Etusivu           Roosa           Amorodio d'Acheronte           Colorado

Syysmasennusta ilmassa

torstai 21. marraskuuta 2013

En ole kirjottanut blogiin moneen viikkoon koska ei ole oikein mitään kirjotettavaa. Olen ollut jotenkin tosi väsynyt, mitä on varmasti kaikilla ilmassa kun päivät lyhenee ja illat pimenee. Jotenkin tuntuu että kaikki energia on poissa ja autolla ajaessakin joutuu pitää kaksin käsin ratista kiinni ja tuijottaa tietä kokoajan ettei aja ojaan. Vihaan tätä kylmänkosteaa ilmaa joka pureutuu luihin ja ytimiin, alkusyksy oli niin kaunis ja ihana!

Mun arki on niin täyttä päivää tällä hetkellä, mun pitäis puristaa lopputsemppi koulun kanssa ja en millään meinaa saada itseäni niskasta kiinni. Pari kurssia puuttuu mutta en vaan saa voimaa niiden tekemiseen. Mä tiedän kuinka iso taakka tippuu sitten harteilta kun saan sen koulun päätökseen ja paperit käteen, mulla kuluu nyt niin paljon energiaa pelkästään sen stressaamiseen.

Joten nyt päätin että blogi menee tauolle loppuvuoden ajaksi, ellei mulla tule joku kova hinku kirjoittaa tai jotain tärkeää asiaa. Päätän pistää nyt kaikki mun energiat tohon kouluun jotta voisin lähteä sitten joulunviettoon hyvin mielin ja kevyin hartein. Mä niin haluan valmistua ja päästä tästä taakasta irti, ja minähän onnistun! Sitten kun koulu on kokonaan pois kuvioista niin haluan tehdä blogille kokonaan uuden ulkoasun ja muutenkin uudistaa sivuja ja niin edelleen :)

Lapinlahti CNC* , toukokuu 2013
Löysin nää kuvat vasta nyt googlen kautta :)
Joten niinpä mun seuraavat viikot menee 100% koulun, töiden ja Loren parissa. Lore on pysynyt terveenä, ja tuntuu että se on tässä syksynkin aikana PM:ien jälkeen mennyt taas harppauksen eteenpäin perusratsastuksessa. Päivä päivältä se toimii paremmin istunnalla ja tunteella. Toki niitä päiviä viikkoon mahtuu muutama kun mikään ei tunnu onnistuvan ja kaikki on Loren mielestä perseestä, jopa ne puolipidätteet. Mutta se on Lore, sillä on ollut niitä päiviä aina näiden 4 yhteisen vuoden aikana. Silti kun siinä tilanteessa olet selässä ja yrität saada hevosta rennoksi ja yhteistyöhaluiseksi niin on niin turhauttavaa kun tuntuu että ratsastaa uhmaikäisellä kakaralla jolla on asenneongelma :D

Oltiin Airan valmennuksessa tiistaina ja sinä päivänä Lorella oli juurikin tämä känkkäränkkäpäivä. Ai että se hevonen pisti mut koetukselle. Mikään ei tuntunut onnistuvan ja koko tunti ja energia meni vain siihen että koitin saada hevosen pysymään jonkinlaisesa raamissa ja keskittymään, vaikka meidän piti treenata avotaivutuksia ravissa. Yhdessä vaiheessa tuntia otin Loren seis ja purskahdin itkemään. Tuli sellanen totaalinen turhautuminen että voi V*TTU kun tästä ei tule yhtään mitään vaikka kuinka yritän olla määrätietoinen ja rauhallinen.

Voitte vaan kuvitella miltä tuntuu ratsastaa isoliikkeisellä hevosella joka ei halua tulla tasaiselle tuntumalle kuitenkin ollen todella vahva ja hidas. Ravissa ei ole minkäänlaista rytmiä, puolipidätteet eivät mene läpi, istunta-avut menevät kuuroille korville ja jopa suoraan ravaaminen on todella vaikeaa kun hevonen keskittyy vaan kaikkeen muuhun kuin itse olennaiseen.

