Etusivu           Roosa           Amorodio d'Acheronte           Colorado

Kevään ensimmäiset maastoesteet.

perjantai 24. huhtikuuta 2015




Keskiviikkona päästiin Danten ja Breegon kanssa ekaa kertaa hyppäämään maastoesteitä! Olin sopinut treenit Ypäjälle Anna Kärkkäisen kanssa. Liikkeelle lähdettiin aamuvarhain ja 11:30 aloteltiin Danten kanssa. Dantte oli pinkeä kuin viulunkieli, ohi jolkottelevat ravurit pelotti ihan suunnattomasti eikä tuulinen ilma edesauttanut yhtään asiaa. Itsenäinen verryttely meni siis aika lennokkaissa tunnelmissa.


Postauksen kuvat on otettu kännykällä kuvatuista videoista, joten laatu on sen mukainen!

Ansku kutsuu jostain syystä Danttea pieneksi kirahvin poikaseksi?




Kun Anna saapui paikalle, kerroin vähän hevosesta ja siitä että se on suhteellisen kokematon maastoesteillä ja ekaa kertaa mun kanssa maastiksilla. Puhuttiin että jos hypätään harrasteen ja vähän tuttarin esteitä.  Aloitettiin pienistä ja mukavista tukeista ja sitä mukaan edeten isompiin ja isompiin esteisiin ja tehtäviin. Hypättiin derbykentän päädyssä olevista esteistä melkeinpä kaikki esteet, jopa muutama 1* este! Dantte oli ihan liekeissä, kunhan sen sai vain ohjattua oikealle esteelle niin se oli menoa! Ongelma oli enemmänkin saada se pysymään housuissaan ja suorana mun pohkeen ja ohjan välissä. Kierrokset olivat niin kovat että kun olisi pitänyt kävellä niin käveltiin enemmän kahdella jalalla kuin neljällä... Niinpä aina ravailin voltteja kun valmentaja antoi neuvoja seuraavista tehtävistä. Eipä näyttänyt energia loppuvan. 

Kun oltiin hypätty hiekkakentän esteet ja harjoiteltu portaat, siirryttiin isolle vedelle. Epäilin vähän miten Dantte suhtautuisi veteen, mutta sinne se marssi enempiä kyselemättä! Näytti nauttivan hommasta silminnähden. Kun oltiin kävelty ja ravattu muutaman kerran veden läpi, hypättiin ennen vettä muutama este ja sitten laukattiin veteen, siitä jatkaen "saarelle" jonka päällä oli pieni tukkieste ja siitä tuli jatkaa takaisin veteen ja hypätä vedestä pois koivutukkien yli. Dantte suoritti ekalla kerralla tän tehtävän hyvin mielenkiintoisesti. Veteen hypättiin järkyttävällä "mahaplätsi"-loikalla, hyvä kun kuski pysyi kyydissä! Siitä sitten kerättiin itsemme kasaan ja jatkettiin saarelle. Kyllä me esteistä yli päästiin mutta tyyli oli hyvin erikoinen xD Oli monta hetkeä milloin meinasin horjahtaa selästä alas mutta onneksi Dantte oli niin innokas ja rehellinen että jatkoi loppuun asti mukisematta vaikkei ratsastaja ollut ihan ajantasalla! 




Tarviiks tähä sanoo mitää... :DD


En vaan voi sanoin kuvailla kuinka vaikea siellä selässä on pysyä tasapainossa kun se vetää tollaisia loikkia ja mutkia. Se hevonen on niin kapea ja nopea, että suoraan sanottuna siellä ei ole "keskikohtaa" missä istua tai mihin tukeutua. Danten ei tarvitse tehdä kuin pieni sivuttaisliike niin olen jo liikkeestä jäljessä. Tokalla kerralla päästiin tehtävä jo vähän sujuvammin vaikka samanlaisella mahaplätsillä hypättiin veteen ja siitä jatkettiin jalat räpiköiden joka suuntaan ;) Ei jääny epäselväksi tykkäsikö Dantte vedestä! Vesitehtävien jälkeen hypättiin vielä pieni tukki, hauta ja puolikas (kapea) helpon vene. Coff-in tyyppisenä tehtävänä, eikä taaskaan mitään ongelmaa! Anna oli tosi tyytyväinen ja kehui Danttea hirveästi. Rohkea ja rehellinen hevonen, jolle täytyy saada vaan paljon harjotusta ja kokemusta jotta se vähän rauhottuisi.

Mutta maastoesteilläkin tuli huomattua, että mitä isompia esteet olivat ja mitä tiukempia tehtäviä tuli niin sitä parempi ja kuuliaisempi Dantte oli. Sen ratsastettavuus paranee huomattavasti kun esteet kasvaa, pikkutukeilla se yrittää viedä mua kuin märkää rättiä. Sama on rataesteillä, isoimmilla esteillä se on paljon kuuliaisempi ja keskittyneempi. Ei pelottanut vesi, haudat, portaat, trakehnerit, puskaesteet.. Siis ihan älyttömän rohkea hevonen! Oon niin innoissani!

