Etusivu           Roosa           Amorodio d'Acheronte           Colorado

Riding Flow - Uusi yhteistyökumppani!

tiistai 25. helmikuuta 2014

Kaikki aktiiviset lukijani ovat varmaan lukeneet viimeaikaisista vaikeuksistani ratsastaessa ja etenkin hypätessä. Kuinka epäonnistumiset masentaa minua vaan entistä enemmän ja itseluottamus murenee. Vaikeuksia on ollut koko alkuvuoden ja minusta on tullut paljon epävarmempi esteillä, ja sen rupeaa huomaamaan jo hevosestakin. Noh, onneksi olen saanut tähän nyt apua!

Pääsen kokeilemaan nimittäin Katri Syvärisen Riding Flown Eroon kilpailujännityksestä - verkkokurssia!

Lainasin teille tekstipätkän Riding Flown sivuilta, jotta pääsette kärryille mistä on kyse:

Ratsastajien henkinen valmennus – myös verkossa

Hevonen lukee ihmisen tunnetiloja tarkasti, sillä jokainen tunne vaikuttaa ihmisen fysiologiaan. Onnistunut ratsastus alkaakin ihmisen mielen hallinnasta.
Kun hallitset ajatuksesi ja tunnetilasi, taitosi kehittyvät nopeammin ja kilpailusuoritukset paranevat.
Henkisen valmennuksen avulla
  • opit asettamaan ja saavuttamaan hyviä tavoitteita
  • opit rentoutumaan, keskittymään ja lisäämään itseluottamustasi
  • pääset eroon oppimista ja menestymistä haittaavista uskomuksista
  • kehität taitojasi kilpailijana
  • saat uutta tehoa harjoitteluun
  • ymmärrät paremmin omaa tapaasi ajatella, motivoitua ja tehdä päätöksiä
Riding Flow’n valmennus perustuu NLP-menetelmää̈n. NLP eli Neuro-Linguistic Programming antaa tehokkaita ja käytännönläheisiä välineitä ajatuksien ja tunnetilojen hallintaan. NLP sopii niin huipputasolla kilpailevan kuin kenen tahansa tavoitteellisen ratsastajan tueksi.
NLP:n avulla voit oppia myös ymmärtämään muiden ihmisten ajattelua ja vaikuttamaan heihin tehokkaammin. Tästä hyötyvät erityisesti ratsastuksenopettajat ja -valmentajat.
Valmennusta on nyt tarjolla myös verkossa. Ainutlaatuinen verkkovalmennusohjelma vastaa useimpiin henkiselle valmentajalle esitettyihin kysymyksiin ja antaa mahdollisuuden toistaa harjoituksia niin usein kuin haluat.

Valmennusohjelman avulla

  • Lisäät itseluottamustasi ja nopeutat oppimista
  • Ymmärrät, millaisista ajatuksista jännitykset tai pelot syntyvät ja miten voit vaikuttaa ajatuksiisi
  • Opit rentouttamaan sekä kehosi että mielesi 
  • Parannat keskittymiskykyäsi ja vahvistat päättäväisyyden tunnetta
  • Tehostat kilpailuihin valmistautumista mielikuvaharjoittelun avulla
  • Opit virittäytymään oikeaan tunnetilaan ennen ratsastusta 
  • Opit saamaan enemmän irti onnistumisista ja käsittelemään epäonnistumisia suoritusten jälkeen
  • Alat nauttia ratsastuksesta ja kilpailemisesta enemmän
  • Saat oman mielesi hallintaan paljon välineitä, joista on apua myös työssä, koulussa tai opinnoissa!
Tekstit lainattu sivulta www.ridingflow.fi.




Miltäs kuulostaa? Minusta ainakin erittäin mielenkiintoiselta ja lupaavalta! Olen kuullut henkisestä valmennuksesta paljon hyvää ja se on auttanut myös monia tuttaviani heidän ongelmiensa ja kilpailujännityksensä kanssa. Olen ihan innoissani tästä, että sain tällaisen mahdollisuuden ja aijon käyttää sen todella hyödykseni!

Aijon siis käydä rauhassa keskittyen tätä verkkokurssia läpi oman aikataulun mukaani. Kirjoitan sitten aina silloin tällöin tänne blogin puolelle teille ajatuksia tästä verkkovalmennuksesta ja mitä hyötyjä olen siitä saanut. Tietenkään en voi avata teille sitä mitä verkkokurssilla käydään ja opetetaan, mutta voin kertoa omia ajatuksia ja mahdollisia toivottuja onnistumisia teille! 

