Etusivu           Roosa           Amorodio d'Acheronte           Colorado

Keravan CNC1*

perjantai 24. elokuuta 2012

TÄYSIII! (c) Emmi Eskelinen
  Noniin, "hieman" viiveellä kerron teille vihdoin ja viimein Keravan kenttäkisoista, jotka oli siis 11-12.8. Niinkuin olette luultavasti lukeneet, yritin ensimmäistä kertaa CNC1* Keravalla kesäkuussa Nuorten Suomenmestaruuksissa. Jouduttiin keskeyttämään hajonneen martingaalin takia, joka ärsytti aivan suunnattomasti. Tämän jälkeen kävin heinäkuussa hyppäämässä Niinisalossa helpon, jotta saataisiin vähän kivaa ja helppoa fiilistä maastoon.

12.8 odotti sitten uusi yritys startata vaativaa. Koulukoe meni ihan hyvin, ei tullu mitään rikkeitä, ja suoritus oli tasainen ja siisti. Saatiin tosi hyvät prosentit, 66% ja rapiat^^ Olin pisteistä todella yllättynyt, sillä mielestäni Lore oli hieman löysä ja selätön radan ajan. Mutta hyvä tietää, että kun saadaan hevonen vielä terävemmäksi ja selkä mukaan niin pisteet voi olla ihan huiput!! Saatiin paljon kaseja, mm. väistöistä, jotka oli vielä viimekaudella ja talvella todella todella vaikeita meille! Nyt ne sujuu kuin vettä vaan :) myös alku ja lopputervehdykset olivat 8, ja joistakin laukkaosuuksista tuli pari kasia. Ei tässä voi olla muutakuin tyytyväinen!! Eli koulukokeen jälkeen oltiin sijalla 4.

Leivonmäentien ylitys (c) Emmi Eskelinen
Estekoe ei sitten mennytkään niin hyvin. Rata oli lähes samanalinen kuin nuorten SM:eissä, paitsi että siihen oli lisätty 2 estettä mukaan. Heti ensimmäisen esteen jälkeen oli suhteutettu linja okserille. Ja sitten oli lisätty yhteen väliin trippeli. Meillä tuli 2 puomia alas. Toiselle oli lähestyminen tiukasta kaarteesta, jossa Lore ei vaan pysynyt kasassa, se vähän vastusteli pidätteitä joten puomi tipahti etujaloilla alas. Toinen pudotus tuli viimeiseltä esteeltä, kun otin pidätteen kaarteessa ja hevonen olikin liikaa taakse siitä, joten jouduin ratsastamaan eteen pienellä paineella ja puomi kolahti ihan kunnolla alas etujaloilla. Vaikka molemmilla esteillä ponnistuspaikat olivat hyvät, mutta näin tarkka se Lore on :D En saa tehdä _mitään_ virheitä että puomit pysyvät ylhäällä. Mutta ainakin tässä oppii ratsastamaan jossei muuta!! Lisäksi sain vielä 3 aikavirhettä, joten estekokeen jälkeen tuli -11vp. Tipuimme sijoilta ja olimme ennen maastokoetta sijalla 8.

Tässä välissä vein Loren kotitallille lepäämään, meidän tallille ajaa Keravan ratsastuskoululta n. 20min. Sitten kun Lore jäi tallille käytiin Elisan kanssa syömässä ja tankkaamassa ja kävelemässä maastorata vielä kertaalleen. Olin edeltävänä päivänä käynyt kävelemässä sen 2 kertaan kun lauantaina oli jo alueluokat ja SM-luokkien 2 ensimmäistä osakoetta. Tämän jälkeen haettiin Lore takaisin ja ajeltiin kisapaikalle maastokoetta varten.

Maastokoe oli vaikea, mielestäni vaikeampi kuin SM-rata kesäkuussa. Se oli todellakin rakennettu loppukauden radaksi, ja tehtävää riitti. Vesitehtävät oli tällä kertaa tosi haastavat, ja tällä kertaa oli myös coff-in mukana,  vielä niin, että sitä ennen oli se meille kohtalokas kapea tynnyri, ja siitä 90 asteen mutka coff-inille. Ei morjens, olin ihan kauhuissani :D Hoin kaikille että jos tästä selviän maaliin olen voittaja!

(c) Emmi Eskelinen
No ei aikaakaan kun olin verryttelemässä. Lore tuntui tosi pirteältä ja iloiselta. Koitin säästellä sitä ja lämmittelin sitä rauhallisissa askel-lajeissa huolellisesti. Sitten oltin vain muutaman hypyn ja 5min ennen starttia pari reipasta laukkapätkää että hengitys aukeaisi. Sitten vain odoteltiin.

