Etusivu           Roosa           Amorodio d'Acheronte           Colorado

Loma tuli, loma meni

torstai 16. elokuuta 2012

Jooh, näinhän siinä kävi. Täällä taas istutaan koulun penkillä. Kesäloma meni ihan hujauksessa ja tuntuu etten kerennyt tekemään yhtään mitään. Heinäkuu meni aika kiireisessä meiningissä ja koitin saada kesästä kaiken irti mitä kerkesin, joten siksi en ole tänne blogiin oikeen kirjoitellut. Sori, taas.

Lore voi hyvin, ei olla hirveesti kierretty kisoja kun mun rahatilanne on todella kehno. Mennään sinne minne on varaa mennä. Jouduin jättämään mm. Lapinlahden kisat väliin, kun jo matka- ja majoituskuluihin menisi useita satoja euroja, puhumattakaan kisamaksuista..
Oltiin 14-15.7 Niinisalossa kisoissa. Tarkoitus oli mennä 1*, mutta me ei päästykkään treenaamaan sinne ennen kisoja, joten en viitsinyt kaivaa verta nenästä ja mennä ilman reeniä sitä, joten meninkin sitten helpon. Niinisalossa on aika erikoiset vesitehtävät vaativassa, ja järvi on muutenkin aika jännä käsite Lorelle, joten varsinkin epäonnistuneiden SM-kisojen jälkeen en halunnut toista mahdollisesti huonoa kokemusta perään :)


Kisat meni ihan penkin alle koulu- ja estekokeen osalta. Huono varuste-epäonni jatkui ja juuri ennen koulustarttia turpahihna katkesi. En ymmärrä!! Tarkistettiin vielä kaikki varusteet huolella Millan kanssa niitä putsatessamme, eikä niissä ollut mitään vikaa! Mutta sieltä oli joku sauma ratkennut välistä ja koko turparemmi petti. Ei sitten keretty vaihtaa suitsia kun olin jo kiertämässä rataa joten tein koulukokeen rikkinäisillä suitsilla. Siitä voikin arvata ettei se mennyt kauheen hyvin. Lore otti ihan hirveesti kipinää löysästä ja heiluvasta turpahihnasta, joten rata oli täynnä rikkeitä ja tuntuma oli tosi epätasainen. Huokaus ja pettymys.

Estekokeessa Lore oli tosi väsynyt ja ratsastaja oli myös ihan jossain muualla, 2 puomia alas, toinen oli mun virhe, ryssin täysin lähestymisen sarjalle, ja toinen tuli vikalta esteeltä, Lore ei vaan nostanut tarpeeksi terävästi kinttujaan.

Maastokoe onneksi meni sitten tosi hyvin ja hyvällä fiiliksellä. Oli kiva huomata ettei Lorella ollu jääny mitään hampaankoloon Keravalta, vaan tukka putkella se meni innoissaan Niinisalon metsissä virheettömällä suorituksella :) JEA! Sitä me tultiinkin hakemaan, hyvää ja helppoa maastorataa epäonnistumisen jälkeen. Reissussa oli muuten ihan älyttömän hauskaa. Jutut välillä oli tosi levottomia ja naurua riitti! Milla oli ihan paras matkaseuralainen ja groomi.


Ollaan paljon treenailtu kotona ja koulutyöskentely vaan kehittyy ja kehittyy. Tuntuu että ollaan menty taas harppaus eteenpäin, ja jos saatas meno näyttämään samalta kouluradalla kuin kotona, pisteet olisi varmasti tosi hyviä! Mutta siihen on vielä matkaa :)

Käytiin myös Niinisalossa treenaamassa 1.8 keskiviikkona. Halusin käydä harjottelemassa noita 1* tehtäviä siellä. Yllätykseksi Lore meni ihan superhyvin!  Yritin tässä kirjottaa että miten ne meni mutta tää blogger heittää sen tekstikohdan siansaksaksi... että jää nyt sitten kertomatta :D Mitä hemmettiä! Mut kaikki meni hyvin ja silleen, saatiin paljon varmuutta tulevaa Keravan CNC1* kisaa varten.

Tää nyt oli tämmönen välipäivitys, oltiin myös 11-12.8 Keravalla yrittämässä uudestaan CNC1*. Niistä mä tulinkin tänne blogiin kirjoittamaan, mutta ajattelin aluksi kertoa mitä kaikkea tässä välissä ollaan tehty! Seuraavassa postauksessa kerron Keravan kisoista kuvineen ja videoineen ;)

Tässä pätkä Niinisalon maastokokeesta, otin videon facebookista, en tiedä näkyykö. Laitoin kyllä sen asetuksista julkiseksi, toivottavasti toimii!

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus ;) mut video ei toimi ainakaan mulla :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elpa, voi harmi :( Onko sulla facebookissa käyttäjää? Se toimii varmaan sillon kun on facebookkiin kirjautunut sisään samalla selaimella.

      Poista
  2. Pakko nyt kysyä, että mitä nuo 1* CNC1* tarkoittaa? Oon ihan pihalla kenttäratsastuksesta :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1* ja Vaativa B on sama asia, eli siis luokka/taso kenttäratsastuksessa. CNC tarkoittaa kansallista tasoa, eli CNC1* on sama kuin kansallinen Vaativa B :)

      Poista
    2. Nii ja lisään vielä että itekki oon vähän pihalla noisa jutuista. Mut tiiän sen et CNC tarkottaa kansallista kilpailua :D

      Poista
  3. Sulla on kiva blogi, liityin lukijaks, koska itse tarkoitus ruveta tulevaisuudessa kenttäratsastajaksi!:) Jos kiinnostaa seurailla 4-vuotiaasta lahjakkaasta hevosesta kertovaa blogia, käy katsomassa www.caballossalina.blogspot.com.

    VastaaPoista