Sen verran voin sanoa, että kerkesin kuunnella jo muutamia pätkiä verkkokurssista ennen maajoukkueleiriä, ja perjantaina hyppäsin jo ratatreeneissä sujuvan pitkän esteradan ilman ongelmia! Tuuria vai sattumaa? Mä todella uskon, että se oli ihan sen ansiota että kerkesin jo vähän saada siitä ideasta kiinni mitä henkisessä valmennuksessa puhutaan. Olin perjantain valmennuksessa rauhallisen keskittynyt, toki jännitti mutta sain pidettyä sen kurissa eikä se päässyt enään lamauttamaan mua. Olen hädintuskin päässyt edes aloittamaan ja koen jo nyt että olen saanut hyötyä kurssista. Joten innolla aijon jatkaa ja tulevaisuus näyttää auttaako tämä kurssi minua! :) 

Verkkokurssin voi siis ostaa kuka vaan, ja se on kaikille hyödyllinen, olit sitten puskaharrastaja, ratsastuskoululainen tai kilparatsastaja, ihan mikä vaan! Se vaan on niin, että henkinen valmennus on tärkeä osa ratsastajan valmentautumista, joka on jätetty ihan liian vähälle huomiolle ja moni luulee ettei sillä ole merkitystä, vaikka tottakai sillä on. Kaikki toiminnothan lähtee meidän päästä, meidän ajatuksista. Joten jos ajatukset saa kuntoon, ratsastuskin sujuu varmasti paljon paremmin! 


Käykääs tutustumassa Riding Flown sivuihin täällä!
Eroon kilpailujännityksestä - verkkokurssin sivuille pääset tästä!


Mutta en höpötä enempää, innolla jään odottamaan "tulevaisuutta" :) Maajoukkueleiristä kirjoitan teille tämän viikon aikana! So keep calm! :D

Esteharjoittelua ja epätoivon tunteita.

torstai 20. helmikuuta 2014

Taas aikaa on kulunut ja tää teksti on odottanut julkasemattomana tuolla luonnoksissa. Joten julkasen nyt sen teille kun sain videotkin ladattua!


Viimeviikon Keskiviikkona 12.2 meillä oli Marjon estevalmennus, joka oli eka estevalkka maajoukkueleirin jälkeen. Aluksi verryteltiin pitkään puomeilla tehdän S kiemuraa puomien yli ravissa ja sitten laukassa. Lopulta puomit nostettiin pieniksi pystyiksi ja hypättiin niitä S-kiemuralla välillä ympyröitä tehden. Sitten hypättiin pari kertaa pienempänä pysty-okseri linjaa ja sitten sarjaa. Lopuksi tultiin sitten isompana ratana, niin että jokaiselle esteelle piti lähestyä taas kaarteesta.

Mulla oli pitkästä aikaa tosi huonotuulinen päivä ja känkkäränkkä olo. Mulla on joskus ollut tosi lyhyt pinna ratsastaessa (littyi varmaan murros- ja teini-ikään..) ja oon ollut joskus tosi kärsimätön ratsastaja, mutta oon kehittynyt siinä asiassa tosi paljon ja iän myötä oon oppinut ratsastaessa suhtautumaan niihin vaikeisiin tilanteisiin enemmän ymmärryksellä kuin raivolla, toki niitä poikkeuksia joskus tulee niinkuin kaikilla. Mutta nyt mulla oli jo heti alkuun sellainen kipakka kiukku päällä. Asiaa ei parantanut se että Lore oli ylienerginen ja vahva ratsastaa. Alku tunnista olin tosi raivostuttava valmennettava kun kiukuttelin vaan siitä kuinka huono hevonen on enkä tehnyt asialle oikeasti mitään. Tommonen kiukuttelu ja suun soitto ei todellakaan yleensä oo mun tapasta. Marjo sitten vähän älähti mulle kun mun kiukuttelusta ei tullut loppua ja tajusin kuinka typerästi käyttäydyin ja pistin turvan tukkoon ja rupesin ratsastamaan sillä istunnalla hevosta kiinni enkä vaan remponut ohjista. Lore rupesi kummasti paranemaan ja keskittymään työskentelyyn. Koko tunnin se oli kyllä taas vähän keilailutuulella, et mennään lujaa ja laakeita hyppyjä eikä se oikein malttanut tehdä korkeita ja teräviä hyppyjä.

Alkuvaikeuksien jälkeen meno parani ihan kivasti, mutta sitten kun rata nostettiin taas sinne 110-120cm korkeuteen niin ne ongelmat nousivat taas pintaan, yllätys yllätys sarjalla. Tulin taas päin prinkkalaa sille sarjalle ja Lore hyppäsi a-osan todella kaukaa ja kielsi sitten b-osalle kun tulin niin huonosti sisään. Kiellon jälkeen repesin totaalisesti liitoksistani ja pintaan nousi hirveä tunnemyrsky. En tiedä mistä se oikein kumpusi mutta silmistä tulvi vain kyyneliä ja hengitykseni katkoili. Otin YHDEN kiellon niin rankasti!!!

Siinä kohtaa Marjo ja muutkin huomasivat kuinka pitkälle mun itsekriittisyys on mennyt. Siinä mä vollotin ja hoin et mä en oikeesti pysty ja miks oon näin paska. Jälkeenpäin vähän hävettää että miten mä nyt silleen, mutta en vaan voinut sille tunteidenpurkaukselle mitään. Niissä tilanteissa tunnen oikeasti itseni maailman huonoimmaksi ihmiseksi. Ei todellakaan ole mun tapasta vollottaa kurkku suorana valmennuksissa..