Lähtökarsinaan päästessä Lore puhkui intoa ja mulle tuli jotenkin luottavainen olo, että hyvin tää menee! Vaikka olin jännittänyt koko päivän ja verryttelyn vaikeaa maastokoetta. Sää oli tälläkertaa hyvä, aurinko paistoi muttei ollut liian kuuma. Pohja oli hyvä, joten kaikki olosuhteet olivat nyt suotuisat yrttää uudestaan vaativaa.

(c) Emmi Eskelinen
 Lore ampaisi innolla matkaan ja koko alkurata meni kuin siivillä. Ei epäilystä missään, Se eteni todella reipasta tahtia eikä sitä tarvinnut yhtään käskeä eteen. Ensimmäistä vesitehtävää lähestyttäessä mua jännitti ihan pirusti. Kyseessä oli iso alashyppy, ja siitä 5 laukkaa kapealle kannolle, joka oli pienellä saarella keskellä vettä. Ja se kanto oli ISO! Sama este oli 2*, mutta heillä oli isompi alashyppy sitä ennen ja paljon lähempänä.

Kuinka ollakkaan Lore suoritti tehtävän esimerkillisesti! Ihan huikeeta! Taisin kiljaista esteen päällä onnesta ja hetkeksi jäin fiilistelemään, sitten taas tajusin että huppistakeikkaa tässä on vielä yli puolet radasta jäljellä :D Loppurata meni ihan käsittämättömän hyvin. Lore oli tehtävien tasalla eikä mikään tuottanut ongelmia! Ei edes se pirullisen kapea tynnyri ja coff-in. Karjuin kyllä sillä coff-inillä, kun Lore vähän jännitti, mutta ei se varmaan olis ollu tarpeen, kuhan se oli mun omaa henkistä varmistelua :D hah!


Tässä kuvasarja siitä ensimmäiseltä vesitehtävältä (c) Fotomedia.fi
Ja niin minun iso ruuna kiiti maaliin puhtaasti ja vielä ajassa!!! Olin aivan fiilareissa. Maastorata oli niin hieno, ja oli niin hieno fiilis kun kaverit oli kannustamassa kurkku suorana radalla!! En ikinä olisi uskonut että kisaisin joku päivä CNC1* tasolla, ja vielä näin hyvällä tuloksella. Olin onneni kukkuloilla, mun hevonen on kansallisen tason 1* kenttähevonen!! Yhdessä ollaan aloitettu tää laji ja yhdessä noustu tälle tasolle! Ihan huikeeta :)

No, Elisa, Aada ja Emmi tuli sitten verkka-alueelle onnesta soikeana ja kertoi että sijoituttiin luokassa kolmanneksi! Olin ihan ihmeissäni. Moni oli ottanut este- ja aikavirheitä maastossa, joten kivuttiin takas sijoille. Ihan mieletöntä! Hymyilin kuin hangon keksi kun käveltiin takas trailereille. Kaikki ystävät ja tuttavat tuli onnittelemaan ja mulla oli niiin hyvä fiilis. Oltiin Loren kanssa ylitetty itsemme. Toimittajakin tuli haastattelemaan pari sanaa ja meistä löytyikin iso kuva paikallislehdestä maanantaina. Ja se oli vielä hieno kuva! Voin yrittää skannata sen tänne blogiin jos sais ton skannerin toimimaan..

Ja tässä toiselta vesitehtävältä, keskityyneenä seuraavalles esteelle!
Siinä sitten hoideltiin Lorea rauhassa pois ja minä sain kipittää jalan palkintojenjakoon hakemaan valkoista ruusukettani. Se oli ihan huippufiilis. Näitä hetkiä varten jaksaa treenata ja uskoa tulevaan vaikeinakin hetkinä. Kun mikään ei onnistu tai kaikki tuntuu niin pirun vaikealta, pitää vaan yrittää ja uskoa että se kannattaa.

Nyt on siis yksi hyvä kenttäkilpailu takana, ja jäljellä tällä kaudella on enään Kangasala ja Niinisalo, joissa olisi tarkoitus myös mennä sitä CNC1*. Kangasala onkin jo nyt sunnuntaina, hieman jännittää että minkälainen maastorata sieltä tulee vastaan, kun siellä oli viimevuonna jo todella, todella vaikea Helppo! Noh, sen näkee sitten sunnuntaina :) Adios!

Ainiin, tässä pätkä meidän maastoradalta!



