Etusivu           Roosa           Amorodio d'Acheronte           Colorado

Pyryn ja Allin satulassa!

keskiviikko 8. tammikuuta 2014


Viime sunnuntaina sain mahdollisuuden päästä kokeilemaan Sennin heppoja Allia ja Pyryä. Olin Ypäjällä muutenkin maajoukkueleirillä joten siinä samalla se meni hienosti. Senni kirjotti kokeilustani täällä, joten hänen näkemyksensä voitte käydä lukemassa sieltä, ellette ole jo lukeneet :)

Kokeilin polleja siis Ypäjän haimihallissa. Ensimmäiseksi sain mennä Pyryllä ja sen jälkeen Allilla. Pyryn kanssa oli aluksi vähän hakemista, en ole ratsastanut suomenhevosella vuosiin, joten varsinkin laukkaan oli totuttelemista.. :D Varsinaista kikattelua ja pelleilyä se oli alkuun, mutta melko nopeasti rupesin sitten ihan tosissaan keskittymään siihen hommaan ja vähä työstämään sitä. Helposti jäin liian paikalleni koska Pyry oli yllättävän herkkä istunnalle! Pyrin pitämään sitä ajoittain vähän istunnalla ja aktivoimaan takajalkoja nopeilla pohjeavuilla. Niin sanotusti yritin ottaa edestä energiaa haltuun ja saada sitä takajalkoihin. Onnistuinkin siinä aika hyvin ja tuntui että hevonen pyöristyi selästä mukavasti, polki syvemmälle vatsan alle ja oli hyvällä kevyellä ohjastuntumalla.




Ravissa koitin tehdä vähän avoa ja väistöjä. Aluksi se oli hieman jäykkä mutta vetristyi siitä aika mukavasti! Lopuksi tein muutamat laukanvaihdot jotka olikin ihanan ilmavia loikkia! :D Sitten hyppäsin pari kavalettia verryttelyksi. Sen jälkeen odoteltiin että haimin toisessa päässä menevä estevalmennus loppuisi jotta pääsisin vähän hyppäämään Pyryllä!

Mä tosissaan olin siinä luulossa, että hyppäisin ihan pikkusia vaan kokeilumielessä. Mutta Senni se vaan nosti, nosti ja nosti.. Yhessä vaiheessa sanoin jo että ootko sä hullu, kun tyyppi kasas 115cm korkeaa ja leveää okseria. "Joojoo, tuu vaan, hyvin se menee!" Senni huusi. Eikai siinä, laukkaa ratsureima ja kohti esteitä! Muutamia lähestymismokia mulla tottakai tuli, koska Pyryllä oli niin erillainen laukka kuin Lorella, niin mun oli todella vaikea hahmottaa ja tajuta se että Pyry pystyy hypätä paljon lähempää kuin Lore! Loppujenlopuksi hyppäämiset meni aika hyvin ja tykkäsin Pyrystä ihan älyttömästi!







Pyry oli tosi mukava ratsastaa, ihan yllätyin sen ratsastettavuudesta koska ne suokit joilla mä olen ratsastanut on ollut enemmän tai vähemmän jyriä ja hitaita maatiaisia. Pyry oli tosi herkkä istunnalle, pehmeä kädelle ja tosi näppärä! Aluksi se vähän jännitti mua ja oli tosi hidas pohkeelle ja jäykkä niskasta. Sen kanssa tuli sellainen saippuapala-fiilis ,että aina kun tilaisuus tuli se luiskahti pohkeen taakse ja jäi hitaaksi. Alaspäin siirtymisissä se oikein "romahti" etupainoiseksi ja luiskahti pohkeen taakse. Nopeilla jaloilla sain aika äkkiä ton luiskahtelun kuriin ja hevosen pysymään pohkeen ja ohjan välissä.

Jos jotain kehittämistä pitäisi keksiä, niin sanoin Sennille että sen pitää keskittyä olemaan VIELÄ nopeampi jalalla. Nopea ja terävä napautus heti kun Pyry yrittää valahtaa ja jättäytyä pohkeen taakse, VARSINKIN alaspäin siirtymisissä se yritti sitä kokoajan, mutta niillä kerroila kun sen sai reagoimaan nopeasti ja pysymään pohkeen takana oli ero huomattava!