Onneksi Marjo ei kainostellut vaan sanoi mulle että nyt kerää ittes ja ratsasta. "Sä ajattelet ihan liikaa! Ei sen aina tarvii tulla täydellisesti, ei ne huiputkaan tuu! Laukkaa ja usko siihen että se menee hyvin vaikka paikka ei oliskaan priima!!!!". Me tunnetaan Marjon kanssa niin hyvin toisemme pitkän valmennussuhteen ansiosta että Marjo tietää mitä mulle pitää sanoa missäkin tilanteessa. Hyppäsin sitä lyhyttä rataa niin monta kertaa kunnes se rupesi onnistumaan ja mä rupesin rentoutumaan. Ja se oli niin hyvä, että mut vaan pistettiin hyppäämään ja nimenomaa rataa eikä vaan sitä sarjaa. Koska siinä kun tulin yhä uudelleen ja uudelleen sain ehkä pienen hajun siitä mistä noi ongelmat juontaa.

Aina kaartesta lähestyessä mulla on sellanen olo että kyllä se hevonen laukkaa ja menee eteen, mutta sitten kun koitin käyttää jalkaa niin mitään ei tapahtunut! Eli Lore jäi hyvin useasti mun pohjeapujen taakse kaarteessa jolloin hevonen ei ollut mun pohkeiden edessä ja siksi se etäisyys ja tahti aina katoaa. Tämähän nyt on ihan itsestään selvää, jokainen sen tietää että hevosen pitää laukata läpi kaarteen ja olla pohkeen edessä esteitä hypätessä. Sitten kun huomasin tämän ongelman ja ratsastaessa rataa käytin aina reippaasti jalkaa kaarteessa niin ne etäisyydetkin rupesivt tulemaan kuin itsestään!

Vähän Loresta tuli kiireinen ja hätäinen ja se kolhi esteitä, mutta se varmaan reagoi siihen mun pohkeiden käyttöön niin. Sitten kun sain homman sujumaan ja useamman onnistuneen lähestymisen sarjalle niin mulle tuli tosi hyvä ja ennenkaikkea VAPAUTUNUT fiilis. Se kaikki ahdistus ja stressi kaikkosi. Lopuksi kun vielä vikan radan jälkeen Lore pudotti vikan pystyn niin tulin sen pelkästään. Lore oli vähän hidas jalalle kun nostin laukan niin kenkäsin sitä ihan kunnolla niin ukkohan heräs! Se teki jonkun ihme norsuvieterivinkuloikan ja laukkasin reippaasti pystylle ja Lore hyppäsi sen kuin kissa! Marjokin huusi et NONI! SEHÄN HERÄS! :D Hyppy oli taas ihan erillainen kuin kaikki muut sen valmennuksen hypyt. Siihen oli siis hyvä lopettaa ja kiittää hevosta kärsivällisyydestä kun kuskilla on ollu homma hukassa.

Ajattelin nyt ladata teille nämä kännykällä kuvatut pätkät valmennuksesta. Tomi kuvasi vasta kun esteet olivat vähän isompia. Mä en edes pyytänyt häntä kuvaamaan mutta oma-alotteisesti se ajatteli että haluan kuitenkin nähdä jälkeenpäin :D Joten koittakaa kestää taas kännykkälaatua!



Milla kävi hypyttää meitä kans Sunnuntaina. Tehtiin aika rankkaa jumppakaarta pääty-ympyrällä ja sitten lopuksi jatkettiin siitä sarjalle. Lore oli yllättävän skarppi alusta asti! Ravi ja laukkapuomeilla ei kolhinu kertaakaan! Ja kun kavaletit nostettiin ylös niin 90% kerroista se hyppäsi ne puhtaasti!!! Oltiin Millan kanssa ihan haloilla päähän lyötyjä, et jumantsukka se hevonen on tullu varovaisemmaks!

Muuten koko tunti meni hyvin ja Lore oli ihan superrr ja osotti taas huimaa kehitystään. Mut mä mokasin taas pari kertaa kaarijumpalta sarjalle tultaessa. Jäin vaan nyppimään ja paikkaa ei ollut ja Lore kielsi. Oon tavallaan iloinen että siitä on tullut varovaisempi eikä lähde enään hyppäämään mistä vaan. Mutta mä vaan kokoajan pelkään että pilaan sen ja teen siitä epävarman hyppääjän. Mä niin toivon että pääsisin tästä ongelmasta pikkuhiljaa eroon ja saisin itseluottamukseni takaisin..