Lore suihkussa maastokokeen jälkeen :D (c) Emmi Eskelinen

22 kommenttia:

  1. Wuhuu, hyvä Roosa ja Lore ! Tätä on ootettu :p !

    VastaaPoista
  2. Tosi upeeta, onnea! Tuli melkein itku silmään kun luin tätä. :)

    VastaaPoista
  3. Superhienoa! Ja paljon tsemppiä Kangasalle!

    VastaaPoista
  4. Millanen este toi coff-in on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellainen sarja missä on este, sitten yleensä 1-3 laukkaa hauta ja 1-3 laukkaa este. Vaikeustaso sitte riippuu siitä kuinka jyrkkä se laskeutuminen sinne hautaan on ja kuinka monta laukkaa tulee väliin yms. ja c osa voi olla kapea este jne.
      Googleta vaikka eventing coff-in niin tulee muutamia kuvia esteestä :)
      Tällä videolla 1:50-> näkyy toi keravan coff-in:
      http://www.youtube.com/watch?v=xyb4TKDy3cM&feature=plcp

      Poista
  5. Paljon onnea sijoituksesta! Hienolta näytti meno videolla! Sulla on upea hevonen ja olette todella nopeasti nousseet vaatimustasoissa ylöspäin! Tsemppiä jäljelläoleviin kisoihin!

    VastaaPoista
  6. Sun ja Loren kuulumisia on aina niin kiva lukea, kun jostain syystä saan itekkin hyvät fiilikset kun teillä menee hyvin! Super paljon onnee sijoituksesta!! :)

    VastaaPoista
  7. Teijän kuulumisia olisi kiva lukea useamminkin! Olisiko mahdollista, että kirjottelisit useammin myös normaali arkitreeneistä yms? Paljon onnea hienosta sijoituksesta, te jos jotkin olette ansainneet sen! :)

    VastaaPoista
  8. Super paljon onnea! Toi video oli makee, meni kylmiä väreitä ja kannustus oli niiiin ihanaa, melkein tuli itku :D Oispa itellä hevonen, jonka kanssa pääsis etenemään kenttäratsastuksessa, niin makeen näköstä aina.

    VastaaPoista
  9. siis aivan M-A-H-T-A-V-A-A!! hyvä te!

    VastaaPoista
  10. ihana mitkä kannustusjoukot! :---)

    VastaaPoista
  11. Huippua, ja onneksi olkoon! Kirjoita ihmeessä enemmänkin, teidän kuulumisia on niin mukavaa lukea!!:))

    VastaaPoista
  12. Aina kun sun tekstejä lukee niin alan itkee :D Saat niin hyvin kerrottua tunnelman yms.. Nyt myös itkin videonkin aikana. Hienoa menoa! Oot kehittynyt tosi paljon ja hevonen myös :) Sun blogia on kiva lukee ja tässä tapauksessa postausten laatu korvaa määrän!

    VastaaPoista
  13. Huippu suoritus ja paljonpaljonpaljon onnea teille nyt ja jatkoon!!! ::)

    VastaaPoista
  14. :D täällä sitä nyt tippa linssissä ollaan!! Hienoa Roosa, ihan törkeen upeeta menoa videolla ja onnea vielä upeasta sijoituksesta! Ootte kyl Loren kanssa aika epeleitä.

    VastaaPoista
  15. Kyllä pitää tulla nyt mainitsemaan, että kunnioitan jollain tapaa sua. :D
    Sun hevonen näyttää niin tyytyväiseltä ja onnelliselta ja teillä synkkaa hyvin yhteen. Oot hirmu taitava, ja noita muitakin ostauksia lukiessa ja kuvia kattellessa iha omaaki vatsanpohjaa välillä jännittää ku kattoo millasta menoo oikeen meette ! Iha hurjia noi jotkut esteet ja iha superhienostimeette noita !

    Tsemppiä jatkoonkin ! (:

    VastaaPoista
  16. Onks sun blogi kenties vähän kuollu, vai ihan totaallisesti kuollu...? Olis hirmusen kiva, jos,kirjoittaisit tänne jossain vaiheessa, koska sulla on yli 500 innokasta lukiaa :))

    VastaaPoista
  17. Moikka!

    Löytyisikö sinulta sähköpostiosoitetta, johon voisin ottaa yhteyttä? :) En tahtoisi kertoa asiaani täällä blogissa.

    terv. Anni L.

    VastaaPoista
  18. Sulle olisi post-it tunnustus :)

    http://www.pullanmussuttaja.blogspot.fi/2012/10/post-it-tunnustus.html

    VastaaPoista
  19. =) Mitäs teillä kuuluu =)

    VastaaPoista
  20. http://essijavallu.blogspot.fi/2012/12/luukku14.html (:

    VastaaPoista
  21. hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista