Bregon omistajan, Anskun blogitekstin kisoista voit lukea täältä!
Lauantaina oltiin Harjussa kenttäkilpailuissa Bregon kanssa. Brego meni ensimmäisen tutustumisluokkansa. Lähtö oli taas aikainen mutta ajomatka kisapaikalle sujui mielestäni aika kevyesti vaikka matka-aikaa oli reilu 2 tuntia niin minusta se meni nopeasti. Esim. matka Ypäjälle tuntuu paljon pitkästyttävämmältä. En sitten tiedä mistä johtuu.
Päästiin hyvissä ajoin kisapaikalle. Käytiin ilmoittautumassa ja kerettiin kiertää kisapaikkaa kivasti. Kävin myös kävelemässä estekokeen radan ennen koulukoetta. Koulukokeen verryttely oli raviradalla, mikä oli ehkä tämän kisojen ainoa miinus. Siinä ei juurikaan mahtunut työskentelemään ja Brego jännittyi läheltä menevistä ja kohti tulevista ratsukoista. Verryttely oli pitkä ja kapea ja loivassa mäessä. Haasteista huolimatta sain Bregon aika kivaksi ja se oli todella miellyttävä ratsastaa. Mitä nyt välillä villiintyi täysin mutta sain sen aina rentoutumaan.
Mutta sitten kun siirryttiin maneesin viereen valmistautumaan niin jännitys otti vallan. Siinäkin sain kyllä muutamia hyviä pätkiä, mutta maneesiin siirryttäessä Brego meni lopullisesti kipsiin. Tällä radalla keskityin 100% siihen, etten ITSE aiheuttaisi tätä jännittymistä. Olin itse täysin rento, rauhallinen, en puristanut jalalla, en polvella, en istunnalla, pyrin kokoajaan hengittämään syvään ja rentouttamaan hartiat. Koitin joka välissä kehua Bregoa ja kehuin sitä äänellä. Päätin että ihan sama vaikka tuomari kuulee, tärkeintä olisi saada Brego rauhoittumaan kouluradoilla.
Ajoittain se uskalsi huokaista ja rentoutua mutta sitten se aina meni uudelleen kipsiin. Sain kokoajan keskittyä siihen että sain pidettyä hevosen edes uralla, koska se kammoksui aitoja ja maneesin seiniä. Tuomarin pääty oli todella jännittävä. Mun mielestä kuitenkin saatiin esitettyä suurinosa asioista kovasta jännittymisestä huolimatta. Prosentteja tuli huikeat 52%, joten koulukokeen jälkeen pidettiin tuloslistan häntäpäätä. Koulukokeen jälkeen suunnattiin varusteiden vaihtoon ja siitä estekokeeseen.
Esteverkassakin Brego oli tosi hermostunut ja yliherkkä. Ylireagoi pohkeisiin ja pidätteisiin radikaalisti. Suoritus ei sitten mennyt ihan nappiin ja tuli 2 puomia. Kolmannen esteen jälkeen otin kunnolla kiinni ja takajaloille ja sitten rentoutin käden mutta Brego silti pudotti harvan valkoisen pystyn. Toinen pudotus tuli viimeiseltä sarjalta, joka meni sitten taas mun piikkiin. Laukka hyytyi kesken ja en ratsastanut kunnon etäisyyttä joten a-osa tuli alas.
Koulu- ja estekokeet eivät siis menneet ihan nappiin. Bregolla oli maha ihan ripulilla ja se vähän arkoi mahaa, joten veikattiin että yliherkkyys ja jännittyneisyys saattoi johtua siitä, meidän tallin hevosilla on nimittäin alkanut nyt laidunkausi joten niillä on mahat vähän sekaisin. Päätettiin kuitenkin jäädä kisoihin ja katsoa miltä Brego vaikuttaa maastoverryttelyssä kun se on saanut levätä ja syödä kuivaheinää trailerissa. Päätettäisiin sitten jatketaanko kisaa vai lähdetäänkö kotiin.
Maastorata vaikutti tosi kivalta mutta haastavalta. Paljon tehtäviä, paljon kapeita. Vettä ennen oli iso risueste ja vedestä suoraan pois penkkieste. Oli banketti minkä jälkeen suoraan 16m ja kapea talo jne. Brego sai siis debytoida tuttarissa aika haastavalla maastoradalla. Minusta oli vain kivaa, että radalla oli tehtäviä eikä vain tukki-tukki ajelua :) Maastokokeen verryttelyssä Brego sitten tuntui olevan jo oma itsensä. Se oli hirmu energinen ja innokas, ei epäillyt yhdelläkään verryttelyesteellä! Korvat tötteröllä ja hirveellä imulla. Oli tosi hyvä fiilis lähteä maastoon vaikka minua ennen ei ollut tullut kuin muutama ratsukko maaliin ilman estevirheitä.