Lopusta taas pari kännyvideota jossa näkyy noi kiellot ja sitten hypyt sen jälkeen. Jumppikselle oli tarkoitus tulla sellaisella laukalla että se on mun istunnalla ja vähän koottuna, ja sitten sieltä oli tarkotus jatkaa sarjalle edeten. Siinähän olikin mulle sitten ongelmia.. Noissa kielloissakin olisi ollut mahdollisuus hypätä jos olisin ollut päättäväinen! Mutta kun jätin molemmilla kerroilla vaan sen yksin "anteeks taas mä mokasin kiellä vaan". Kun pitäs ajatella vaan että yli mennään! Lopussa jo sain taas vähän takas sitä ajatusta. Mutta vikalla kerralla Lorella oli ainakin hauskaa ;D


Mutta tuohon itseluottamukseen viitaten tuleekin uusia tuulia ja apua.. ;) Pääsen nimittäin kokeilemaan henkistä valmennusta! Toivon että siitä olisi mulle paljon hyötyä! Mutta siitä kirjoitan ihan eri postauksen! :)

Huomenna on taas lähtö Ypäjälle maajoukkueleirille! Luvassa on Perjantaina rataesteitä, Lauantaina maastoestetehtäviä- ja linjoja rataesteillä tehtynä ja Sunnuntaina koulua. Katotaan saanko yhtään videota kun Lotta ja Martina on joko aina mun kans samal tunnilla tai sitten juuri ennen/jälkeen. Koitan saada nakitettua jonkun! :D

Maajoukkueleiri 31.1.- 2.2. Ypäjällä

lauantai 15. helmikuuta 2014


Noniin, nyt vihdoin ja viimein myöhässä tulee postaus viime maajoukkueleiristä! Kerkesin kirjoittaa sentään ennen seuraavaa leiriä ;) Lauantailta ja Sunnuntailta sain videota, Lauantaina Senni pääsi ottamaan myös kuvia, joten suurkiitos Sennille!

p.s. tulin lataamaan tän tekstin teille kiireessä tänä aamuna ennen töitä joten antakaa anteeksi jos kappalejaot tai kirjoitusvirheet vähän herjaa!


31.1.-2.2. Meillä oli siis edellinen maajoukkueleiri Ypäjällä. Perjantaina me mentiin paljon puomeja ja sitten jumppa- ja voimatehtäviä. Lauantaina hypättiin pitkää ja isompaa rataa ja sitten vasta Sunnuntaina mentiin koulua. Tällä kertaa kokeiltiin tätä päiväjärjestystä "päinvostoin" koska viimeleirillä useampi hevonen oli vähän liian villinä perjantain kouluvalmennuksissa, Lore mukaanlukien...

Perjantaina päästiin siis heti alkukättelyssä ratsastaan ilman jalustimia! Jouduttiin heti tekemään melko haastavaa tehtävää. Koko opistohallin pitkällä sivulla oli puomi-pysty-puomi-puomi-pysty-puomi-puomi-pysty... etc linja. Meidän piti verryttelyssä ravata siksakkia ravissa näiden puomien yli. Eli uralta esteiden sisäpuolelle vinossa puomin yli ja heti seuraavassa välissä puomin yli takaisin. Ja oli muuten haastavaa, mutta kivaa! Puomit kolisi ja hevoset saivat todella ruveta keskittymään tasapainoonsa ja kontrolliin! Toisella pitkällä sivulla tehtiin sulkua ja jumpattiin hevosia. Ravityöskentelyn jälkeen tehtiin samat tehtävät laukassa. Aluksi se oli taas yhtä säätöä ja säntäilyä mutta sitten löysin aika kivan rytmin ja onnistuttiin aika monta kertaan tekemään siisti suoritus näillä puomeilla vaihtaen aina laukat puomien päällä. Olin tosi tyytyväinen Loreen ja Piialtakin tuli kehuja! 


Verkan jälkeen Piia pisti meidän hyppäämään sellasen innarijumppasarjan ilman jalustimia. Siinä oli varmaan 5kpl n. 80cm korkeaa pystyä peräkkäin in-and-out väleillä. Eihän siinä mukinat auttanu vaan tuulta päin! Aika hyvin sain tasapainon pidettyä mutta tuntu kyllä tosi oudolta sellanen pumppipamppipomppu höykytys kun ei päässy jalustimille istumaan :D Sen jälkeen kun oltiin hypätty niin Piia naurahti "Mä luulin jo et ootte sen verran aikuisia ettette suostuis hyppäämään tota ilman jalkkareita, mut niin te vaan menitte!" :D Kieltämättä vähän nauratti sen jälkeen, mutta hyvin meni.

Sen jälkeen vielä hypättiin sitten nää jumppalinjat läpi, tämä edeltämainittu pystypuomi hässäkkä, sitten oli kolmen okserin linja missä oli jokaisessa välissä 3 laukkaa. Sen lisäksi oli puolikas ympyrä jossa oli 2 kavalettia klo 09 ja 12 kohdalla, klo 15 kohdalla oli portti ja siitä suoraan 5 laukkaa pysty. Lopuksi tultiin ne kaikki putkeen ratana ja suurimmillaan esteet olivat varman 120cm kieppeillä. Lore hyppäs superhyvin selän läpi teräväst ja työskenteli tosi rennosti koko tunnin ajan! YHTÄKÄÄN puomia ei tullut alas, olin niin ylpeä!! Piia vielä kysyi, että miten hän muisteli että mun hevonen olis ollut varomaton ja välinpitämätön PM:eissä syksyllä. Vaan eipä oo enään, nyt se oikeasti yrittää!

Tältä tunnilta en saanut yhtään materiaalia kun kaikilla oli omia menoja ja tunteja niin en saanut ketään nakitettua kuvaamaan :( Toivottavasti ymmärsitte mun selityksen!




