Etusivu           Roosa           Amorodio d'Acheronte           Colorado

Tee se itse - kisakaappi

torstai 26. joulukuuta 2013

Pitkään olen etsinyt käytettyä muovista kisakaappia, mutta tuntuu ettei kenelläkään ole myynnissä netissä, tai jos on, niin siitä pyydetään lähestulkoon uuden hintaa. Olen totallisen kyllästynyt raahaamaan kamoja kisoista toiseen ikeakassi-meiningillä.

Uusi kisakaappi maksaa halvimmillaan n.400e. Eli silti aivan törkeesti. En ole onnistunut löytämään mistään käytettyä kaappia, niimpä yksi päivä sain hyvän idean. Tehdään itse kisakaappi, roskapöntöstä. Se on kevyt, siinä on pyörät ja kansi valmiina. Ehdotin Tomille samana iltana, että auttaisiko hän kokeilemaan tekemään itse kaapin.

Käytiin ostamassa roskapönttö, metallilevy tukemaan takaseinää satulatelineelle, satulateline, suitsikoukut, saranat ja lukot oviin.
Hintaa näille tuli:
- 240l roskapönttö 50e
- Metallilevy 11e
- Satulateline + suitsikoukut 12e
- Saranat ja ovisoljet n. 20e
=  93e

Pultit, mutterit ja vaneri lokeron pohjalle olivat jo omasta takaa, mutta niistä ei paljoa lisähintaa tule.

Ja tällainen siitä tuli :


Mun mielestä aika kiva! Mitä nyt ovesta tuli vähän vino, mutta täysin toimiva kaappi siitä tuli! Sinne mahtuu yksi satula helposti ja sisällä on kaksi suitsikoukkua. Tässä säästyi monta sataa euroa. Aikaahan ton tekemiseen hurahti monta tuntia, varsinkin kun se oli näin ekakertalaisiksi aikamoista taiteilua ja zoomailua. Joten työstä kaapillehan tulee arvoa lisää, mutta itse materiaalit eivät maksaneet paljoa verrattuna monen sadan euron kaappeihin! :) Nyt mulla on oma persoonallinen kisakaappi, eikä tarvii raijata kaikkia kamoja enään Ikea-kasseilla!

p.s. Jos haluat, me voidaan tehdä myös sulle oma kisakaappi jos et itse osaa/pysty tekemään. Mulle voi laittaa kyselyä sähköpostilla roosa_l_@luukku.com jos kiinnostaa! Hintaa tietty tulee lisää työtunneista mutta saletisti halvemmalla kuin "oikeat" kisakaapit!

EDIT: Tarkoitus ei ole alkaa tekemään kaappeja millään tehotuotannolla. Me tehtiin tämä kaappi ihan improvisoinnilla eikä se ole priima jälkeä. Mutta jos joku välttämättä haluaa itselleen tällaisen roskiskaapin, eikä ole väliä jos ovesta tulee vähän vino (niinkuin tässä pääsi käymään), tai työnjälkiä näkyy niin voidaan neuvotella asiasta. Ilmasiks ei tehdä, koska aika on rahaa. Mutta niinkuin sanoin, jos tunnet että haluat ehdottomasti tämmösen kaapin etkä itse sitä voi tehdä niin ota toki yhteyttä niin katsotaan :)

p.p.s Hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta 2014!!! ....myöhässä :)

30 kommenttia:

  1. Mistä näitä ideoita keksitään ! Tosi kätevän olonen (:

    VastaaPoista
  2. Vautsi aika hieno! :-)

    VastaaPoista
  3. saitko idean purolasta kun sielhä oli ainaki kesällä yks tollanen kaappi :) oisko ollu mimmun kaaappi :)
    hieno kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä joo joskus nähnyt kisoissa myös roskiksesta tehdyn kaapin, mutta siitä on jo aikaa enkä muista missä. Joten siitä se ajatus on varmaan alunperin lähtenyt mutta nyt sain sen idean uudestaan päähäni kun kaapille oli tarvetta ja tallilla katselin meijän talliroskista :D

      Poista
  4. Ite oon kans pähkäilly kisakaapin hankintaa kun aina unohtuu jotain ja kamat on miten sattuu.. tää olis ihan kiva toteutusidea :) Pitääki alkaa suunnittelee jos ite kans väsäis jonkunlaisen kaapin..