Danten treenien jälkeen käytiin tekemässä vaihto Breegoon. Tietysti tässä välissä loppuverryttelin hyvin ja kävelytettiin Danttea ennenkuin laitettiin se traileriin ja otettiin Brego ulos. Bregokin oli tosi jännittynyt sillä sää oli todella tuulinen ja tuulenpuuskat olivat todella rajuja. Verkassa Brego oli tositosi jännittynyt ja sitkeä, mutta pikkuhiljaa se rupesi rentoutumaan. Se kyyläsi ties mitä kaikkea, jokaista maastoestettä ja valkoisia kylttejä.. Mietin että mitähän tästä tulee, joudunko taistelemaan sen jokaisesta esteestä yli.. Mutta ei! Heti ensimmäisen hypyn jälkeen se oli menoa. Brego pöhisi ja pörisi ja porskutti menemään korvat tötteröllä ihan tosissaan! Ei pelottanut haudat eikä trakehnerit, mitkä ovat monille kokemattomille hevosille usein alkuun jännittäviä. Breego ei ollu moksiskaan. Taidettiin ylittää Breegonkin kanssa muutamat helpon esteet! 





Kaksi kieltoa se teki, ensimmäisen niinsanotulle risuesteelle. Hypättiin siis risuaidan yli, esteen alastulo oli paljon alempana kuin ponnistus ja esteen takana oli nurmea. Ekalla kerralla Brego vain pysähtyi ja oli "mikäs tää tämmönen on". Seuraavalla kerralla ei mitään ongelmaa, hirrrveällä loikalla yli vaan! Yllätyksenä tämä este tulee harrasteeseen, joten vähän mielenkiinnolla odotan miten hevoset hyppää sitä kisoissa, sillä se on optisesti haastava hevoselle ja moni arka hevonen saattaa sille pysähtyä. Toinen ohimeno tuli vedellä kun piti hypätä ne 2 tukkia peräkanaan. Breego ei ihan heti tajunnut, että sen ensimmäisen tukin jälkeen pitäisi mennä vielä takaisin veteen! Breegon mielestä oli paljon järkevämpää jatkaa maata pitkin oikealle. Ei muutakuin uusiksi vaan ja aika paljon sain sitä raipalla ohjata että se jatkoi veteen eikä taas maalle oikealta ohi. Sen jälkeen se tajusikin mikä homman nimi oli ja kolmannella kerralla se olikin Breego joka vei meikäläistä ja näytti miten homma hoidetaan :D Siis ihan uskomaton hevonen! Anna sanoi että tää vaikuttaa olevan sellainen hevonen että kun se ymmärtää ja oppii mitä siltä halutaan niin se ei esteelle pysähdy. 

Tämä este tulee siis harrasteeseen.


Tässä vaiheessa Brego ties jo mitä pitää tehdä ;)


Brego oli tosi sulonen ja oli kyllä ehdottomasti päivän yllättäjä! Pieni puolanpoika veti treenit kuin mikäkin true kenttähevonen! Molemmat pojat olivat kyllä superhienoja ja hyvillä mielin odotetaan Ypäjän vappukisoja jotka ovat siis 2.5. Dantte aloittaa tutustumisluokasta ja Breego harrasteluokasta.

Ansku uskalsi vasta kotiinlähtiessä tunnustaa että oli mokannut Danten treenien videokuvaamisen. Ansku luuli, että juuri silloin kun kamera ei kuvannut niin se kuvaisi ja toisteppäin.. Eli puhelimesta löytyi minuuttitolkulla videota maasta ja taskunpohjasta. Videolle ei saatu taltioitua kun ihan ensimmäiset hypyt hiekkakentältä ja nämä vesiesteen räpiköinnit. Muutama ärräpää tais multa lentää koska harmitti niin paljon ettei saatu videolle kuinka hienosti Dantte hyppäsi vaikeampiakin tehtäviä. Noh, eihän sille mitään voi, vahinkoja sattuu! Onneksi sentään edes jotain saatiin taltioitua! Ja ei se vatutus kauaa kestänyt koska oltiin niin iloisia siitä että molemmat pojat hyppäsivät superhyvin ja yllättivät rohkeudellaan!

Tässä vielä videokooste treeneistä, Dantesta muutama hassu pätkä mitä nyt tuli ja Breegosta sitten kaikki! :)





btw,

Yritettiin kääntää Anskun kanssa Danten nimeä, joka oli aika mielenkiintoista.
Danten virallinen nimihän on Amorodio d'acheronte.

Amor = Rakkaus
Odio = Viha
Acheron = on nimi joidenkin jokien kreikkalaisessa mytologiassa, usein liittyvät alamaailmaan. (Wikipedia).