Eka ilta meni siis oikein mukavissa merkeissä ja ilta meni seuratessa estemaajoukkuelaisten menoa kun junnut olivat Piian treenissä. Oli monin tavoin aika erillaista meininkiä, hevoset liikkuivat eritavalla ja ratsastajat ratsastivat erillailla. Niin sitä eroa vaan muodostuu aika paljonkin tällä tasolla este- ja kenttäratsastajien välillä, vaikkei ehkä uskoisi kun molemmissa lajeissa kutienkin hypätään.

Lauantaina meillä oli heti aamusta ohjattua liikuntaa Hevosopiston kuntosalilla. Tehtiin aluksi mukavaa alkujumppaa erillaisilla liikkeillä ja askelkyykyillä. Sen jälkeen meillä oli kuntopiiri, missä tehtiin 4 kierrosta putkeen! :D Meidän ohjaaja sanoi, että meidän ryhmä oli siihen astisista maajoukkueryhmistä kaikista kovakuntosin! Että muut ryhmät olivat tehneet 3 kierrosta taukoineen! Täytyy kyl sanoo et vika kierros rupes jo oikeesti ottaa lihaskunnon päälle, varsinkin niissä punnerruksissa joita en osaa. Hiki ja lämmin tuli, mutta oli kyllä kivaa! Kuntopiirin jälkeen tehtiin vielä lihaskuntoliikkeitä ja sitten lyhyet venyttelyt. Ensi kerralla on luvassa syventävää venyttelyä, kun sitä vähän ääneen toivoin! ;) ahh ihanaa!


Jumppatuokion jälkeen lähti heti valmennukset pyörimään mutta mulla oli oma tunti vasta iltapäivästä. Kerkesin ennen omaa tuntiani käydä Loren kanssa kävelemässä maasta käsin ja seuraamassa muiden A-rengaslaisten hyppäämistä. Jossain vaiheessa se oma tunti sitten koitti ja Lore tuntui verkassa ihan hyvältä. Rento ja kuuliainen, vähän ehkä liiankin kuuliainen kun se tuli jokaisesta pidätteestä niin takasin! Verryttelyhypyt sujui tosi hyvin ja Lore oli tosi skarppina! 

Sitten kun ruvettiin hyppäämään sellasta kaarevaa okseri-okseri-kapea linjaa niin rupesi tulemaan jo pieniä haparointeja. Lopuksi kun hypättiin rataa niin sain sitten Loren kieltämään alkuradasta sarjan a-osalle. Sille tultiin taas kaarteesta enkä nähnyt paikkaa, joten en sitten tehnyt mitään. Lore pysähtyi ja taas mun "paniikki" sai ruokaa kasvaakseen. Tulin sarjalle uudestaan ja tällä kertaa paikka oli ihan ok mutta Lore epäröi ja teki huonon hypyn ja kielsi b-osalle. Siinä vaiheessa menin taas ihan lukkoon ja paniikkiin ja taas mun päässä alkoi soimaan sama virsi: "en osaa en pysty pilaan tän hevosen". 

Sarjaa laskettiin mulle pari reikää ja sitten tulin uudestaan. Piia käski nollata aivot ja relaamaan. Sen jälkeen kun uskalsin antaa taas Loren laukata enemmän niin rata alkoi sujua. Ongelmia oli myös trippeli-pysty sarjalla kun tulin sillekkin ihan liian hiljaa ja Lore ei venynyt yhteen askeleeseen joten otti kaksi ja sitten mentiin läpi b-osasta jne.. Niitä ei vain tullut videolle. Mutta siitäkin pääsin sitten yli kun Piia käski LAUKKAAMAAN!! Ja sitten kun laukkasin niin kaskummaa ne hypytkin onnistuu -.-'  Lopuksi jäi siis ihan hyvä fiilis ja että voitin vastoinkäymiset ja sain hyviä hyppyjä alle. 


Pahoittelut että videon kuva on venähtänyt leveyssuunnassa, en tiedä mistä johtuu..

Loppukommenteissa Piia sanoi mulle, että vika ei ole nyt hevosessa, ei mun taidoissa, vaan mun päässä. Mun pitäs luottaa paaaljon enemmän itseeni ja mun taitoihin. Mä osaan tän homman ja pystyn siihen, nyt mul on vaan joku juttu menossa itseni kanssa. Mä itse luon mörköjä esteiden alle ja mun naamasta kulma näkee kun jäykistyn jossain vaiheessa ihan kokonaan ja lopetan ratsastamisen. En tiedä mistä tää ongelma ja epävarmuus on nyt tullut mulle, mutta toivon että pääsen siitä yli mahd. nopeasti. Olin iloinen että Piia kannusti mua eikä lynkannut mua ihan maahan. Mun täytyy nyt saada ratatreeniä alle ja itseluottamus ja rohkeus takaisin!

Seuraavana päivänä meillä oli sitten vuorossa koulua. Vähän mietitytti että miten Lore mahtaa jaksaa, kun se väsyy leireillä aina paljon kun treenataan lämpimässä hallissa, toisin kuin kotona. Muutenkin kun se on kova hikoilemaan niin on sitten näissä olosuhteissa aina ihan vaahdossa vaikka se ei olisikaan mitenkään väsyneen oloinen. 

