Onnistumisia ja epäonnea SM:eissä.

Taitaa olla taas suuret pahoittelut paikallaan, siitä etten ole päivittänyt taas pitkään aikaan... Anteeksi :/ Väkisinkin mietin kannattaako mun tätä bloggaamista jatkaa kun en pysty vakituisesti päivittämään. No, saa nähdä.

Nyt yön pikkutunteina kun en saa unta, ja päässä pyörii niin paljon ajatuksia, ajattelin tulla kirjoittamaan nyt niistä SM-kisoista tänne. Kisat oli ihan mahtava kokemus, koettiin vklp:n aikana tunteita laidasta laitaan. Ilon ja onnistumisen tunteita, suuria pettymyksen tunteita ja muutamat kyyneleetkin.

Varautukaa nyt mun blogihistorian pisimpään ja tarkimpaan kisakertomukseen ikinä! Kuulin, että ht-netissä oltiin hirveesti pohdittu mitä meille oli maastossa käynyt ja miksi. Tässä nyt siis minun versioni koko kisoista, olkaa hyvät!

Lauantaina oli koulu- ja estekoe. Lore oli aika jännittynyt verryttelyssä enkä millään meinannut saada selkää ylös ja hevosta rehellisesti avuille. Meinasin itse myös ruveta panikoimaan pitkästä aikaa suuren jännityksen johdosta. Mieleen tulvi samoja tuntemuksia mitä koin viime kaudella joka kisan koulukokeessa. "Ei tästä tule mitään, kaikki menee pieleen, tää on ihan kamalaa, miksi yrittää..". Onneksi tukipilarini Janette ja Marjo ottivat "ohjat käteen" ja pistivät mut töihin ja keskittymään. Meno parani ja sitten pitikin jo lähteä valmistautumaan. Jännitys oli suuri, sillä verkka ei mennyt ihan putkeen ja kuitenkin kyseessä oli SM-kisat.

Päästessäni kouluaitojen sisään Lore ryhdistäytyi. Ihankuin se olisi TAAS tiennyt että nyt on tosi kyseessä! Puhuin sille rataa kiertäessä, että nyt näytetään mitä me osataan!  Ja niinhän me näytettiin!! Lore teki hienon kouluradan. Se oli kyllä turhan vahva ja jännittynyt, mutta kuitenkin kuuliainen ja nöyrä, keskittynyt. Silti onnituin taas vaihtamaan laukan yhdessä kohtaa... Laukkarike oli ihan täysin kuskin moka, kun jäin vaan matkustelemaan. Myönnettäköön, etten ollut rataan kovin tyytyväinen sieltä poistuessa. Rike harmitti hirveästi, se oli taas niin typerä ja turha virhe!! Muuten olin kyllä tyytyväinen, ja taisi tuomaritkin tykätä!

Saatiin ohjelmasta 64,35%!! Oltiin koko luokassa 2. sijalla ja SM:eissä ekana koulun jälkeen!! WTF?! Mitä täällä tapahtuu?! Muistan kun viimekaudella se koulu oli niin ylitsepääsemättömän vaikeaa ja miltein aina oltiin tuloslistojen hännillä koulukokeen jälkeen. Tämä siis jo oli itsessään voitto meille! Selkeesti ollaan menossa oikeaan suuntaan ja kehitystä on tapahtunut.


Mun kamerasta loppui muistikortin tila, niin jäi laukkaosuus kuvaamatta, harmi :/

Estekokeeseen siirtyessä en siis tiennyt koulutuloksia, enkä halunnut tietää. Kävelimme radan valmentajani Marjon kanssa tarkasti. Halusin onnistua, halusin puhtaan radan, sillä emme olleet saaneet pitkään aikaan puhdasta rataa Loren kanssa. Sitten vaan verkkaan ja koitettiin saada Lorea hereille tekemällä hyppyjen jälkeen pysähdyksiä ja siirtymisiä. Siitä sitten radalle mars ja onnenpotku perseelle! Estekokeen korkeus oli siis 115cm. Kyllä, en ole ikinä hypännyt kys. korkeutta estekisoissa. Ollaan menty vaan 110cm eikä yhtäkään puhtaasti.

hyvin nousee, vaikka tulikin ihan pohjaan!

ja viimenen este puhtaasti!!

En muista milloin viimeksi olisin ollut NIIN keskittynyt kuin tällä kyseisellä esteradalla. Ratsastin niin tarkasti kuin vaan suinkin pystyin ja toivon sen riittävän. Lorekin skarppasi ihan uskomattoman hyvin ja sieltä se tuli, puhdas rata!!!! Ensimmäinen 115cm, ensimmäinen 1* ja puhdas estekoe! JEA!! Ikäväkyllä olin liian hidas ja sain sitten 5 aikavirhettä.. Mutta se ei mieltä latistanut paljoa, kun olin niin onnellinen siitä ettei yhtäkään puomia pudonnut. Hieno Lore<3 Aikavirheiden takia sitten tipahdettiin hopealle väliaikatuloksissa.



