Dodiin aattelin nyt sitten vastata osaan näihin kysymyksiin. Kaikkiin en kerkeä nyt vastaamaan, joten tulee vielä part. 2. Joihinkin kysymyksiin vastasin vähän pitkästi, mutta koin sen tarpeelliseksi. Eihän tässä muuten olis mitään järkeä tässä kysmyspostauksessa!
Millä talleilla sun hevoset ovat asuneet kautta aikojen?
Ensimmäinen hevoseni/ponini Jere, muutti minulle tullessaan Kannikon tallille. Viihdyimme siellä muutaman kuukauden jonka jälkeen Jere muutti Korpisen tallille ja siellä se olikin loppu ajan mitä se minulla oli.
Lupu on asunut suurimman osan ajasta Sakun tallilla, mutta saatiin 2009 kesällä paikka Enjalan tallilta, niin muutettiin sinne sitten. Sieltä lupu muutti sitten uuteen kotiin.
Kun ostin Loren, vein sen taas Sakun tallille, ja siellä me oltiin 9kk, jonka jälkeen muutettiin pienellä porukalla vuokratalliin. Puitteet olivat huonommat, mutta näin saatoin olla varma että hevonen on hyvässä hoidossa (kokopäivätarhaus isoissa tarhoissa, kuivaheinä 4krt päivässä, rauhallinen talli). Loren silloinen diagnosoitu lievä vatsahaava paranikin sitten tuolla tallilla. Tällä tallilla oltiin 10kk. Talli sijaitsi Tuulen tallin vieressä jossa käytiin sitten maneesilla ja kentällä ratsastamassa.
Heinäkuun lopulla samainen porukka muutti uuteen paikkaan. Nykullan tallille Sipooseen. Siellä on maneesi, iso kenttä, laitumet, hiekkatarhat, upea talli, mahtavat maastot! Kaikki upeat puitteet. Tällä tallilla Lorella on oma iso laidun ja kuiva hiekkatarha. Joka on hyvä rivi- ja vatsahaavaherkälle. Tähän asti ollaan viihdytty paremmin kuin hyvin täällä, ja toivottavasti viihdytään jatkossakin! Oho, tulipa pitkä vastaus :S
Miten pitkää oot ratsastanu?
Jos en hirveen väärin muista niin aloitin 10 vuotiaana, eli 8v.
Oletko omistanut ponin ? Mitä luokkia kisasit sillä / millä tasolla ? Kerro siitä
Tähän saat vastauksen seuraavasta kolmesta kysymyksestä.
Monta heppaa sulla on ollu?
Jere, Lupu ja nyt Lore :)
Ja millon sait ekan hevosesi?
Vuonna 2006 toukokuussa sain Jeren.
Kuinka pitkää oot kisannut?
Aloitin kiertämään Jeren kanssa seurakisoja vuonna 2007 harrastemielessä, otin myös muutaman ensimmäisen aluestartin tuolloin. Kisattiin luokkia 70-90cm. Valmentautuminen ei ollut vakituista enkä kisannut mitenkään voitontahtoisesti. 2008 lupun saatuani kisahimo kasvoi ja rupesin ottamaan kisaamisen vakavemmin ja nousin aluetasolle. Ihan kunnon täysiä kilpailukausia olen kilpaillut vasta Loren kanssa 2 kautta :)
Mikä on korkein luokka missä oot menny (ratana) ?
110cm esteillä ja kansallista helppoa kentässä.
Miten päädyit hevosenvalinta tilanteessa juuri Loreen?
Jaa-a. En tiedä miten perustelisin. Se vaan vastasi kaikkea mitä hain silloin. Se oli iso, kokenut kisaaja, rehellinen, herkkä, sopivasti kuumuva. Harmittavan usein isot hevoset ovat todella tönkköjä ja hitaita, siksi ehkä Lore erottui joukosta näppäryydellään. Sen silmistä paistoi nöyryys ja kiltteys. Jotenkin tunsin vaan koeratsastuksessa että tämä, tämä se on mun hevonen, vaikka kokeilin Loren lisäksi kymmeniä muita hevosia :) Enkä ole katunut hetkeäkään!!!
Kuka sun omista hevosista on ollut haastavin ratsastaa?
No nyt täytyy kyllä sanoa että jokaisessa on ollut omat haasteensa. Jere oli äärettömän rehellinen hypätessä ja maastossa, niinkuin moni varmaan muistaa jo silloin jo seurasi meidän menoa. Se hyppäsi aina, jos ei yli niin läpi. Mutta se oli sileällä hankala. Todella vahva, menevä, MALTTAMATON. En ikinä saanut sitä koulukisoissa kävelemään, se sipsutti sellasta käyntiravia ja saatini käynnistä aina kakkoset..