Opistohallissa oli koulurata pystyssä. Aloitettiin laukkaamalla kouluradan ulkopuolella. Tehtiin aina pitkät sivut keskilaukkaa niin paljon kuin hevosista irti lähti, ja sitten ennen lyhyttä sivua hevonen takaisin ja koottuun laukkaan, istunnalla. Parin toiston jälkeen Lore rupesi toimimaan yllättävän nopeasti ja yllätti Piiankin! Meijän ei kauheen montaa kertaa tarvinnut näitä tehdä kun saatiin jo käsky kävellä ja jäädä odottamaan muita. 

Kouluaitojen sisäpuolella tehtiin aluksi pysähdyksiä, pyrittiin siihen, että saataisiin hevoset pysähtymään tasan, noh, harjoitusta harjoitusta... Sitten voltteja ja samaa työskentelyä ravissa, voltteja pysähdyksiä siirtymisiä. Sitten siirryttiin tekemään ravissa sulkuja. Toisella sivulla pitkänsivun alusta lähdettiin tekemään sulkua kohti keskihalkaisijaa, eli diagonaalia pitkin. Toisella pitkällä sivulla tehtiin uraa pitkin. 

Saatiin paljon noottia että meijän ryhmän hevoset on kankeita kuin kanki kaikkoset. Et tässä vaiheessa talvee pitäs jo tän tason hevoset rupee taipuu rungostaan eikä pelkkä ympyröiden ratsastelu riitä... Sain myös pienen ahaaelämyksen miltä sen sulun pitää oikeasti tuntua diagonaalilla tehtäessä. Ennen olen ratsastanut liikaa takaosaa edelle, mitä tekee tosi moni ratsastaja. Lopuksi toiseen suuntaan sulut sujuivat ihan mukavasti, mutta näitä meidän pitää tehdä ehdottomasti kotiläksynä, että saadaan hevosia notkeammiksi! 

Tässä vaiheessa Muusa pääsi vasta kuvaamaan kun hän oli itse ollut ratsastamassa edellisellä tunnilla joten joutui kiiruhtamaan että kerkesi kuvaamaan edes mun tunnin loppua :D Eli sulkujen jälkeen tehtiin vielä impulssimaisia siirtymisiä ravin sisällä. Joka toinen kirjainväli eteen ja jokatoinen taakse. Hevosten piti olla nopeita ja kuuliaisia niin jarrujen kuin kaasunkin kanssa. Tässä vaiheessa mulla ja Lorella rupesi pakka hajoamaan, kun melkein koko tunti oltiin työskennelty harjoitusravissa joten mulla rupesi loppumaan voimat keskivartalosta ja Lorella kantovoima. Alussa Lore oli oikeesti tosi hyvä työstää ja siitä ravista löytyi jo pientä swengiä! Lopputunnista se selkeästi väsyi mutta jaksoi yrittää loppuun asti! Näiden jälkeen ratsastettiin hevosia vielä reippaamassa temmossa vähän pidemmällä kaulalla sekä ravissa että laukassa. 


Pahoittelut että videon kuva on venähtänyt leveyssuunnassa, en tiedä mistä johtuu..

Olin Loreen tosi tyytyväinen. Se oli koko tunnin niin vastaanottavainen ja keskittynyt, ei mitään kiukutteluja! Huikea parannut siihen katsastusleiriin verrattuna. Harmittaa tosi paljon etten saanut alkutunnista videota, niistä keskilaukoista ja suluista, Lore oli niin hieno.. mutta ehkä joskus! Ja onhan nää lopputunninkin videot teille parempi kun ei mitään! :) Videolta näkyy kun mulla rupee istunnassa pakka hajoamaan varsinkin noissa keskiraveissa, kädet nousee ja selkä menee kyttyrälle. Mutta treeniä treeniä, kyllä se siitä!

Kaikinpuolin olin tyytyväinen leiriin, paljon vaikeuksia mutta päästiin vaikeuksien kautta "voittoon". Eli hirveästi opittavaa ja päästiin ratkomaan niitä oikeita ongelmia, varsinkin esteillä! Piialta tuli palautetta, että meissä on paljon hyvää. Olen kuulemma teknisesti vahva ratsastaja, mutta nyt kaivataan sitä suorittamisen varmuutta ja tasapainoa omaan tekemiseen. Että saataisiin ne kilpailusuorituksetkin menemään hyvin ja kisatulokset tasoittumaan ja turhat epäonnistumiset pois. Eli vielä se viimeinen pisara jotta hommat rupeisi sujumaan ja kisamenestystä tulemaan! Siihen siis tähdätään!

Pakattiin tallilla rauhassa kamat autoon ja siivottiin karsinat kun hepat saivat vielä tunnin jälkeen vähän levätä ja syödä. Sitten hepat autoon ja menox. Niin tosiaan Muusa ja Hops oli leirillä mun kyydillä ja mä majotuin Martinan kanssa sen hevosrekassa! Lotta sairasti sillävälin kotona ja toivottavasti pääsee seuraavalle leirille! :( Lähdettiin kaikki samaan aikaan ajamaan kotiin Ypäjältä ja pysähdyttiin vielä yhdessä Martinan ja Muusan kanssa Forssan ABC:lle syömään gurmeeateriat ja sitten kotia kohti! 