    VastaaPoista
  5. Kiva kaappi! Ja kiva kun päivitit blogia, sitä olen odottanutkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, yritän taas rupee päivittämään useemmin :)

      Poista
  6. Paljon maksaisi jos tekisitte? :)

    VastaaPoista
  7. Katoin tätä jo facebookista, että ihan törkeen hyvä idea! Aion yrittää ehdottaa iskälle, että onnistuisiko se tekemään mulle tämmöisen. :D Helpottaisi kummasti elämää kisareissuilla! Jääkö tohon teille satulan lisäksi alle muille tavaroille tilaa (loimelle tai vst) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo jää kyllä satulan alle reilusti tilaa, ja toi lokero kaapin yläpuolella on tehty aika syväks, että sinne mahtuu myös paljon tavaraa! :)

      Poista
  8. Ihastelin tätä jo blogin Facebook-sivulla, ja ei voi muuta kuin todeta tämän olevan todella kätevän näköinen!

    VastaaPoista
  9. Tää on upee, mekin suunniteltiin että roskiksesta tehdään mut kun kaapin oli sovittava peräkonttiin niin se ei sitten onnistunutkaan niin piti sitten ihan vanerista läjätä pieni kaappi, jonne hädin tuskin satula mahtuu :D

    VastaaPoista
  10. mitä tossa neljännessä kuvassa oli?

    VastaaPoista
  11. Ite tehtiin sellasesta muovisesta pehmustelaatikosta kisakaappi (siinä on myös pyörät mutta kaapin paikka on kuitenkin pääosin autossa), säästettiin myös aika isosumma rahaa kun kotoa löytyi saranoita, ruuveja yms :) tosi hieno tuo teidän roskiskaappi ja varmasti liikkuu hyvin pihallakin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua rupes kiinnostaa ku en tiiä mitä tarkotat pehmustelaatikolla, et miltä se sun kaappi näyttää :D Miten saitte siihen satulatelineet? Kiitos! :)

      Poista
  12. Vitsit kuinka hyvä idea!
    Harmi vaan kun "mun" vetoauto on maasturi niin ei kisakaappu mahdu sinne :D Jos Hertan omistajan autolla mennään niin sinne pakuun kyllä mahtuis.

    joudun kyllä toistaiseksi tyytymään traikun varustekaappiin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. traikun toiselle hevospaikalle? :) sinne sitoo liinalla kii.

      Poista
  13. Mistä ostit noin halvalla roskiksen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan rautakaupoista saa n. 50e hintaan, mm ton mun jäteastian ostin Keravan Rautiasta 49.90e.

      Poista
  14. samaa rupesin minäkin miettimään että mistä sait noin halvalla roskiksen, kun täällä päin maksaa ainakin 150€.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aika kovat on katteet teillä päin, mikäli perus 240e jäteastia maksaa 150e. Täällä rautakaupoissa maksaa n.50e.

      Poista
  15. http://www.smartia.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=V120240RU
    Siinä roskis 49e..

    VastaaPoista
  16. Eräällä kouluratsastajalla on ollut kaksi roskiksesta tehtyä kisakaappia viitisen vuotta käytössä, kehunut, että on hyvin kestänyt ja on kuin muovinen kisakaappi. Toisessa satulat ja toisessa loimet. Nyt varmaan täytyy pistää isäntä rakentamaan tuollaista, kun kaikki alkavat tehdä näitä itse. Ei tuo musta Sulo -roskis niin kamalalta näytä, ekalla kerralla aiheutti tosin hilpeyttä :)

    VastaaPoista
  17. Hei, Voisiko saada joskus kuvia tätä kunnolla käytössä ja lähinnä siitä mitä kaikkea saat mahtumaan mukaan, eli esim kuvapostauksen miltä kaappi näyttää kun on pakattuna ja sit sellaisen loppu kuvan missä näkyis kunnolla "nämä kaikki ovat kaapissa" tai "nämä kaikki olivat kaapissa"

    VastaaPoista
  18. Tosi kiva keksintö!! :) ei mee paljoa rahaa ja tekeminenkään ei varmaan ole niin vaikea

    VastaaPoista
  19. voisitko mahdollisesti tehdä mimullekkin tuommoisen :)

    VastaaPoista