Olin ihan uskomattoman onnellinen näiden 2 osakokeen tuloksista. Lore ylitti odotukseni, ylitin itse odotukseni. Jo näiden 2 osakokeen onnistumiset on jo suuri saavutus meille :)

Sitten koitti sunnuntai. Sääennusteet olivat järkyttävät. 98% vettä ja ukkosmyrsky. Niimpä niin, aivan ihanteelliset olosuhteet startata ensimmäinen 1*. Maastorata oli jo tarpeeksi haastava, koska se oli SM-rata. Vielä siihen päälle kaatosade vaakatasossa ja liukas pohja, siinähän sitä oltiin. Kisajärjestäjä päätti kuitenkin pitää maastokokeet normaalisti, joten ei auttanut kun mennä.

 Näistä kuvista käy aika hyvin ilmi, kuinka paljon sitä vettä tuli.. (c) Emmi Eskelinen

Lore oli verkassa hyvä, pirteä ja keskittynyt. Se osasi itse varoa liukasta pohjaa ja oli hyvin tasapainossa. Fiilis oli ihan hyvä vaikka sää oli suoraan sanottuna aivan perseestä. Verkka sujui hyvin, ja siirryin valmistautumaan ja Marjo lähti kävelemään lähemmäs maastorataa nähdäkseen mahdollisimman paljon. Saadessamme käskyn ratsasta, Lore nousi tyypillisesti taas takajaloilleen ja ampaisi siitä matkaan. Se on muuten huvittavaa, että se on omaksunut tollaisen oman lähtötyylin.. Luuleekohan se saavansa paremmin vauhtia kun se lähtee takajaloiltaan... :D

Koko alkurata meni mielettömän hyvin, vaikka vettä tuli ihan jumalattoman paljon juuri mun suorituksen aikana! En nähnyt hyvin eteeni, sillä tunne oli kuin olisin työntänyt kasvot suihkun alle. Jouduin välillä irroittamaan toisen käden ohjista ja pyyhkimään silmiäni nähdäkseni jotain!! Ensimmäiset 8 estettä meni hyvin ja ilman ongelmia, sitten lähestyttiin vedelle, Lore yllättäen kyyläsi vettä (se näytti varmasti erillaiselta kun siihen satoi vettä kaatamalla) ja hidasti todella paljon. Videolta se ei juurikaan näy niin radikaalisti, mutta sain toden teolla puskea sen veteen, ja vauhti jäi liian hitaaksi, sillä edessä oli ylöshyppy-innari vedestä pois. Ryssin sitten lähestymisen ihan totaalisesti ja Lore tuli sen yhdellä askeleella ylös ja etjalat otti osumaa tukkiin...

(c) Emmi Eskelinen

Hypystä selvittyämme kiitin hevosta paljon ja tsemppasin sitä jatkamaan. Kaikki tuntui olevan vielä ihan ok, vaikka kyseisessä rytäkässä meidän martingaali hajosi. En kuitenkaan huomannut sitä vaan jatkoin rataa. Tuntuma tuntui kyllä vähän oudolta, mutta Lore innokkaasti ja rehellisesti hyppäsi seuraavat esteet ja vaativan ylämäki-tehtävänkin, missä hypättiin 4 estettä sarjana. Tämän jälkeen huomasin että jarrut oli ihan hukassa ja tuntuma todella huono. Taistelijana ja keskittyneenä kuitenkin suuntasin aina seuraavalle ja seuraavalle esteelle. Kiltisti Lore hyppäsi kaikki kunnes tuli kapea tynnyrieste alamäkeen. Siinä se ohjaus sitten petti ja pyyhkästiin siitä ohi. Lore ei tullut alamäessä kiinni kun se sai nostettua päätä liikaa ylös martingaalin hajoamisen takia. Tuntuma oli epätasainen ja siksi se pääsi ohi. Olin ihan ihmeissäni, en vieläkään tajunnut martingaalin olevan hajalla.