Seuraava leiri onkin jo ensi viikonloppuna 21.-23.2, joka onkin sitten viimeinen (nyyh) hallileiri. Sen jälkeen meillä onkin enään keväällä sitten maastotreenit ja sitten kesällä valmistelutreenit Pohjoismaiden mestaruuksiin. Ihan kauhistuttaa että kisakausi lähestyy ja tuntuu ettei olla kehitytty tarpeeksi eikä olla valmiita kisoihin... :S 

Viikkokuulumiset

lauantai 8. helmikuuta 2014

(c) Emmi Eskelinen. Näitäkin kuvia tulossa lisää... kunhan kerkiän!
Viikko on mennyt taas hirveän nopeasti ja oon ollu niiin kiireinen. Maajoukkueleiri meni hyvin, ihan sairaan rankka leiri ja olin niin poikki sen jälkeen, mutta sain ihan kamalasti hyötyjä taas siitä leiristä joita työstää kotona! Mutta leiristä kirjoitan teille oman postauksen, nyt kerron äkkiä tämän viikon kuulumiset :) 

Maanantaina juoksutin Loren ja se liikkui yllättävän letkeästi ja rennosti, sillä luulin että se olisi ihan maitohapoilla ja väsynyt leirin jälkeen, mutta ei! Tiistaina herralla oli palautus-vapaapäivä ja sitten keskiviikkona Emppu tuli ratsastamaan sillä. Halusin Empun käyvän siellä selässä pitkästä aikaa, että tietäsi miltä hevonen nyt tuntuu ja mitä siinä pitäisi korjata. Emppu meni ekat puoli tuntia kangilla ja sitten minä hyppäsin selkään ja Emppu vähän neuvoi samalla kun ratsasti jo seuraavaa hevosta.

Emppu myönsi Loren ravin olevan tosi haastava ja vaikea. Siinä on vaikea istua, ratsastaa tai vaikuttaa. Lorella ei oikein ole mitään tiettyä raamia tai tahtia siinä. Joten meidän pitää nyt tehdä ja näyttää sille haluttu tuntuma, ja asento missä työskennellään. Nyt se on ajoittain hirveä häslä ja rauhaton eikä oikein pysy tasaisella tuntumalla vaan se höseltää sen päänsä kanssa kokoajan itse jolloin tahti rikkoutuu ja kokonaisuus näyttää epätasaiselta. Lopussa sain ravissa jos tosi hyviä pätkiä kun sain Loren pysymään suht vahvalla tuntumalla, mutta samalla kuuntelemaan istuntaa! Ai että mikä fiilis, kun hevonen OIKEASTI työntää takajaloilla tuntumalle ollen jopa vähän vahva, mutta silti kuuntelee istuntaa 100%! Se oli niin hyvä niissä pätkissä että lopetettiin sen päivän työskentelyt siihen.

Mulla muuten aukes polvi aika kivasti tolla ratsastuskerralla :D Mulla tuli vasempaan polveen rakko maajoukkueleirillä, ja se sitten nyt ratsastaessa aukesi. Ei uskois että pienestä nirhaumasta tulisi niin paljon verta! Ratsastuksen jälkeen huomasin kun hyppäsin selästä, että koko satulan vasen siipi ja mun vasen polvi housuista oli aivan veressä! Sitä oli joka puolella. Se näytti paljon dramaattisemmalta miltä se tuntui, vähän nyt kirveli mutta näytti siltä kuin verta olisi tullut tosi tosi paljon. Otin kuvan housuista kotona ihan teitä varten ;D hehe.. 


Tässä ei näytä niin pahalta miltä oikeesti näytti :S yöh...
Aikasemmin keskiviikkona kävin päivällä Aira Toivolan kanssa kuntosalilla! Aira tuli tekemään mulle räätälöidyn ratsastajan kuntosaliohjelman. Laitettiin mun ohjelmaan liikkeitä jotka vahvistaisi niitä lihaksia jotka auttaa ratsastuksessa ja parempaan istuntaan. Liikkeitä ja oikeita liikeratoja harjoitellessa kyllä tuli hiki!! Ja tuli taas huomattua kuinka huono olen punnertamaan, joten niitä saankin sitten tehdä paljon kevään aikana.. :D Nyt on siis ohjelma jota pitäisi noudattaa 3 kertaa viikossa säännöllisesti. Olen niin innoissani, sillä uskon että tästä ohjelmasta on juuri minulle oikeasti hyötyä. Liikkeet tuntuivat todella tehokkailta ja oikeissa paikoissa, missä ratsastaessakin tuntuu. 