Eli mitä tästä voi päätellä? Vihan ja rakkauden joki? Koski? Vihan ja rakkauden joet? Mielenkiintoista! Vai voisikohan Amorodio d'acheronte olla joku mytologisen joen nimi? :D Tämän pidemmälle me ei päästy, mitäs te ootte mieltä?

21 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Nämä sun ratsut on niin veikeitä, ihana seurata :) Olet kunnon apina kun pysyt tuolla Danten kyydissä, ja Bregolle teki varmasti hyvää kun oli taitava ja rohkea kuski. Saat olla ylpeä teistä kaikista.
    Kovasti onnea Ypäjän kisoihin!
    T. Karoliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentista :) kommentoit aina niin lämpimästi, mikäli olet sama karoliina. Tulee aina hyvä mieli. Kiitos tsemppiä!

      Poista
    2. Kiva jos kommentit ilahduttaa :) Sinun loistava asenne, taitava ratsastus ja hienot hevoset ilahduttavat meikäläistä näin ruudun takaa, varsinkin nyt kun oma ratsastus on työn, lapsen, talon jne vuoksi jäänyt vähemmälle. Täytyy yrittää joskus osua katsomaan sellaisia kisoja missä te olette.
      -K

      Poista
  2. Nähdään ypäjällä! Me tullaan jännittämään ponin kisoja, tulee myös harrasteeseen. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja tsemppiä myös teille! Nähdään ypäjällä :)

      Poista
  3. Rohkeat kaverit :) Dantten meno näyttää kyllä aika mielenkiintoiselta kyydissä pysymisen kannalta :D Tsemppiä vielä treeniin ja nähdään kisoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siellä ei oo kyllä mitenkään helppo olla, mutta kyl mä päivä päivältä opin pysymään siellä paremmin :D kiitos samoin ja nähdään ypäjällä!

      Poista
  4. Oot roosa niin taitava ja tosi kiva että sait danten sun käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kommentti! Itsekkin olen todella kiitollinen että Dantte on mulla käytössä :)

      Poista
  5. Niin ihanat hevoset sinulla käytössä, ja olet kyllä tosi taitava ja rohkea, saat niiden parhaat puolet esiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, kylläpäs nyt kehuja satelee! Kiitos ihanasta kommentista, olen todella otettu :)

      Poista
  6. Roosa sun uraa on mahtava seurata! Muistan joskus vuosia sitten nähneeni sut Jere-ponisi kanssa kisoissa, sen jälkeen oon kaikkia blogejasi lukenut. Olet hurjan lahjakas ratsastaja, tsemppiä tälle kaudelle! -Saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi, Jeren ponin kanssa kierretyistä kisoistakin on jo aikaa 8 vuotta.. Niin se aika vaan vierii. Kiitos paljon ihanasta ja tsemppaavasta kommentista <3

      Poista
  7. Vitsi teki hyvää katsoa tää video! Oon aivan paiseessa tulevista kenttäkisoista, jotka on hevosen ekat :D Sun hummat menee niin pätevän innokkaasti kaikista ylitse! Hyvää duunia olet niiden kanssa tehnyt, Dantten meno varsinkin näyttää jo siltä, että sen kanssa olet edistynyt muutamassa kuukaudessa valtavasti!
    Käytiin kanssa treenamassa Ypiksellä pari viikkoa sitten, ja pohdin kyllä että mitäköhän mun päässä on mahtanut liikkua kun ilmoitin omistajalle tekeväni hänen kouluhevosestaan kenttähepan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ne menee, rohkeesti vaan ja yrität parhaas! Sitte jos menee mönkään niin lisää harjotusta vaan :) Ei sitä tiiä miten noi pojatkaan siellä kisoissa sitten reagoi, voi olla että menee pupu pöksyyn ;) Kiitos kehuista, Dantte on kyllä tosi kehityskelponen ja kiva hevonen, sitä on ilo treenata!

      Poista
  8. Toi Dante on niin makee �� Näyttää oikein taistelijahepalta joka tekee kaiken kunhan ootte samalla puolella.
    Brego näytti aika flegulta Danten jälkeen vaikka ei tainnu siis olla mutta siinä ei ole samanlaista karismaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onhan Dantella ihan omanlainen karisma ja kääntää kyllä katseet :) Mä kans toivon että se taistelis joskus mun kanssa kisoissa ja oltas hyvä tiimi! Siihen tähdätään! Brego on niin paljon tasasempi eikä niin leijuva vaikka innoissaan sekin oli! :)

      Poista
  9. Vitsit jätkät on ihan liekeissä! Vähän hymyilytti tämä: hevonen aika kokematon maastareilla, aloitettiin harrasteen esteillä ja lopulta sitten 1* este... Tsemppiä Ypäjälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ne oli ihan pätevinä treeneissä ;) Joo arvaa huvittiko muakin.. Tais valmentaja vähän innostua, naurettiinkin valkun kanssa siellä hypätessä että eipäs innostuta liikaa vaikka hevonen onki rohkea ;D Että ehkä me keretään myöhemminkin noita vaativan esteitä reenailla... heh!

      Poista