Kahdella ensimmäisellä esteellä Brego oli vähän pakki päällä vaikkei sitä videoilta huomaakkaan. Sain siis ratsastaa loppuun asti, mutta sitten se lähtikin vetämään! Brego teki kaikki esteet ja tehtävät juuri niinkuin pyysin. Sitten laukattiin kohti bankettia, korvat hörössä. Juuri ennen bankettia se pisti jarrut pohjaan ja töks. Brego ihmetteli, että tässä on seinä, ei tästä voi hypätä. Ei kun uusi vauhti ja sain kyllä ratsastaa ihan tosissani, että Brego uskalsi hypätä banketin päälle. Sinnehän se sitten hyppäsikin hirveällä loikalla mutta jatkoi hienosti alashypyn ja kapean talon. Sitten oli enään radasta jäljellä vesi. Vettä ennen oli iso risueste jonka Brego hyppäsi valtavalla loikalla, sitten taas tehtiin äkkistoppi ja kuski olis lentänyt jorpakkoon jos en olisi osannut ennakoida että näin saattaa tapahtua, kun Brego jännittää vesiestettä. Kömmin sitten sieltä kaulalta ja satulan edestä takaisin kyytiin ja taas uusi vauhti ja veteen ja matka jatkui maaliin asti :D Virheitä tuli siis yksi kielto ja yliaikaa.
HUUTOVAROITUS! Videoilla kuuluu kovaa kannustushuutoa, älä särje korviasi ;)
Olin tosi tyytyväinen Breegoon, se hyppäsi tosi hienosti kaikki kapeat ja muut tehtävät. Banketin kiellon ymmärrän, sillä se ei ole harjoitellut niitä niin paljoa. Vesikin vielä jännittää, jonka uskon menevän ohi ajan ja harjoittelun myötä. Virhepisteet eivät haitanneet siis pätkääkään vaan saatiin lähteä hyvillä mielin kotiin. Tuloksellisesti oli tosi huono kisa, mutta nämä kisat meni opettelun piikkiin. Hyvä ja tarpeellinen reissu, opittiin paljon lisää ja Brego sai taas kisakokemusta. Tästä on hyvä jatkaa!
Seuraavat kinkerit ovatkin Ypäjän kisaviikolla 9.6. Jatketaan Bregon kanssa tutustumisluokassa. Dantte jää ikäväkyllä vielä kotiin. Päätin, että kisaviikko tulee sille liian pian koska alunperin luulin että klinikkakäynnistä kisaviikkoon olisi 4 viikkoa, mutta aikaa olikin vain 3 viikkoa joten ne jäävät nyt välistä. Harmittaa, koska kesällä on tosi huonosti kisoja ja heinäkuussa en pääse Ouluun, Niinisaloon enkä edes luultavasti Lapinlahdelle.. Joten ei auta kuin kierrellä kesä sitten koulu- ja estekisoja. Nykarlebyyhyn haluaisin mennä mutta reissu tulisi olemaan todella kallis pitkän matkan takia enkä tiedä onko mulla siihen nyt varaa, joten katsotaan..
Kauhea kun näytän jättiläiseltä kaikki noi turvavarusteet päällä :D Elopainoa +20kg, hah! |
Iloinen kisatiimi, ihana groomi-Elisa mukana!
Best sponsor! |
Hitsi mite hyvi sie kestät siellä selässä vaikka heppa tekis mitä :D
VastaaPoistajaksat olla niin positiivisella mielellä vaikka aina ei meniskää ihan nappiin kaikki :)
Hitsi mite hyvi sie kestät siellä selässä vaikka heppa tekis mitä :D
VastaaPoistajaksat olla niin positiivisella mielellä vaikka aina ei meniskää ihan nappiin kaikki :)
Heh kiitos! :D Joo ei tässä auta masentua, ei oo niin vakavaa varsinkin kun on kokemattomia ja jännittäviä hevosia alla niin on hyväksyttävä se asia ettei niiden kanssa palkintoja heti mennä hakemaan, pitkäjänteistä työtä :)
PoistaEiks tuossa ollu kaks kieltoa, banketti ja vesi? Anteeks jos kysyn tyhmiä, en vaan tiedä mitään kenttäratsastuksesta :)
VastaaPoistaVeteenmenoa ei oltu liputettu esteeksi, joten risun jälkeinen täyspysähdys ei ollut kielto koska se ei pysähtynyt esteen eteen :) Seuraava este oli vasta veden jälkeen!
PoistaSuperhyvin ratsastettu haastavissa tilanteissa! Huh kun tuo maasto oli paha :O
VastaaPoistaKiitos, parhaani yritän :) Mun mielestä maasto oli kiva, mutta tietysti kokemattomille hevosille haastava!
PoistaBloggaatko enää kunnolla? Postauksia tulee vain kisoista nykyään ja vaikka näitä mielellään lukee, niin lukisin myös mieluusti ihan arkitreeneistäkin. Nyt tämä tuntuu olevan enemmänkin kisatulosten päiväkirja.
VastaaPoistaOlet oikeassa että viimeaikoina on tullut vain kisapostauksia. Mun arki on yksinkertaisesti ollut niin kiireistä että olen panostanut kisapostauksien julkaisemiseen, aika ei ole riittänyt tavallisiin postauksiin. Kesällä kyllä koitan panostaa ja päivittää treeneistäkin jos saisi kuvamateriaalia :) Ilman kuvia ei viitsi päivittää. Mutta en halua enkä aijo ottaa paineita tai stressiä tästä bloggaamisesta, loppupeleissä teen tätä omaksi ilokseni :) Kiitos palautteesta.
Poista