Nyt puhkun intoa ja täytyy säilyttää tämä into niinäkin hetkinä kun tekisi mieli jäädä sänkyyn makaamaan kun pitäisi lähteä sinne salille rehkimään pitkien päivien jälkeen. Kuntosalin lisäksi pyrin keretä käymään pilatestunneilla 1-2x viikossa! Täältä tullaan parempi kunto, kroppa ja parempi ratsastaja-minä! En aijo luovuttaa vaikka takapakkia ja salakavalia kiloja on vähän tullutkin takaisin ;) Aira tekee mielellään myös muille kuntosaliohjelmia. Voin vain suositella, koska Aira suunnittelee jokaiselle henkilökohtaisen ohjelman ja juuri sellaisen mikä tukee ratsastusta ja jaksamista arjessa. Mulla ainakin motivaatio nousi hurjasti kun nyt tiedän, että mulla on ohjelma joka oikeasti auttaa mua myös kilpailusuorituksissa eikä vaan mikään perus saliohjelma jota käyn pumppaamassa ihan vaan pumppaamisen vuoksi. 

 ELI, jos haluat kehittää lihaskuntoasi ja jaksamista ratsastuksessa, otappa yhteys Airaan ja kysy henkilökohtaisesta saliohjelmasta! Airan yhteystiedot löydät osoitteesta www.ratsastuspilates.fi. 

Torstai-aamuna yhteistyö Airan kanssa jatkui, sillä hän tuli pitämään mulle ja Lorelle yksityistunnin. Kun olen murehtinut tänne bloginkin puolelle mun makarooni-istuntaa, niin koitettiin vähän paneutua siihen ja sitten niihin avotaivutuksiin, jotka ovat mulle akilleksenkantapää. Yksityistunti teki kyllä todella terää! Kun Aira keskittyi koko tunnin muhun, niin en päässyt missään vaiheessa "livistämään" työnteosta vaan jouduin oikeasti keskittymään istuntaani täysillä koko tunnin. Aluksi tuntui taas siltä ettei tästä tule yhtään mitään, polvi puristaa ja jalat heiluu ja perse paiskii satulaa ja äh. Ja kaikki tää tuntuu musta 10 kertaa pahemmalta kun todellisuudessa näyttää. Pari kertaa meinasin heittää ihan läskiksi mutta onneksi en lähtenyt siihen vaan sinnikkäästi jaksoin yrittää. 

Avotaivutuksia saatiin vääntää aikalailla. Se vaan jostain syystä on mulle niin vaikee juttu. Jokainen ratsastaja varmasti osaa pistää hevosen poikittamaan ja ratsastaa "avoa", mutta se teetkö sen oikeaoppisesti onkin sitten ihan eri juttu. Oon mä niitä avoja ratsastanu tässä 12v mutta iha päi helvettiä, ja toisilla hevosilla niitä on huomattavasti helpompi harjoitella. Mut Loren kanssa ne on tosi vaikeita. On siis päättäny tarttua härkää sarvista ja opetella ratsastamaan ne avotaivutukset oikeaoppisesti kokoavana liikkeenä eikä vain poikituksena.

Monien toistojen jälkeen rupesi tulemaan niitä "toivon pilkahduksia". Tuli muutamia tosi hyviä pätkiä ja olin ihan JES! Nyt mä tajuan! Mun pitää keskittyä itsessäni avoa ratsastaessa ulkokylkeen ja vatsalihasten käyttöön. Oon ennen lösähtänyt painon kanssa sisäpuolelle ja takanojaan, joka ajaa hevosta joka suuntaan ja avuilta pois. Olin niin onnellinen kun onnistuin ratsastamaan pari oikeasti hyvää pätkää, Airakin oli tyytyväinen!  Avojen jälkeen Lore tasottui mukavasti tuntumalle ja oli äärettömän rento ja pehmeä. Aira otti vähän puhelimella videota kun menin loppuraveja ja sitten istuin hetkeksi alas että sain nähdä miltä istuntani nyt näyttää. Latasin teillekkin sen videon nähtäväksi :)


ja TAAS Tää video on ihan levähtänyt!! Miksi?!


Viikonloppu mulla meneekin sitten töissä ja kuntosalilla ja ensi viikolla pitäis sitten taas hypätä Lorella ja sun muuta juttuja :) Koitan keretä huomenna kirjoittamaan sen maajoukkueleiripostauksen!! Videoita ja KUVIA tulossa ;)





Ja ainiin! Luitte varmaan postauksen jossa kerroin uusien kisavarusteideni suunnittelusta. NYT teillä on mahdollisuus tilata myös uudet kisakamppeet tarjoushintaan! Keravan Horse & Rider palvelee ystävänpäivänä klo 10-19. Sinä päivänä voit kustomoida itsellesi ja/tai ystävällesi yhteensä 2kpl Equilinen tuotetta ja saat alennusta molemmista tuotteista -20% ! 


Kampanjassa mukana mm.

- Octagon huopa
- Korvahuppu
- Kisatakki
- Fleece-/Villaloimi
- Karsinaverho 

Myymälässä on väri- ja teremallit nähtävillä josta on helppo suunnitella! Toimitusaika näillä kustomoiduilla tuotteilla on n. 2-4 viikkoa. Toki voit tilata itsellesi näitä kustomoituja tuotteita milloin vain, mutta ystävänpäivänä saat alennusta -20% ! Joten nyt eikun tilaamaan uudet hienot kisavermeet ;) Itse odotan innolla omia varusteitani!