Hyppääminen oli tosi mukavaa, eikä siinä ollut mitään moitittavaa! Pyry tiesi selkeästi miten homma toimii ja korvat tötteröllä liiteli mun kanssa esteistä yli, vaikka välillä toinkin sen todella huonoihin ponnistuspaikkoihin niin sieltä se pieni karvapallo vaan ponnisti yli ja puhtaasti, ilman ongelmia! Tosi kiva heppa kaikinpuolin, hienoa työtä Senni tehnyt Pyryn kanssa!


Pyryn jälkeen vaihdoin astetta isompaan ratsuun, Alliin aká lehmään! Osasin odottaa, että hevonen on vaikea koska tiedän Sennin olevan taitava ratsastaja ja hänelläkin on ollut tamman kanssa jos jonkin moisia haasteita. Alotin aika varovasti ravaamalla ja laukkamalla ympäri isoa haimihallia. Ravi oli mukavan tahdikas ja turvallisen tuntuinen, mutta laukassa tuli heti paljon "epävarmempi olo", tarkoitan, että piti olla ennakoiva ettei tulisi mitään yllätyksiä.

Aika pitkään siinä ravasin ja laukkaa jolkottelin ympäri hallia ilman mitään ihmeellistä. Hevosesta kyllä heti huomasi että se on vaikea, raaka ja kokematon. Hyvin oikeinratsastettu hevonen on yleensä sellainen, että ennen pitkään se hakee itse tasaiselle tuntumalle rentoon muotoon jos ratsastajalla on perusratsastus kunnossa. Toki näitä vaikeampia tapauksia löytyy aina, joten en yleistä! Alli ei sitä kuitenkaan tehnyt. Se oli hyvin vahva ohjalle ja jäykkä. Ja tuntui siltä, ettei se selkestikkään tahalteen ollut hankala, vaan sillä ei oikeasti tuntunut olevan hajuakaan mitä siltä pyydän.

Joten aloitin ihan siitä, että pyysyin vain yhtä asiaa: reaktiota puolipidätteeseen. Sen suu oli sitkeä ja kova eikä se oikein tuntunut reagoivan ohjasotteisiin mitenkään. Se varmasti johtui myös siitä että se jännitti uutta ratsastajaa selässän ja mulla meni aikaa tottua nappuloihin. Aina kun se "päästi kuolaimesta irti" ja myötäsi niskasta, kiitin sitä kauheasti. Pikkuhiljaa kun työstin sitä sain ajottain ihan mukavia lyhyitä pätkiä jossa Alli haki alas tuntumalle rentoon peränantoon. Se yritti kauhesti juosta pohjeapujani karkuun eteenpäin mutta aina kun se reagoi pohkeeseeni oikein, eli myötäämällä niskasta ja vähän kokoamalla itseensä nostamalla selkää ylös ja takajalkoja alle kiitin sitä hirveästi.





Hieno tamma :)
Helposta ja valmiista tämä hevonen on kaukana. Projektihevonen kirjaimellisesti. Aluksi olin sitä mieltä etten hyppää ollenkaan, mutta Senni sai suostuteltua mut siihen. Alkuun tuli totaalisen epäonnistuneita hyppyjä, en niinkuin okeesti tajunnut ollenkaan miten homma toimii ja Alli oli tosi vaikea tuoda esteelle, oikeasti. Se seilas vähä sinne ja tänne. Parin epäonnistuneen hypyn jälkeen tamma otti herneet nenukkaan ja rupes pienesti riehumaan, onneksi ei kuitenkaan revennyt liitoksistaan. Se oikein koitti provosoida mua että saisi syyn kiukutella, mutta pysyin tyynenä ja pyysin sitä vaan ravaamaan eteen, joten tammakohtaus rauhottui. Senni sai suostuteltua mut vielä hyppäämään uudelleen ja lopussa se sitten sujuikin jo paljon paljon paremmin! Loppuravien aikana Alli rentoutui jo huomattavasti ja reagoi yhä useammin oikein mun apuihin. Puolipidätteet menivät helpommin läpi eikä niitä pohjeapujakaan enään juostu niin lujaa karkuun! :)



Allin hyppy on kyllä todella todella vaikea istua. Mullakin oli keskittymistä siellä selässä! Hevonen ikäänkuin "häviää" alta ja tuntumalta kun se lähtee hyppyyn, eli joudun pitämään itseni 100% kasassa siellä hypyn aikana ilmassa, tai muuten tasapaino horjuu. Hevonen oli oikeasti vaikea. Mulla tuli ihan orpo olo siellä selässä aluksi. Sen lisäksi vielä että se on iso, jäykkä ja raaka, se on todellinen TAMMA! Isolla T:llä! Kaunis se on kuin kukkanen, ja tykkään hevosesta tosi paljon. Sennillä on paljon paljon töitä sen kanssa edessä, mutta uskon että jos asiat menevät hyvin niin Alli tulee joku päivä puhkeamaan kukkaan, kun se opetetaan oikealle perusratsastukselle ja siitä saadaan rennompi ja notkeampi.