Suutahdin hevoselle ja lähestyin tynnyrille uudestaan. Tällä kertaa pääsimme yli mutta Lore meni seuraavastakin esteestä ohi joka oli 4 askeleen päässä tynnyrin jälkeen. Olin aivan ihmeissäni. Karjuen lähestyin taas uudestaan tälle kapealle laatikko esteelle ja siitäkin päästiin sitten yli. Tässä äskeisessä tilanteessa hevonen tuntui olevan ihan "tiltissä" ja hämillään itsekkin tapahtuneesta. Tämän jälkeen se sai kuitenkin itseluottamuksen takaisin ja jatkoi hienosti seuraavat 5 estettä. Oltiin jo melkein loppusuoralla ja lähestyin tokavikaa estettä, isoa trakehneria joka oli rakennettu peltojen välisen ojan päälle. Katsahdin kelloa, ja siinä sitten huomasin sen. Martingaali roikkui pitkin pituuttaan hevosen etujalkojen välissä. Tämän huomattuani otin hevosen raviin ja keskeytin välittömästi.

(c) Emmi Eskelinen

Luulin tässä vaiheessa vielä että martingaali oli juuri hajonnut. En tiennyt sen olleen auki miltein koko radan ajan!! Valmentajani juoksi irroittamaan martingaalin ja siirryin siitä sitten loppuverkkaamaan hevosta. Pettymys oli suuri. Olin niin vihainen, surullinen. Ainoa tavoitteeni oli päästä maaliin, enkä päässyt. Epäonnistuminen tuntui vielä pahemmalta sen takia, että lauantai oli mennyt niin hyvin ja olin mitallissa kiinni.


Heh, tukijoukot hengessä mukana.. :D

Kun me tultiin Loren kanssa traikkualueelle ja tukijoukkoni tulivat paikalle, sain kuulla martingaalin olleen auki koko radan. Olin ihan kauhuissani, mikä tuuri meillä oli ettei se jäänyt mihinkään esteeseen kiinni. Siitä olisi tullut pahaa jälkeä.. Olin vihainen itselleni, etten huomannut martingaalin hajoamista ajoissa. Mutta samalla tajusin että ohimenot johtui juurikin siitä, että en saanut pidätteitä läpi ja tasaista tuntumaa lähestyttäessä kapeille esteille, ja vielä alamäkeen. 1+1=2. Asiat alkoi seljetä eikä ne ohimenot niinkään enään harmittaneet, vaan itse martingaalin hajoaminen.

Elisa talutti Lorea pitkään maneesissa, sillä aikaa me käytiin syömässä buffetissa Marjon, mun vanhempien ja kavereiden kanssa. Käytiin vähän tapahtunutta läpi ja sain paljon tsemppejä kaikilta. Ei se maailma siihen kaadu, vaikka se siltä silloin tuntuikin. Kieltämättä kyllä silloin oli itkussa pidättelemistä. Ennenkuin laitettiin heppa koppiin, juttelin vielä kavereiden kanssa maneesissa ja kerroin tapahtuneesta. Toimittajakin tuli jututtamaan hevosurheilua ja keski-uusimaata varten. Lehdessä kyllä luki virheellisesti, että olisin estekokeessa ottanut yhden puomin alas ja olisin muka voittanut SM-kultaa viimevuonna, faktat hallussa ja sitärataa! 

Onnittelin mitallisteja ja kävin hurraamassa heille palkintojenjaossa. Olin aidosti onnellinen heidän puolestaan, he kyllä ovat ehdottomasti mitallinsa ansainneet :) Mutta olisi se mitalli tännekkin kelvannut ;>

Tästä syystä en heti tullut kisoista kirjoittamaan, sillä olen tässä parin viikon aikana selvitellyt vähän fiiliksiä näistä, ja oon ollut muutenkin todella kiireinen. Mulle kun tää blogin kirjottaminen ei oo ihan läpihuutojuttu. Tarviin siihen oman rauhan ja ajatukset kasaan :) Huh, tulipa tästä kauhia stoori, hatunnosto teille jotka luitte kokonaan!

Kiitos ihan tajuttomasti mun valmentajalle Marjo Pajulahti-Kiiskiselle! Marjo oli mun tukena koko kisojen ajan ja on valmentanut mua jo monia vuosia! Kiitos myös Janetelle, joka on auttanut mua paljon koulutyöskentelyssä, kun mulla ei ole ollut varaa käydä kouluvalmennuksissa. Kiitos mun ihanille ystäville ja supergroomi Elisalle, että te kaikki jaksoitte katsella mun kiukuttelua jännityksissäni (anteeks :< ) Kiitos myös hurjasti kuvista Emmille ja Heidille!!

Ja pakko vielä taas miljoonannen kerran hehkuttaa, että kyllä toi hevonen on vaan ihan yks miljoonasta. Se antoi noissa kisoissa 100% kaikkensa!!! Oon kyllä onnenmyyrä kun tämmösen helmen omistan<3

Niin, no, mutta tällä kertaa kävi näin, aina ei voi onnistua. Mutta hirveän suuri kokemus takana ja niinkuin Marjo mulle sanoi:

Eikun leuka rintaan ja kohti uusia kisoja, ylämäkeen!!