälkeen ja taas paransi viime kilpailujen ratsastettavuudesta. Kyllä se oikeasti yrittää ja kehittyy kokoajan! Musta on kiva saada rataesteiltä puhtaita ratoja, niistä osaa oikeasti iloita. Loren kanssa loppuaikoina puhtaat radat olivat erittäin harvinaista herkkua, kiljuttiin jo kädet pystyssä yhden pudotuksen ratojen jälkeen! Se oli meille kuin puhdas rata. On kiva ratsastaa hevosta joka haluaa olla varovainen ja vaikka etäisyydet eivät olisikaan ideaaleja niin se ei heti ota puomia alas. Olen taas ruvennut nauttimaan enemmän rataesteistä ja olemaan rennompi niiden suhteen :)




Sitten meillä oli myös toiset maastotreenit Keravalla Simo Leppäsen silmän alla. Halusin käydän treenaamassa vielä ennen Nykarlebyn kisoja. Aluksi keskusteltiin hevosen taustoista ja tavotteista. Aloitettiin muutamalla verryttelyhypyllä ja sitten hyppäsin n. 20 esteen harraste/tuttari-radan verryttelyksi. Dantte oli sinä päivänä tosi kuumakalle, oli tuulinen ilma ja se oli yksin treeneissä, joten kierrokset olivat kovat. Haettiin verryttelyradalla malttia hevoseen, että se pysyy kontrollissa eikä lähde viemään, malttaa odottaa esteelle saakka. Aika malttamatonta menoa se rata oli, loppua kohden rupesi vähän paranemaan ja rentoutumaan.

Verryttelyradan jälkeen harjoiteltiin 1* koffinia. Ensin hauta-tukki toisesta suunnasta ja sitten sama toisesta suunnasta. Lopuksi tultiin vielä koko koffin molemmista suunnista, ilman mitään ongelmia. Dantte ei sitten epäröinyt yhtään! Uskomaton hevonen. Muistan kun Lorelle opetettiin koffinia niin se oli aikamoista karjumista ja taistelua ennenkuin se tajusi estetyypin idean. Dantte pääsi suoraan harjoittelemaan 1* -tason koffinilla sillä Keravalta ei suorannaisesti helpon koffinia löydy. Tämän jälkeen suunnattiin ylös-/alashypylle. Keravalla on aika usein ollut 1* kilpailussa ylöshypyn jälkeen vino risupysty. Olen ratsastanut Loren kanssa lukemattomia kertoja. Nyt Dantte pääsi harjoittelemaan sitä. Ensin tultiin risupysty yksinään ja sitten ylöshyppy alle. Tässäkään ei mitään ongelmaa. Ratsastin tehtävän tarkoituksella kaarevalla uralla jotta Dantte sai enemmän aikaa valmistautua. Kokeneilla hevosilla linja kuuluu ratsastaa suoraan 5-6. laukalla ja hypätä risu vinoon. Dantte jäi kaarteessa aika paljon paikalleen, mutta se oli ihan positiivinen juttu että se odotti estettä eikä juossut päin.

Lopuksi mentiin harjoittelemaan vielä vesitehtäviä ja pientä veteenhyppyä. Dantte teki kaikki ihan super hyvin, ja taisi yksi vesitehtävä olla myös 1* tehtävä. Hypättiin risu jyrkkään alamäkeen veteen ja siitä suoraan saarekkeen tukkipysty joka oli keskellä vettä. Tämänkin (!!!) tehtävän Dantte suoritti superhyvin! Sen jälkeen tultiin vielä muutaman kerran pieni porras veteen, jotta Dantte uskalsi tulla sen rennosti laskeutuen eikä hirveällä mahaplätsillä veteen. Hyvin se malttoikin sitten tulla rauhassa ja jättiloikat jäi pois :) Dantte oli siis ihan super treeneissä. Mitä isommiksi esteet kasvoi tai mitä enemmän tehtäviä tuli sitä enemmän se malttoi ja oli rauhassa. Pieniä esteitä se ei oikein kunnioita ja haluaisi juosta vain päin. Puhuttiin Simon kanssa, että onneksi asun lähellä Keravan maastorataa sillä mun olisi järkevää tulla useasti harjoittelemaan Danten kanssa radalle. Että saataisiin sitä malttamaan ja rentoutumaan, ratsastamaan niinsanotusti maastoestekoulua. Heinäkuussa en pääse yksiinkään kenttäkisoihin joten silloin aijon käydä Keravalla treenaamassa.




Nyt on hyvä fiilis valmistautua Nykarlebyn kenttäkisoihin Danten kanssa. Keskiviikkona on vielä Marjon estevalmennus. Perjantaina lähdetään ajamaan Nykarlebyyhyn Kisamatkalla-Sennin kanssa samalla kyydillä :) En malta odottaa!

Sain myös viimeviikolla uusia sponsorihuopia ja hupun Horse & Rideriltä! Kiitos!! :)


14 kommenttia:

  1. Tiedän kyllä tunteen noiden rataesteiden suhteen :D on tullut tuuletettua kerran kahden puomin radasta!

    VastaaPoista
  2. Minkä luokan meet siellä Nykarlebyssä ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roosa on ilmoittaunut kansalliseen helppoon :)
      Go Roosa, Go pippuriDantte!!!

      Poista
  3. Vitsit teidän meno on niin hienoa! Tsemppiä nurkille, mulla menee harmittavasti hevosjutut päällekkäin ja ei päästä kisaamaan..

    VastaaPoista
  4. Vau Roosa, oot kyllä rohkea ja taitava! Tsemppiä kisoihin!

    VastaaPoista
  5. Minkälaisia kenttäsuojia sun hevosilla on käytetty ja mitä oot todennut hyviksi ? Minkä merkkisiä/tyylisiä kenttäsuojia suosittelisit poniratsukolle, joka harjoittelee maastoesteitä ja mahdollisesti kesällä starttaamassa harrastetta ? Kiitos vastauksestasi jo etukäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hööksin kenttäsuojat on varmasti riittävät harrastamiseen. Itse käytän premier equinen suojia :) eivät ole kalleimmat ja hinta-lastusuhde on hyvä.

      Poista
  6. Dantte on ihan super, kehittynyt aivan valtavasti! Mahtavaa työtä olet sen kanssa tehnyt - hatunnosto sulle, ei varmasti ole mikään helppo hevonen. :)
    Näitä sun videoita ja teidän kehitystä on kyllä niin ihana seurata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 juu eihän tuo ihan helpoimmasta päästä ole, heh! :D

      Poista
  7. Hienolta näyttää! Uskotko että Dantte starttaa 1* ensi kaudella? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos loppukausi ja 2016 alkukausi menee hyvin helpon tasolla niin en näe syytä miksei dantte voisi startata 1* tasolla :) kapasiteettia sillä ainakin on!

      Poista