Lupu opetti mulle paljon perusratsastusta. Se oli herkkä, kuuma ja kapea hevonen. Se oli aluksi todella epätasainen edestä sileällä. Aluksi ratsastukseni oli tasoa "pidän ulko-ohjan tuella ja otan pidätteitä sisäohjasta ja pohkeet irti". Luulin että se oli oikeaa ratsastusta, vaikka se oli kaukana siitä! Lupun kanssa rupesin ekaa kertaa valmentautumaan vakituisesti koulussa ja mun oli vaan pakko oppia ratsastamaan pohkeilla, istunnalla ja käsi vakaana. Lupu oli myös hankala esteillä. Yksi maineikas valmentaja kerran sanoi että se hevonen on kuin ketsuppipullo tai saippuapala. Se oli vaikea pitää ohjan ja pohkeen välissä varsinkin hypätessä. Se saattoi milloin vaan luiskahtaa jostakin rakosesta pois avuilta. Nykyään Lupuhan on tosi hieno ja hyvin ratsastettu kouluheppa Jenny Kaasisella Pornaisissa :)
Ja Lore. Lortto on näistä kolmesta parhaiten perusratsastettu ja hypätty. Siitä huomaa että se on ollut ammattilaisen ratsu Saksassa. Se osaa temput ja osaa mennä oikeinäpäin. Joskus jopa vähän vitsailen hevosta näsäviisaaksi hypätessä. Se haluaisi tehdä omia päätöksiä ja ennakoi reittivalintoja oman kokemuksen pohjalta. Välillä tulee tilanteita "eijei, ei sitä estettä, kun tämä este!!". Hevonen on todella rehellinen ja luottavainen hypätessä, mutta sitten kun esteet nousee niin se ei kyllä hyppää yksin. Ratsastajan pitää olla ajantasalla ja jalat ja ohjat tuntumalla. Tätä hevosta ei vaan jätetä yksin, mutta kun ratsastaja on ajan tasalla se kyllä tekee kaikkensa! Sileällä Lore on tositositosi haastava saada rehellisesti työskentelemään. Se kyllä menee kaula kaarella kun ottaa ohjat käteen, mutta se, että saa takajalat ja selän töihin, on monen mutkan takana!! :D
Ensi kauden tavoitteet sulla ja Lorella ?
Jos kaikki menee hyvin niin olisi tarkoitus mennä alkukaudesta vielä Helppoa ja sitten kokeilla Vaativaa. Jos meno menee hyvin sillä tasolla niin Nuorten Suomenmestaruudet olis semmonen tavotekisa :) Esteillä varmaan sitä 120cm. Mutta ikinä ei voi tietää..
Meinaatko joku vuosi HIHS:iin Loren kanssa ?
Niin kauan kun kisataan kenttään niin HIHS ei ole oikein meitä varten. Siellä on kuitenkin vain esteluokkia. Mutta jos joskus siirrytään kokonaan esteille niin varmaan joku Amateur tour tyyppinen kisa voi olla mahdollinen. Mutta KV-kisaluokkiin tuskin osallistutaan ikinä, tai no, niinkun olen jo sanonut niin eihän sitä tiedä.
Keräätkö Lorelle jotakin väriä ?
En. En ole ikinä oikeen ollut mikään tekstiili/merkki/väri harrastaja. Kenttäkisojen maasto-osuudella meillä on kyllä oranssia ja sinistä, mutta en kyllä muuten kiinnitä huomiota väreihin tai varusteiden mätsäämiseen..
Meinaatko myydä Loren joskus ?
En ainakaan tällä hetkellä. Mutta elämä voi aina yllättää ja tilanteet muuttua joten en voi sanoa etten myisi hevosta ikinä.
Mikä on Loren paras puoli ?
Siinä on niin monta hyvää puolta, että jos rupean niitä listaamaan niin ette ikinä jaksa lukea sitä loppuun. Se on vaan mun iso karvanalle<3 Se on tositositosi kiltti käsitellä. Se melkein nukkuu kun sitä harjaa ja laittaa varusteita. Mutta siitä huolimatta se on ratsastaessa menevä ja herkkä, eikä mikään laiskamato jäykkäkanki rahtilaiva, niinkuin aika moni iso hevonen on. Se vaan on niin järkevä hevonen kun voi vaan olla, ei säiky turhia ja on varma maastossa yms. Siltikään se ei ole tylsä ja silläkin on vauhdikkaita juttuja.
Entä huonoin ?
Hmm.. Sillä on tapana hyppiä tarhasta pois :D Varsinkin jos se on lomalla ja energiaa on kerääntynyt. Edellisellä tallilla se juoksutti usein tallintyöntekijöitä ja mua kun se kävi vähän pikavisiiteillä muissa tarhoissa...
Ja sitten kouluratsastuksessa sillä on vähän lyhyt pinna. Sillä menee herppa melkeen heti ja sitten kiukututtaa. Ei oikein oo malttia työskennellä pitkään. Hevosessa on valtava määtä potentiaalia kouluunkin jos se vaan jaksaisi hyödyntää sitä!
SAITKO NE LIPUT SINNE HIHSSIIN ?
Sain!!! Kiitos teille jotka äänestivät! Oli ihan huippu viikonloppu! :)
Jos et ratsastaisi, mitä harrastaisit?
En kyllä osaa sanoa... Varmaan jotain tanssia tai koira-agilityä tms.
Onko lore se unelmien hevonen?
On :)
Jaaa tähän päätän tämänkertaisen vastauspostauksen! Vastailen heti loppuihin kysymyksiin kun kerkeän! :) Kiitos HURJASTA kysymysmäärästä!
silloin kun Jere muutti kannikon tallille niin viihdyittekö siellä hyvin ? oliko mukavat tilat ? lore on kyllä todella hieno kilpahevonen :)
VastaaPoista