Lopetettuani ratsastuksen olin aivan poikki! Totesin Sennille, että kyllä oot projektin ittelles hankkinu! Joten voin vaan todeta, että nostan hattua isolla kädellä Sennille! Hevonen ei todellakaan ole helppo ja Senni ratsastaa tosi hyvin Allilla! Voin itsekkin sanoa, että aliarvion Allin vaikeuden. Vaikka TIESIN että se on varmasti vaikea, mutta että noin vaikea, varsinkin hypätä. Lopuksi vielä sanoin Sennille, että kun mulla meinaa nousta kusi päähän niin voinko tulla ratsastamaan Allilla niin palaan maan pinnalle aika äkkiä! :'D Olin nimittäin aika nöyrää tyttöä Allin ratsastuksen jälkeen ettei mitään rajaa. Kyllä se Lore tuntu taas seuraavana päivänä niin mukavalta ja helpolta ;)

Kiitos Senni ihan hirveästi kun pääsin kokeilemaan sun ratsuja! Sulla on käytössä hienot hevoset, Pyry on aivan upea ja Allista tulee vielä niiin hieno! Aika näyttää! :)

6 kommenttia:

  1. Vooih, kun Pyry on niin suloinen ja hieno suokkiherra :3! Teidän menokin näytti aika kivalta (näin kuvien perusteella ainakin ;)) Allikin on nätti, eikä sekään nyt huonosti näyttänyt menevän :)!

    VastaaPoista
  2. Kuvia, kun katsoo, niin Pyry näytti liikkuvan sun kanssa tosi kivasti! :) Olet kyllä taitava ratsastaja, kun tuntuu jotenkin, että ainakin Pyryn kanssa löysit tosi nopeasti ne oikeat nappulat.

    Ja itse näin suokki-ihmisenä täytyy sanoa, että on niin kummallista, kun monet, jotka eivät ole niin paljoa suokeilla menneet, ovat jostain syystä saaneet ratsuikseen ne ei-niin mukavat/helpot tapaukset. Tuntuu, että suokeista se perusajatus on, että ne ovat raskaita jytkyjä, jotka painavat kädelle. :D Ja kyllähän se joidenkin suomenhevosten kohdalla pitääkin paikkaansa, mutta on niitä Pyryn kaltaisia tapauksia useampiakin. Hehehh, mutta oikeasti kiva, kun sait nyt suomenhevosesta tuollaisen mukavan kokemuksen. :D Toivottavasti pääset jatkossakin vähän laadukkaampien suomenhevosten selkään. ;)

    Ja Allista en oikein osaa sanoa mitään. :D Vaikealta se toden totta näyttää, mutta tuollainen projektihevonen kun on, niin näytti sekin liikkuvan hyvin sun kanssasi. :) Sennille paljon tsemppiä Allin kanssa! Tosin blogista olenkin jo saanut sellaisen käsityksen, että heidän yhteistyö on lähtenyt ihan hyvin käyntiin, ja se onkin kiva kuulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo uskon että löytyy varmasti monia muitakin kivoja suokkeja, harvemmin pääsee vaan ratsastamaan oikeesti niitä kilpurisuokkeja tai muuten hyvinratsastettuja! :)
      Alli oli kyllä vaikea, Senni saa kyllä sen tosi hyvin toimimaan! Toivottavasti kehitys pysyy heillä yhtä nousevana! :)

      Poista
  3. Vitsi tätä lukiessa tuli niin kaipuu takaisin hevosen selkään! Jotenkin sun blogi mennyt multa ihan ohi, pitää lukea kaikki nää sun postaukset nyt kerralla sitten :D Tosi hyvin kirjoitat, tässä uusi lukija!

    VastaaPoista