Paras kenttänorsu!
(c) Zoomilude
Onneksi sain kasattua itseni siinä tilanteessa enkä MISSÄÄN vaiheessa purkanut turhautumistani hevoseen. Mulla on joskus ollut todella lyhyt pinna ja olen helposti hermostunut ja menettänyt malttini aika nopeastikkin. Loren kanssa mulla on kehittynyt kyllä niiin paljon pidempi pinna ja kärsivällisyys.Olin koko tunnin ajan rauhallinen ja keskityin vaan istumaan tiiviisti ikiliikkuja-tuhatjalkasen hevoseni ympärille ja pyytämään niitä avoja kaikesta riekkumisesta huolimatta.

Aira tsemppasi mua hyvin ja sanoi kuinka paljon ollaan kehitytty keväästä. Keväällä Lore sai yhdellä vedolla mut epätasapainoon ja irti satulasta. Nyt, vaikka se teki mitä tahansa saadakseen mut turhautumaan pysyin tiiviisti satulassa ja hyvässä istunnassa. Se on multa suuri saavutus, sillä Lorella on niin hankalat askellajit istua että jos mun istuntavalmentaja sanoo, että pysyin hyvin kasassa kaikesta huolimatta koko tunnin ajan niin... kai tässä jotain on puolen vuoden aikana tehty oikein!!

Mutta, nyt mun täytyy rientää tallille ratsastamaan Lore ennenkuin meen taas koko loppupäiväksi töihin. Joten pahoittelut nyt teille lukijoille tästä epäaktiivisuudestani :( Toivottavasti ymmärrätte!

Hyvää joulun odotusta kaikille !

11 kommenttia:

  1. Tsemppiä kouluhommiin! Odotellaan maltillisesti, mitä keksitkään kun bloggailun jatkaminen on ajankohtasempaa! :) Hyvää joulun odotusta myös sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! :) Joo uskoisin että kun saan nää koulupaineet pois niin innostun panostamaan taas tähän blogiinkin paremmin.

      Poista
  2. Tsemppiä kouluhommii kans tält suunnalta :') kyl iteki muistaa hyvin ku koulu oli loppumassa ja oli mm. paljo päättötöitä et kuinka paljo se stressas ja sit kuitenki kuvioissa oli koira ja hevonen. Kyl se siitä (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on kyllä tosi ressaavaaa.. Varsinkin kun on duuni ja hevonen ja poikaystävä ja yrittäs vielä omasta itestäki huolehtia ja kuntoilla. Ei oo heleppoo :D kiitos!

      Poista
  3. Tsemppiä, kyllä se siitä! Itsellä oli sama juttu, olin aivan poikki ja olisin halunnut nukkua vaan koko ajan. Poikaystävä osti minulle tosi vahvaa D-vitamiinia (40mg, eli 400 % päivän saantisuosituksesta), eikä muuten väsytä enää! Ihana tunne, kun jaksaa koko päivän ja vielä illallakin puuhata jotain. Suosittelen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rupeenpas siis napsimaan porukoitteni D-vitamiineja urakalla ;D Kiitos!

      Poista
  4. ootko laihtunut? jotenkin näytät paljon laihemmalta? :D en tarkota, että läski oisit ollutkaan, mut nii XD
    ja ootte kyl mahtava pari Loren kans :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi 2 ekaa kuvaa on toukokuulta ja toi kolmas on elokuulta. Kyllä mä oon laihtunut 25kg siitä mitä oon isoimmillani ollut, mutta en kyllä nyt viimeaikoina ole erityisemmin laihtunut.. pikemminkin vähän lihonut takaisin, eh! Mustat housut hoikistaa ;) Kiitos!

      Poista
  5. Kaisalle tuosta D-vitamiinista, että meillä vedetään 150-200 mikroa päivässä :) Tsemppiä kauheesti koulun kanssa loppurutistukseen ja Loren kanssa treenaamiseen :)

    VastaaPoista
  6. Blogissani on haaste sinulle!

    zuvinelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista